THE SIDEBURNS – Rockin’ And Furious!
(Finnish All Music & Media FAMMCD25001)
Aikamoista. Harvat meistä nuorison edustajista olivat edes kuunaan kuulleet yhtyeestä nimeltä The Sideburns ennen kuin pääsyyllinen Teppo Nättilä meni lipsauttamaan tiedon sosiaalisessa mediassa ja samalla julkaisemaan bändin ”kadonneen” studio-EP:n ”We Hate The Disco” vuodelta 1987 (ks. BN 3/2024). Nyttemmin jo loppuunmyyty pikku-CD on sisällytetty kuluttajien iloksi myös tämän ”uuden” Sideburns-kokoelman bonusraidoiksi.
Jo mainitun EP:n tiimoilta erinomaiseksi Mick Green/Wilko Johnson -tyylisuunnan kitaristiksi osoittautuneen johtosolisti Teppo Nättilän, basisti Ari Ahosen ja rumpali-laulaja Pasi Kataisen yhtye oli ottanut ajan trendien mukaisesti tavakseen äänittää paitsi lähinnä Helsingin seudulle kohdistuneita keikkojaan, myös lukemattomia treenejään. Näitä lo-fi-luokan c-kasettinauhoja on nyt hartaudella pengottu ja säädetty nykykorvan sietämään formaattiin. Luksuksesta jäädään yhä kauas, mutta kymmenen vuosilta 1986–88 peräisin olevaa harjoitusnauhoitusta ovat silti leuat loksauttavaa kuultavaa.
Ja unohdetaan jälleen kerran se ”laulun” kritisoiminen. Tepon tuntevat tietävät kyllä hänen tapansa. Jo vuosikymmeniä sitten Nättilän filosofiassa termi ”furious” näytti painaneen huomattavasti enemmän kuin minkään asteen koulukirjatekniikat. Siirrytään siis suosiolla olennaisimpaan eli hänen kitarointiinsa: Jostain hämärästä syystä melkein nolottaa myöntää, että esimerkiksi ZZ Topin Tubesnake Boogiella, blueskomppisena pubrockina tamppaavalla Matchboxilla tai levyn bonukseksi säästetyllä ”early days demolla” SideBurns-Theme Tepon idearikasta ja kaiken kaoottisuuden keskellä suorastaan kontrolloidulta vaikuttavaa tykitystä tarkkailee enemmän kuin mielellään.
Entäpä Elmore Jamesin Hawaiian Boogieta lainaileva slidehurvittelu Muddy Watersin I Can’t Be Satisfiedista? Mikäli termi ”punk blues” oltaisiin keksitty 1980-luvun puolivälissä, sivistyssanakirjan kyseiseen kohtaan oltaisiin tismalleen samalla hetkellä merkitty tämä trio. Armonannosta ei ole varsinaista toivoa myöskään ”Kidd” Kataisen vokalisoimalla 99th Floorilla, jonka alkuperäisversion teki ZZ Topin garage-esiaste The Moving Sidewalks vuonna 1967.
Pulisonkiporukan omat kappaleet, etenkin Red Shoes, ovat luonnollisesti suoraa kohtalon sanelemaa lähtölaskentaa sekä Jolly B. Goodille että Doctor’s Orderille. Kengistä ja rhythm’n’bluesista meuhkaavan bravuurinsa Tohtorit vuonna 2000 toki myös levyttivät esikoisalbumilleen ”Doctors In Disquise”.
Tuskin maltan odottaa, miten ja mihin suuntaan The Sideburnsin saaga tästä vielä kehittyykään.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 3/2025)
