JUSSI SYREN & THE GROUNDBREAKERS – New World In The Morning
(Bluelight BLR 33255 1 [LP]/33 255 2 [CD])
The Groundbreakersin 30-vuotinen odysseia yhdistettynä yhtyeen solistin ja mandoliinin soittajan Jussi Syrenin omaan vielä viitisentoista vuotta kauemmas menneisyyteen ulottuvaan muusikon uraan saa kyynisimmänkin sivustaseuraajan pysähtymään ja nostamaan stetsoniaan. Ja syytä onkin. Traditionaalisen bluegrassin maailmanlaajuisessa eliitissä iät ajat operoinut suomalaiskokoonpano jatkaa uljasta kollaboraatiotaan Bluelight-levymerkin kanssa, eivätkä muutkaan vanhat hyvät merkit ole vaihtaneet liiaksi paikkojaan.
Reiluun puoleen tuntiin puristettu 14 kappaleen laajuinen albumi koostuu sekä Syrenin itsensä kirjoittamista uusista lauluista, muutamista yhtyeen soitannollista pätevyyttä korostavista instrumentaaleista että harkituista lainanumeroista, joissa piileekin yksi kiekon tehokkaimmista persoonallisuustekijöistä: poiketen valtameren takaisista bluegrass-normeista Syren soittokavereineen on haalinut versioitavakseen etupäässä eurooppalaista alkuperää olevia cover-kappaleita, joista kenialais-brittiläisen vislaajamestarin Roger Whittakerin nimiraita sekä John Denverin ja Peter, Paul & Maryn popularisoimana folk-hittinä tunnettu Leaving On A Jet Plane toimivat käypinä eksemplaareina. Jälkimmäisellä Syreniä tukee toisena laulajana Marju Inkinen.
Pääsääntöisesti ”New World In The Morning” nojautuu kuitenkin perusbändin väkivahvaan soitantaan. Vierailevina muusikkoina levyllä pääsevät ajoittain ääneen viulistit Aarne Syren-Lönnberg sekä italialainen Matteo Ringressi (Truffle Valley Boys), mutta muilta osin musiikista vastaavat Syrenin rinnalla akustista kitaraa käsittelevä J.P. Putkonen, banjisti Tauri Oksala ja kontrabasisti Tero Mäenpää. Etenkin Oksalan rooli on merkittävä. Hänen käsialaansa on mainio instrumentaali-ajo Flat Country ja sama mies taitaa myös ottaa kunnian The Original Dixieland Jazz Bandin 1920-lukuisen standardin My Little Margie siirtymisestä bändin repertuaariin pitelemättömänä banjohurjasteluna.
Suomalaisia juuriaan orkesteri välittää globaaleille korville Carita Holmströmin Riverin (Joki), Jussi Raittisen Sunday’s Childin (Sunnuntailapsi) sekä Aikka Hakalan Bad Sign -yhtyeen alkujaan 1980-luvulla levyttämän Be Seeing You -kaihostelun välityksellä. Jokaisesta kierrätyksestä kvartetti on muovannut itsenäisen tulkinnan. Loppuvaikutelmaan luonnollisesti vaikuttaa myös se, että bändi on tietoisesti vältellyt jo aikaisemmin bluegrass-sovituksen saaneita kappaleita. Suomalaisuus tuoksahtaa läpi myös David McWilliamsin irkkulaulusta The Days Of Pearly Spencer, josta siitäkin on tehty lukemattomien pop-luentojen joukossa useampi ikimuistoinen finskikäännös: jo vuonna 1968 ”Eddy” Lehikoinen sekä myöhemmin 1990-luvulla Matti Esko lauloivat sitä Pertsa Reposen sanoin nimellä Ei itkut enää auta, Hector taas käänsi 2010-luvulla rallin itsensä levytettäväksi muodossa Jos lehmät osais lentää.
Nyt mullikat pysyttelevät säntillisesti sinivihertävällä laitumellaan ja ottavat sinne kahinoitta seurakseen myös neljä tyylikkäästi kokonaisuuteen sulautuvaa Syrenin omaa vokaaliteosta, hyväntuulisesti honkytonkaavan Tighten Up The Beltin, vuoristolaismaisemoidun Daniel Had A Visionin, keikkamuusikon tienpäälliseen arkeen sijoitetun Another Town, Another Barroomin sekä uptempo-numeron Tavern By The Roadside.
Vaikuttavan huipennuksen kattaukseen tuo a cappellana esitetty ja poikkeuksellisesti J-P Putkosen soololaulama gospel-sävelmä Down The Jericho Road. Sen varta vasten tarjosivat yhtyeen levytettäväksi kappaleen kirjoittajat John W. Rose ja Michael Waddle.
Roger Whittaker filosofioi levyn nimikkoraidalla: ”kaikki puhuvat huomenna koittavasta uudesta maailmasta, mutta sellaista ei koskaan tule – uusi maailma on nimittäin täällä jo tänään.” Myös bluegrassin uusi huomen on jo keskuudessamme – ja se kantaa nimeä Jussi Syren & The Groundbreakers. Se ei rakenna painostavaa tunnelmaa, ei lannista eikä syyllistä. Sen sijaan se valaa ympärilleen luottoa paremmasta tulevaisuudesta omalla esimerkillään: musiikkinsa positiivisuudella sekä vakaalla uskollaan siitä, että jonain päivänä määrätietoinen työ kyllä tuottaa vaikeinakin aikoina poimijalleen hyvän sadon.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 3/2025)
