J.T. LAURITSEN & THE BUCKSHOT HUNTERS WITH FRIENDS – Still Be Friends
(Hunters HRCD 012025)
Teini-iästä saakka itseään kohti ammattimaista muusikkoutta määrätietoisesti koulinut karismaattinen norjalainen laulaja ja multi-instrumentalisti (huuliharppu, urut, harmonikka) Jan Tore ”J.T.” Lauritsen nosti The Buckshot Hunters -ryhmänsä kansalliseen tietoisuuteen 1990-luvun puolivälissä kehutun esikoisalbuminsa ”Buckshot Hunters” myötä. Vuonna 1999 ilmestyneestä toisesta pitkäsoitosta ”My Kind Of Blues” käynnistynyt jakeluyhteistyö Norjan BMG:n kanssa on varmistanut hänen tuotantonsa leviämisen yhä useampien korvien kuultavaksi.
Läpi kuluvan vuosituhannen yhtye onkin kerännyt runsasta suitsutusta Yhdysvaltain syvän etelän ja Louisianan seudun musiikkitradition erityisen hyvin sisäistäneestä tyylikirjostaan, jossa sulautuvat luonnollisella tavalla toisiinsa yhtä lailla sekä soul, blues, tex mex että rock’n’roll. Sekoitelma on tuottanut tulosta myös kansainvälisissä bändikisoissa: vuonna 2015 ryhmä arvioitiin pronssisijalle European Blues Challengessa ja International Blues Challengessa 2017 se eteni semifinaalikierrokselle asti.
Musiikkiaan enimmäkseen oman Hunters-yhtiönsä kautta esitellyt Lauritsen on levyttänyt viime vuosina säästeliäästi. Edellinen kaksiosainen albumikokonaisuus ”Blue Eyed Soul, Vol. 1–2” materialisoitui vuosina 2018 ja 2020. Silläkään artisti ei halunnut rajata genrekseen pelkkää soulia sen perinteisimmässä olomuodossaan, vaan täydensi ominaissoundinsa kiinteiksi osiksi myös bluesin sekä ennen kaikkea Teksasin monipolvisesta roots-traditiosta jalostuneen ”roadhouse rockin”, Delbert McClinton yhtenä keskeisenä esikuvanaan.
Samankaltaisella suunnitelmalla on pönkitetty myös uusin julkaisu ”Still Be Friends”. Avausbluesilla How Come My Bulldog Don’t Bark pontevasti estradille hyökkäävä Lauritsen laulaa vanhaa metaforien täyteistä pettämistarinaa Howard Taten sanoin, eikä The Buckshot Huntersin soitto voisi juuri täyteläisempää olla. Sooloilun hoitavat orkesterin vakiokitaristit Ian Fredrick Johanssen ja Arnfinn Tørrisen. Säestyssektorilla taso säilyy priimana myös jatkossa, vaikka kokoonpano hieman elääkin raidalta toiselle. Teksasilaisten konkarimusikanttien Larry Fulcherin ja vuonna 2020 edesmenneen Riley Osbournin kirjoittama southern soulahtava nimikkoteos Still Be Friends antaa kitaratontilla tilaa vierailevalle vahvistukselle Kid Andersenille, jonka puolisoa Lisa Lund Andersenia kuullaan myös stemmalaulajana. Buckshot Huntersin rivirumpalia Jon Grimsbyä jeesaa tällä esityksellä kalifornialainen June Core (mm. Little Charlie & The Nightcats).
Funk-pitoisempi soulblues Friction sekä sympaattinen soul-shuffle Hold What You Got päästävät toiseksi päävokalistiksi Lauritsenin rinnalle Curtis Salgadon. Buckshot Hunters -urkuri Paul Wagnberg saa nyt luovuttaa paikkansa Kevin McKendreelle, basisti Morten Nordskaug taas Michael Joycelle. Molemmat uudet nimet ovat vaikuttaneet mm. Delbert McClintonin Self-Made Men -yhtyeessä, jonka muutkin kantavat voimat, kitaristi James Pennebaker ja rumpali Jack Bruno liittyvät menoon. Vilskettä siis riittää, eikä kyse olekaan keistä tahansa tusinamiehistä.
Aivan ansioton sankari ei ole myöskään peräti seitsemän kiekon kappaleista kirjoittanut pitkän linjan teksasilainen laulaja-lauluntekijä Gary ”Whitey Johnson” Nicholson. McClintonin ja Johnsonin yhdessä kirjoittama kaihoisa tex mex -tunnelmointi When Rita Leaves nostaa duettopariksi itsensä Delbertin sekä antaa Lauritsenille luvan tarttua rakkaaseen instrumenttiinsa haitariin. Silkkaa etelän soulia sykkivä More Days Like This siirtää mikrofonin tennesseeläiselle Mike Farrisille. Samoissa sielukkaissa maisemissa viihtyvät myös Lauritsenin itsenäisesti vokalisoima Stronger Than You Need To Be sekä sydäntä särkevä nyyhkyslovari No Good Place To Cry. Jälkimmäisellä soittajistoon ryhmittyy kunnioitettavan sessio- ja sooloartistin uran Nashvillessä luonut saksofonisti Dana Robbins, jolla hänelläkin on oma historiansa Delbert McClintonin bändissä. Konkreettisemmin odotetulle blue eyed -vyöhykkeelle leiriytyy Delbertin pojan Clay McClintonin yhdessä Bruce Channelin ja Rob Roy Parnellin kanssa säveltämä ja sanoittama I Oughta Know.
Ilman vieraita pelkästään oman Buckshot Huntersinsa kanssa Lauritsen esittää albumilla leppoisan Soulshinen, joka on edelleen Gary Nicholsonin kynästä lähtöisin. Paul Wagnbergin Hammondien siivellä hämyisästi jazzgroovaava bluesshuffle Easy Way Of Living on norskikollega Kid Andersenin sekä länsirannikolla iät ajat majailleen bluestaustahahmon Joe ”JoJo” Russon käsialaa. Andersenin studioilla ja tuotannossa keväällä 2025 oman debyyttialbuminsa julkaissut upeaääninen Andrew Duncanson on puolestaan kirjoittanut äärimiellyttävän soulbluesin Taking Time sekä totta kai lurittelee mukana tällä muutenkin vieraita (mm. kanadalaiskitaristi JW-Jones) tulvivalla päätöskappaleella.
Vaikka ruuhkaa on kuin Rovaniemen markkinoilla, se ei ole tässä tapauksessa näyttänyt haittaavan ehjän lopputuotteen aikaansaamista. Selvää kansanjohtajan ainesta osoittava J.T. Lauritsen on saanut pomoiltua huippusoittajien leegiosta sekä useissa eri lokaatioissa vaihtuvien äänittäjien kanssa pidetyistä sessioista (Norjasta Tennesseehen, Kaliforniaan ja Illinoisiin) hämmästyttävän solidina soivan levykokonaisuuden, jota voi kyllä vilpittömästi pitää yhtenä vuoden 2025 kohokohdusta omalla sinisilmäisellä sarallaan.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 5/2025)
