UNNA WITH HELGE TALLQVIST BAND – Today I Sing The Blues
(Q-Records QCD 1015)
”Helgen enkelit” – käsite, johon on voinut hyvillä mielin luottaa jo reippaasti yli vuosikymmenen ajan. Kuudennella aistilla varustettu huuliharpistilegenda on tuonut bluesyhtyeensä laulajina esiin toinen toistaan valovoimaisempia naislahjakkuuksia ja myös pääsääntöisesti vienyt ”löytönsä” jossain kohtaa kanssaan studioon. Useissa tapauksissa (Ina Forsman, Emilia Sisco, Charlotta Curves/Kerbs) äänityspaikkana on toiminut Tomi Leinon Suprovox Studio, eikä Unna Kortehisto tee tässä suhteessa poikkeusta. Sovittajan ja studioisännän velvollisuuksiensa ohella Tomia kuullaan tallenteella myös perkussionistina. Seurakseen parisen vuotta sitten pidettyihin sessioihin kolmikko kutsui ykkösnyrkkinsä, kitaristi Jonne Kulluvaaran, basisti Jaska Prepulan ja rumpali Juppo Paavolan. Heistä viimeksi mainitulle tilaisuus saattoi jäädä hänen jäähyväisprojektikseen: monissa yhteyksissä ansioitunut huippupatteristi menehtyi pikaisesti edenneeseen vakavaan sairauteen tammikuussa 2024.
Koska Helgen bändissä on ollut harvemmin tapana esittää muunlaista musiikkia kuin ”vanhan liiton” bluesia ja soulia, oli nuori solisti melkoisen haasteen edessä. Akuuttia huolta hänen ei tosin tarvinnut kantaa. Jo aikaisemmin kevään–kesän 2022 varrella ikuistetut ja saman vuoden lopulla suoratoistopalveluissa julkaistut edellisen Suprovox-rupeaman hedelmät vakuuttivat naisen kyllä tietävän tasan tarkkaan, mitä oli tekemässä. Lisää todistusaineistoa nykyisin mm. Saimaa-yhtyeessä eräänä laulajana toimiva Kortehisto on antanut lähiaikoina mm. keikkailemalla Emilia Siscon Northern Lights -kokoonpanossa, suositussa Amy Winehouse -tribuuttibändissä sekä UMO Jazz Orchestran vieraana.
Albumin nimikkoteokseksi nostettu Aretha Franklinin R&B-listan Top10-hitti vuodelta 1960 tuo harpistia ja laulajaa myönnytyksen oloisesti puoliväliin toisiaan vastaan. Jazzahtavaan Today I Sing The Bluesiin Tallqvistin kromaattinen turpahöylä istuu tietenkin täydellisesti. Alkujaan laulun levytti 1940-luvulla Helen Humes, jonka toinenkin saman aikakauden bravuuri I Would If I Could sisältyy levylle shufflebluesiksi arrattuna. Tarttuvalla popjazz-riffillä ja äänitilaa hellivällä kromaattisella on siunattu myös levyn tunnelmallista avausvetoa Where Can I Go. Niin ikään jo 1940-luvun lopulla ensiesityksensä saanut evergreen on kohdannut aikaisemminkin useita blueskentän luentoja, joista lähemmäs Unnan hekumallista tulkintaa noussee Marlena Shaw’n vuoden 1969 sovitus.
Paljon muitakin bluesnumeroita on ymmärrettävästi poimittu naisartistien repertuaareista. Monet niistä johdattavat kuulijan sylttytehtaille Chicagoon. Lillian Offittin 1960-luvun alussa ensiesittämä Will My Man Be Home Tonight, Betty Lavetten ohjelmistosta tuttu My Man (He’s A Lovin’ Man), Sugar Pie DeSanton Use What You Got sekä pykälän verran funkahtavampi Lavelle Whiten 2000-luvun levytys Voodoo Man lepäävät kaikki turvallisen oloisina suomalaisosaajien syleilyssä.
Naisnäkökulma ei ole täysin vieras myöskään Ted Taylor -klassikolle Somebody’s Always Trying, josta Samantha Fish levytti oman otoksensa vuonna 2017, ei liioin Little Johnny Taylorin vuoden 1963 hitille Part Time Love, jota taas ovat studiossa aiemmin laulaneet mm. Ann Peebles ja Joanna Connor.
Ja kun kerran jazzilla tultiin sisään, sen tahdissa Helge ja kumppanit myös suuntaavat ulos. Wes Montgomeryn 1960-lukuinen instrumentaali In And Out kulminoi tyylikkään pitkäsoiton arvoisellaan kitara-huuliharpputaidonnäytteellä. Seuraavalle julkaisulle sitten hieman enemmän omaakin materiaalia, eikö vain?
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 3/2025)
