PEKKA MYLLYKOSKI JA JYTÄJEMMARIT
Purkitettu kuumuus
(Äänimaisema ÄMCD03)
(1) Jumalauta, vallataan Vanha (2) Jemmarin jytä (3) Rukinpolkija (4) Suolaa ja pippureita (5) Juice (6) Olisinpa orava (7) Liekki (8) Viinamäki (9) Visiitti (10) Teksasin muoviruusu (11) Lämmitin, sinä huriseva puhallin (12) Isoisälliset neuvot (13) Toivelaulu (14) Sorsanmetsästys

MIKKO LÖYTTYNIEMI
Korkea aika
(KLOCD 18-12)
(1) Korkea aika (2) Onko se mennyt kotiin (3) Solet kiva (4) Kun yksin jää (5) Sun kanssas jakaa (6) Pikku pakko (7) Kun ikkunat itkee (8) Mä muistan kesää (9) Yksin erämaassa (10) Kahden jälkeen (11) Ehkä joskus vielä kerran (12) Olen niin kaukana taas taas

Vaikka Blues Newsin arvovaltaisessa toimituksessa on päätoimittajamme johdolla ollut puhetta levyarvioiden tiivistämisestä, etenee sinällään hyvä aie luvattoman hitaasti. Ehkäpä pari ylimääräistä sanaa silti suvaitaan, sillä niitä vaativa suomipopin arvio-osasto tarvinne virkkeensä. Mutta miksi termi ”suomi-pop” kalskahtaa niin rumasti monien bluesin tai muun ”kunnon musiikin” harrastajan korvaan? No varmaan siksi, että tuohon genreen mahtuu niin paljon kaikenlaista jonninjoutavaa, että vakavasti otettavat suomenkielellä laulujaan tekevät taiteilijat joutuvat tilanteesta syyttä kärsimään. Näihin vakavasti otettaviin (onkohan tämä ”vakavuus” nyt ihan oikea sana?) kuuluvat onneksi Mikko Löyttyniemi sekä Pekka Myllykoski ja Jytäjemmarit. Eihän näitä muuten jaksaisi kuunnella, saati arvioida.

Tämä PM&JJ (kuten itse tykkäävät nimensä lyhentää) on tullut tutuksi lehtemme lukijoille jo useammassa yhteydessä – siis niille jotka jaksavat/ehtivät/viitsivät kaikki levyarviotkin lukea. Kaksi edellistä CD-pitkäsoittoa ja neljä lyhyempää ovat löytäneet kuulijakuntaa siinä määrin, että levyjen painokset alkavat pikkuhiljaa olla keräilytavaraa. Vanhoille PM&JJ-diggareille tämä blueshenkisesti nimetty ”Purkitettu kuumuus” on varmasti jälleen pakkohankinta. (Nimi kai viittaa paitsi 1920-luvulla vaikuttaneen bluesmestari Tommy Johnsonin kappaleeseen sekä hänen Sterno-keitinspriistä, vedestä ja sokerista viriteltyyn suosikkijuomaansa, myös 60-luvulta vaikuttaneeseen bluesyhtyeeseen Canned Heat – toim. huom. ennen kuin taittaja ehtii). (Jotain tähän nyt pitäis ehtiä... muistakaa myös Valkokärsä eli gini ja piimä! - taitt. huom.) Muuan bändin pitkäaikainen fani, lehteämme rakkaudella vihaava ja sitä aktiivisesti lukeva tuttuni tosin väitti levyä lieväksi pettymykseksi. Oli kuulemma liian siisti eikä tarpeeksi räävitön, vaikka muuten hyvä. No, räävittömyys on ehkä purkitettu siistimmin, mutta kadotettu sitä ei ole.Väitän, että ”Purkitettu kuumuus” on yksittäisiä kappaleita enempää ruotimatta bändin tähän saakka tasapainoisin levy.

Kirjoituksen alussa mainittu suomi-pop on mitä oudoin termi. Käytännössähän se sisältää kaiken äidinkielellämme esitetyn popmusiikin. Nimike sai alkunsa 1970-luvulla, vaikka jo edellisen vuosikymmenen puolella ”saatanan radikaalit” laululiikkeineen muokkasivat käsityksiä kevyen musiikin sanoituksista. Sitten kun 70-luvun alussa nuoret rockrunoilijat Hector, Dave ”Isokynä” Lindholm ja Juice Leskinen yms. tekivät ensimmäiset albuminsa, koki nuoriso Sauvo ”Saukki” Puhtilan, Reino Helismaan, Junnu Vainion ja Vexi Salmen vanhanaikaisiksi. Kun sitten suomi-popista tuli vähitellen pateettisesti rockin muotoon puettua tyhjänpäiväistä iskelmää mitäänsanomattomine teksteineen, palasivat vanhojen mestarien tekemiset arvoonsa. Heitä muistavat myös Pekka Myllykoski ja Jytäjemmarit. Siinä missä vanhoja vasemmistoradikaaleja kunnioitetaan humoristisesti levyn avauskappaleessa (huomatkaa kappaleen lopun tyylikkäät ”Agit Prop -kuorot”), saa Juankosken runoilija Leskinen komean kunnianosoituksen kappaleessa ”Juice” (sen petterisalminen-kitarasoolosta en sano mitään, ettei säveltäjä/kitaristi Marko Aho liikaa ylpistyisi). Levyn päättää vielä Reino Helismaan ”Sorsanmetsästys”, joka taisi olla ninusta pikkupoikana kovinkin huvittava tarina. Helvetti, PM&JJ yllätti jälleen valinnallaan, sillä stoorihan on loistavampi kuin muistinkaan.

Pekka Myllykoski & Jytäjemmarit on ollut jo pitkään Blues Newsin suosiossa, mutta Mikko Löyttyniemi lienee lukijoillemme vieraampi tapaus. Koska hänen ”Korkea aika” -albuminsa on paitsi sympaattinen, myös uskomattoman tyylikkäästi toteutettu kokonaisuus, päätin kerätä levylle sen ansaitsemaa ylimääräistä huomiota niputtamalla sen samaan arvioon Jytäjemmarien kanssa. Mikko Löyttyniemi tunnetaan taitavana kitaristina, joka on rokkikeikoilla käyvälle yleisölle tullut tutuksi Hurriganes-tribuuttibändi Snagen kepittäjänä. ”Korkea aika” ei kuitenkaan ole rankkaa rokettirollia, vaan leppeämpää meininkiä. Kappaleet ovat ihmisläheisiä pieniä tarinoita – vai pitäisikö sanoa pieniä otteita tavallisten ihmisten elävästä elämästä. Välillä lauletaan parisuhteista, välillä vaikkapa pakkomielteestä jäätelön syömiseen. Molemmathan sopivat kesäkauteen. Omakohtaiseksi suosikikseni nousi välittömästi ripeästi rokkaava ”Solet kiva”, tuo sympaattinen tunnustus kivalle kumppanille. Voiko asiaa enää sen pelkistetymmin ilmaista? Jos vielä nykyään kaivattaisiin todellisia kesähittejä, olisi ”Solet kiva” sataprosenttisen varma valinta sellaiseksi. Valitettavasti valintoja eivät nykyään tee kuulijat, vaan jotain markkinointi-instituuttia käyneet sopulit.

”Korkea aika” on kokonaisuutena hämmästyttävä saavutus, sillä kaikista sen äänistä, laulusta, soitosta, sävellyksistä, sanoituksista, sovituksista ja niiden taltioinnista vastaa Löyttyniemi yksin itse. Vaikka yleensä nämä yhden miehen orkesterit kuulostavat kankeilta, onnistuu Löyttyniemi saamaan aikaan lopputuloksen, joka kuulostaa kuin kuulostaakin ”ihan oikealta bändiltä”. Arka paikkahan tällaisessa työskentelyssä on yleensä elävän rumpalin korvaaminen, mutta ainakin minulle rytmitys meni täydestä.

Mikäli ette vieroksu kotimaisella kielellä esitettyä hyvää musiikkia, vaikkei se nyt bluesia olisikaan, kannattaa kesäloman viihdykkeeksi katsastaa sekä Jytäjemmarit että Löyttyniemi. Pettymyksiä tuskin tulee.

Honey Aaltonen