INSTROPEDIA – S

Sisältö aakkosjärjestyksessä a | b | c | d | e | f | g | h | i | j | k | l | m | n | o | p | q | r | s | t | u | v | w | x | y | z | å | ä | ö | eri esittäjiä -kokoelmat | luettelon alkuun


THE SAILORS

Ks. Rami Hammar & The Sailors


THE SAINTS / RICKY & THE SAINTS

Helsingin Munkkiniemessä kesällä 1962 perustettu rautalankayhtye The Saints keikkaili menestyksellä ennen kaikkea Natsa-klubilla ja myös voitti huhtikuussa 1963 Helsingin Expo-hallissa pidetyt kitarayhtyeiden SM-kisat ennen The Islandersia, The Avengersia sekä (”ammattilaisina” lopputuloksista hylättyä) The Esquiresia. Yhtyeeltä ei ilmestynyt levytyksiä, vaikka se pääsikin Discophon-yhtiön kustantamana Helsingin Akku-studioon äänittämään Rauno Lehtisen Junajenkan sekä Kolme Kitaraa Lähteessä. Bändin saman aikakauden harjoitusnauhoituksia on julkaistu ”Sadoin Sähkökitaroin” -kokoelmasarjassa. Keväällä 1963 ryhmä otti laulusolistikseen Raimo ”Ricky” Pirskasen. The Saints lopetti keikkailun vuodenvaihteessa 1964-65, mutta aktivoitui uudelleen keväällä 2011 ja esiintyy edelleen satunnaisesti vaihtelevin miehityksin.

Matti Mustonen: soolokitara (kesä 1962-talvi 1964)
Rauno Helsi: soolokitara (kevät 2012-2014)
Tom Oliveira: soolokitara/laulu (2014-)
Lauri Hirvonen: rytmikitara (kesä 1962-talvi 1964, kevät 2011-talvi 2012)
Esko Larkas: rytmikitara (talvi 2012-2015)
Lauri Kivi-Koskinen: rytmikitara/laulu (2015-)
Harri Bremer: basso (kesä 1962-1964)
Reima Helsi: basso (kevät 1964-talvi 1964, kevät 2011-2014)
Kari Erik Korhonen: basso/laulu (2014-)
Jukka Nystén: rummut (kesä 1962-kevät 1964, kevät 2011-)
Leif Roiha: rummut (kevät 1964-talvi 1964)
Raimo ”Ricky” Pirskanen: laulu (kevät 1963-talvi 1964)

> The Saints Wikipediassa: https://fi.wikipedia.org/wiki/The_Saints_(suomalainen_yhtye)
> The Saints Facebookissa: https://www.facebook.com/The-Saints-1531145826911101

CD 2013 Power GPCD 036-2 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: SADOIN SÄHKÖKITAROIN, OSA 5 – SUOMALAISET RAUTALANKALEVYTYKSET ’61-’68
Tiger Shark / Junajenkka

– vuoden 1963 harjoitusäänitteitä –
CD 2013 Rautalanka RRSCD 2007 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: SADOIN SÄHKÖKITAROIN EXTRA, OSA 1
Three Coins In The Fountain / Sleepwalk

– vuoden 1963 harjoitusäänitteitä –

THE SAINTS

2000-luvulla perustettu rautalankayhtye, jota ei tule sekoittaa samannimiseen, jo vuonna 1962 alkunsa saaneeseen ja niin ikään yhä esiintyvään helsinkiläiskokoonpanoon.

CD 2001 Rarity C 192670 (kokoelma; Hollanti) ERI ESITTÄJIÄ: GUITAR MANIA, VOL. 17 – FINN TWANG
Homeland / Piccolissima Serenade
CD 2002 Twangsville Productions TWGS0466 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: TWANGY GUITARS – SILKY STRINGS, VOL. 2
Million Songs / Romantica / Hot Winds / But She Gave No Reason
CD 2004 Rarity CD 192720 (kokoelma; Hollanti) ERI ESITTÄJIÄ: GUITAR MANIA, VOL. 22 – FINN TWANG II
Million Songs / Romantica
2-CD 2011 VL-Media VLCD1307D (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAA – 40 SUOMALAISTA ISKELMÄHITTIÄ
Kuumat Tuulet
2-CD 2011 VL-Media VLCD1309D (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAA – 40 KANSAINVÄLISTÄ ISKELMÄHITTIÄ
Romantica

KALLE SALONEN

Lahjakkaan Hammond-taiturin rinnalla on soittanut vuodesta 2013 lähtien joukko maan kovatasoisimpia souljazz-muusikoita.

> Viralliset verkkosivut: http://www.kallesalonen.com
> Kalle Salonen Band Facebookissa: https://www.facebook.com/kallesalonenjazzband

CD 2013 Texicalli TEXCD 123 CAT SLIDE
Cat Slide / A Nice Day / Escape / Walking Shuffle Hammond / Sounds Good / Dance Club Machine / What You Say / Voodoo Child / So What / Moog Experience / Cube

– Kalle Salonen: Hammond-urut [1-10]/syntetisaattori [7]/sähköpiano [11], Hannu Pikkarainen: basso [3, 5, 7, 8]/kitara [2, 4, 7, 8]/koskettimet [8, 10]/urut [4]/rummut/perkussiot, Panu Syrjänen: saksofoni [1-3, 5-6, 9-10], Antero Priha: trumpetti + Pekka Gröhn: koskettimet [1]/sähköpiano [8]/Hammond-urut [11], Janne Salonen: kitara [1, 11] –
45 2015 Mieletöntä Valoa! # (sis. kuvakannet) Radio Skugga / Radio Skugga Part 2
LP/CD 2016 Texicalli TEXCD/LP 145 BARRACUDA MAN
Pimp My… / Moondance (feat. Johanna Försti) / Funk Harmony (feat. Hannu Pikkarainen) / Love Boat / Smoky Afternoon / Two Fools (feat. Johanna Försti) / Barracuda Man (feat. Hannu Pikkarainen) / Space Gun / There Is A Light (feat. Mario Leinonen) / Hammond Love / Radioskugga (Slow) / Laundry Day / Radioskugga (Fast)

– Kalle Salonen: Hammond-urut [1-10]/syntetisaattori [7]/sähköpiano [11], Hannu Pikkarainen: basso [3, 5, 7, 8]/kitara [2, 4, 7, 8]/koskettimet [8, 10]/urut [4]/rummut/perkussiot, Panu Syrjänen: saksofoni [1-3, 5-6, 9-10], Antero Priha: trumpetti + Pekka Gröhn: koskettimet [1]/sähköpiano [8]/Hammond-urut [11], Janne Salonen: kitara [1, 11] –
LP 2017 Coloramaestro Oy PRILP01 ANTERO PRIHA, ANU KOMSI, KALLE SALONEN: MIELEN TAIVAS / SKY OF MIND
Syntymä / Lapsi / Elämä / Tyhjyys / Kuolema / Taivas / Bardo / Rauha

– Anu Komsi: laulu, Antero Priha: trumpetti, Kalle Salonen: koskettimet, Seppo Kantonen: koskettimet, Lea Pekkala: sello, Henrik Perello: viulu, Sakari Oramo: viulu, Eerik Siikasaari: kontrabasso, Hannu Pikkarainen: rummut/perkussiot –

SAM & THE ZOMBIES

Laika & The Cosmonauts -henkistä surfia, suomalaista beat-iskelmää sekä 60-luvun varhaisvuosilta kantautuvaa rock’n’rollia varioiva lahtelaisyhtye, jota johtaa mm. Atacaman sade -tanssiyhtyeessä sekä instrumentaaliryhmässä Ronnie & his Twangin’ Little Fellow mainetta kerännyt kitaristi-laulaja Sami Huotilainen.

Sami ”Sam” Huotilainen: kitara/laulu
Jakke Kauppinen: kitara/laulu
Oskari Haavisto: basso
Teppo Karhu: rummut

> Sam & The Zombies Facebookissa: https://www.facebook.com/samandthezombies
> Sam & The Zombies Soundcloud.comissa: https://soundcloud.com/samthezombies

10″ LP/CD 2014 Longplay SAMZOM1 (omakustanne) ON STAGE
Soviet Space Program (instr.) / She’s My Witch / Boogie Bop Dame / El Cullerwo (instr.) / Sway / Little Egypt
45 2015 SamZom 2 (omakustanne, sis. kuvakannet) Fist’O’Feline (instr.) / I Miss You

THE SATELLITES

Eräät varhaisimmista ammattilaiskokoonpanojen ”rahastusyrityksistä” rautalangen siivellä tehtiin The Satellitesin nimissä. Vuonna 1964 samanniminen (joskin jo aiemmin nimellä The Modango Five levyttänyt) kokoonpano (Onni Gideon [hawaijikitara], Heikki Laurila, Herbert Katz, Raimo Sarkio, Nacke Johansson, Erkki Valaste) julkaisi vielä yhden instrumentaaliäänitteen.

45 1961 Decca 44 372 Goodbye My Love / The Cuckoo
45 1961 Decca 44 373 Tears / Kalinka [-Katjusha-]
45 1964 Decca SD 5623 Forget The Past [-Unhoita Menneet-] / Mau-Mau
CD 2009 Power GPCD 026-2 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: SADOIN SÄHKÖKITAROIN, OSA 1 – SUOMALAISET RAUTALANKALEVYTYKSET ’61-’68
Goodbye My Love / The Cuckoo / Tears / Kalinka
CD 2014 Rautalanka RRSCD 2009 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: SADOIN SÄHKÖKITAROIN EXTRA, OSA 3
Forget The Past / Mau-Mau

THE SAVAGES

Kitarayhtyeiden mestaruuskilpailut Linnanmäellä 1963 voittanut helsinkiläinen rautalankabändi viljeli musiikissaan poikkeuksellisen paljon myös kantri- ja jazz-vaikutteita. Ensisinglellään Savages Theme se tuntui imeneen vaikutteita myös Joe Meekin tuotannosta ja etenkin The Tornadosin hitistä Telstar, vaikka kyseessä olikin yhtyeen rumpalin Martin Brushanen isän Ole Brushanen jo 1950-luvulla säveltämä kappale. Aktiivikautensa The Savages päätti vuonna 1964 levyttämällä englanninkielisen lauletun r&b-singlen Hip-Hop / Esmeralda. Syykuussa 1962 yhtye oli myös toiminut Anki Lindqvistin esikoissinglen Neiti Yksinäinen taustaorkesterina. The Savages palasi keikkalavoille 2012, mutta vain hetkeksi – soolokitaristinsa, pitkän työuran soitonopettajana mm. Sibelius Akatemiassa tehneen sekä etenkin Chet Atkins -tyylisen sormipikkaustyylin osaajana tunnetun Ole Halénin menehdyttyä kesällä 2013.

Ole Halén: soolokitara (1962-1964, 2012-2013)
Hasse Von Hertzen: rytmikitara/laulu (1962-1964, 2012-2013)
Kurt Wenner: basso/laulu (1962-1964, 2012-2013)
Martin Brushane: rummut (1962-1964)
Mika Brushane: rummut (2012-2013)

> The Savages Wikipediassa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Savages_(yhtye)

45 1962 Columbia MY 87 ANKI LINDQVIST & THE SAVAGES: Neiti Yksinäinen / Olkoon Niin
45 1963 Parlophone PAR 925 Mountain Tale / The Savages Theme [-Tunturisatu-]
45 1963 Parlophone PAR 928 Temporary / Dill Pickle Rag [-Väliaikainen-]
45 1963 Parlophone PAR 931 Soita Humu-Pekka / Lännen Lokari
45 1964 Parlophone PAR 933 THE SAVAGES, LILL-JÖRGEN PETERSENIN STUDIO-ORKESTERI: Sataman Valot / Ruhtinaan Viulu
45 1964 Parlophone PAR 945 Hip Hop / Esmeralda
2-LP 1979 Finnlevy FL 1500-FL 1501 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: FINNISH GRAFFITI – RAUTALANKAA JA BEAT-MUSIIKKIA 1961-1965
Dill Pickle Rag
2-LP 1989 Castle CALP 1 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAMUISTOJA – KITARAYHTYELEVYTYKSIÄ VUOSILTA 1961-1963
Mountain Tale / Lännen Lokari / The Savages Theme
2-LP/CD 1990 Safir SAFLP 2039/SAFCD 2039 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: KITARAT SOI 2 – RAUTALANKAMUSIIKIN PARHAAT
Dill Pickle Rag / Ruhtinaan Viulu
CD/MC 1998 Fazer 3984-22105-2/3984-22105-4 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAKLASSIKOT (20 SUOSIKKIA)
Ruhtinaan Viulu / Dill Pickle Rag
CD/MC 1998 Fazer 3984-24727-2 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAKLASSIKOT 2 (20 SUOSIKKIA)
Tunturisatu / Väliaikainen
2-CD 1999 Fazer 3984-27378-2 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: KULTAINEN 60-LUKU – 40 ROCK & RAUTALANKAHITTIÄ
Ruhtinaan Viulu
CD 2002 Twangsville Productions TWGS0866 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: TWANGY GUITARS – SILKY STRINGS, VOL. 4
High Heels / Mountain Tale / When You’re Smiling / Georgia Camp Meeting

– vuoden 2002 äänityksiä –
CD 2008 Guitarfanclub Oy GFC-001 (promo) ERI ESITTÄJIÄ: GUITAR FAN CLUB CD
OLE HALÉN: After You’ve Gone
– jaettu Guitar Fan -lehden 1/2008 ilmaisliitteenä –
CD 2008 Guitarfanclub Oy GFC-002 (promo) ERI ESITTÄJIÄ: GUITAR FAN CLUB CD 2
When You’re Smiling

– jaettu Guitar Fan -lehden 2/2008 ilmaisliitteenä –
CD 2009 Power GPCD 026-2 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: SADOIN SÄHKÖKITAROIN, OSA 1 – SUOMALAISET RAUTALANKALEVYTYKSET ’61-’68
Mountain Tale / The Savages Theme
CD 2009 Power GPCD 028-2 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: SADOIN SÄHKÖKITAROIN, OSA 2 – SUOMALAISET RAUTALANKALEVYTYKSET ’61-’68
Tempo Rary / Dill Pickle Rag
CD 2010 Power GPCD 032-2 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: SADOIN SÄHKÖKITAROIN, OSA 3 – SUOMALAISET RAUTALANKALEVYTYKSET ’61-’68
Lännen Lokari / Soita Humupekka / Sataman Valot / Ruhtinaan Viulu
2-CD 2011 VL-Media VLCD1307D (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAA – 40 SUOMALAISTA ISKELMÄHITTIÄ
Ranskalaiset Korot / Tunturisatu
2-CD 2014 WEA 5053105153824 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: 30 SUOSIKKIA – RAUTALANKAHITIT
Ruhtinaan Viulu
CD 2014 VL-Media VWCD-4042 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKALEGENDAT – YKSINÄINEN KITARA
Väliaikainen
CD 2014 VL-Media VLCD-1835 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAA – MUISTATKO MONREPOS’N (ISKELMÄ-KLASSIKOT)
Ranskalaiset Korot
2-CD 2015 VL-Media VLCD-2813D (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAISKELMÄÄ – 50 SUOSIKKIA
Romanssi / Ranskalaiset Korot
CD 2017 Rautalanka RRSCD 2011 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: SADOIN SÄHKÖKITAROIN EXTRA, OSA 5
Neiti Yksinäinen (Anki & The Savages) / Olkoon Niin (Anki & The Savages)

THE SCAFFOLDS / CAY & THE SCAFFOLDS

Helsingissä alkusyksyllä 1961 perustettu rautalankayhtye suoritti vuoden 1963 loppuun mennessä uuden solistinsa Cay Karlssonin myötä onnistuneen tyylillisen siirtymän ensin lauletun merseybeatin ja sitten (Karlssonin suunnattua syksyllä 1964 armeijaan sekä edelleen The Roosters -bändin vokalistiksi) brittiläisvaikutteisen r&b:n pariin. Kahden muun laulutaitoisen jäsenensä Kicke Bergholmin ja Ave Lönnforsin ohella Scaffoldsin laulajana toimi aikansa myös hämeenlinnalainen Aira-Anneli Mäkinen. Yhtyeen tarina päättyi vuoden 1965 lopulla, mutta se on jatkanut jälleen keikkailua vuodesta 2005 lähtien etupäässä Back to the Sixties ry:n toiminnan puitteissa. The Scaffoldsin esikoissingle Tullalla Twist nousi vuonna 1963 Suomen myyntilistoilla sijalle 7 ja sen jälkeen Cay & The Scaffoldsin ensimmäinen yhteislevytys Girls sijalle 11.

Harry Bergholm: soolokitara (1961-1963)
Mårten Enqvist: soolokitara (1963-1965, myös levytyskokoonpanossa kesällä 1965)
Ulf Dolk: rytmikitara (1961)
Arto ”Ave” Lönnfors: rytmikitara/laulu [Dolkin jälkeen] (1961-1965, myös levytyskokoonpanossa kesällä 1965)
Arto Vilkko: rytmikitara (2005-)
Christer ”Kicke” Bergholm: basso/laulu (1961-1965)
Jorma Kalenius: basso (levytyskokoonpanossa kesällä 1965)
Jan Nordberg: rummut (1961-1962)
Mårten Wikström: rummut (1962-1963)
Hannu Euramaa: rummut (1963-1965)
Ronnie Österberg: rummut (1965)
Matti Oiling: rummut (levytyskokoonpanossa kesällä 1965)
Kari Kuivalainen: rummut (2005-)
Cay Karlsson: laulu (talvi 1962-syksy 1964)
Aira-Anneli Mäkinen: laulu (1964-1965)

> The Scaffolds Wikipediassa: https://fi.wikipedia.org/wiki/The_Scaffolds

45 1963 His Master’s Voice TJ 269 THE SCAFFOLDS: Tullalla Twist [-Tula Tullalla-] / Dark Eyes Beat [-Mustat Silmät-]
45 1963 His Master’s Voice TJ 276 THE SCAFFOLDS: Katariinan Kammarissa / Crazy Horse
45 1963 Warner Bros. FIS 10 103 CAY & THE SCAFFOLDS: Jingle Bells Twist / Girls
45 1964 Warner Bros. FIS 10 104 CAY & THE SCAFFOLDS: You Are My Everything / I’m Wondering
45 1964 Warner Bros. FIS 10 106 THE SCAFFOLDS: Ghost Train / You
45 1964 His Master’s Voice TJ 302 THE SCAFFOLDS: I Wanna Be / Sweet Sally
EP 1964 Warner Bros. FIE 20 100 (sis. kuvakannet) CAY & THE SCAFFOLDS: CAY & THE SCAFFOLDS
Girls / You Are My Everything / I’m Wondering / Far Away
45 1965 His Master’s Voice TJ 309 THE SCAFFOLDS: Yksin Oon / My Girl
45 1965 His Master’s Voice TJ 321 AIRA ANNELI, THE SCAFFOLDS & ILKKA SYSIMETSÄ, urut: Onnentie / AIRA ANNELI JA STUDIOYHTYE: Saavuthan Luokseni
45 1965 Parlophone PAR 952 THE SCAFFOLDS: You’re Runnin’ Out Of Money / Wonderful Time
45 1965 Parlophone PAR 953 THE SCAFFOLDS: Leave Me Alone / Oh No, Not Today
45 1965 Parlophone PAR 959 THE SCAFFOLDS: Henry Kahdeksas [-I’m Henry The Eight I Am-] / Löydä En Ystävää
45 1965 Parlophone PAR 963 ARTO LÖNNFORS & THE SCAFFOLDS-YHTYE: Pois! [-Help!-] / Rakkautta Vain Se On [-It’s Only Love-]
LP 1972 Finlandia PSOP 95 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: SE JOKIN SINULLA ON
Wonderful Time (The Scaffolds)
2-LP 1979 EMI 9C 138-38354/5 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: ROCKIN’ 60’S
Tullalla Twist (The Scaffolds) / Dark Eyes Beat (The Scaffolds) / I Wanna Be (The Scaffolds)
8-LP 1987 Valitut Palat V 86003 VV (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: KULTAINEN 60-LUKU
Tullalla Twist (The Scaffolds)
2-LP 1989 Castle CALP 1 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAMUISTOJA – KITARAYHTYELEVYTYKSIÄ VUOSILTA 1961-1963
Dark Eyes Beat (The Scaffolds) / Tullalla Twist (The Scaffolds) / Crazy Horse (The Scaffolds) / Katariinan Kammarissa (The Scaffolds)
LP 1991 Dirty Dozen HNLP-11 CAY & THE SCAFFOLDS: COMPLETE RECORDINGS 1963-1964
Tullalla Twist (The Scaffolds) / Dark Eyes Beat (The Scaffolds) / Katariinan Kammarissa (The Scaffolds) / Crazy Horse (The Scaffolds) / Jingle Bells Twist (Cay & The Scaffolds) / Girls (Cay & The Scaffolds) / You Are My Everything (Cay & The Scaffolds) / I’m Wondering (Cay & The Scaffolds) / Far Away (Cay & The Scaffolds) / Ghost Train (The Scaffolds) / You (The Scaffolds) / Stay With Me (Cay & The Scaffolds) / Would You Like To Dance (Cay & The Scaffolds) / How Can You Do This (Cay & The Scaffolds) / The Look Of You (Cay & The Scaffolds) / I Wanna Be (The Scaffolds) / Sweet Sally (The Scaffolds)
CD/MC 2001 Finnlevy 420082 [CD]/420084 [MC] (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: ONNENPÄIVÄT 3
Wonderful Time (The Scaffolds)
LP 2001 Beat Road BR-6006 (kokoelma; Saksa) ERI ESITTÄJIÄ: LAND OF 1000 DANCES
I Wanna Be (The Scaffolds) / You Are My Everything (Cay & The Scaffolds)
2-CD 2007 EMI Finland/Parlophone 094639003327 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: HEI VAIN MY ONLY ONE – WESTERLUND & EMI YEARS, PART ONE
Stay With Me (Cay & The Scaffolds) / Would You Like To Dance (Cay & The Scaffolds) / I Wanna Be (The Scaffolds) / Yksin Oon (The Scaffolds) / My Girl (The Scaffolds)
CD 2009 Power GPCD 026-2 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: SADOIN SÄHKÖKITAROIN, OSA 1 – SUOMALAISET RAUTALANKALEVYTYKSET ’61-’68
Tullalla Twist (The Scaffolds) / Dark Eyes Beat (The Scaffolds)
2-CD 2009 Parlophone 50999 699094 2 9 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: OI NIITÄ TYTTÖJÄ – WESTERLUND & EMI YEARS, PART TWO
Onnentie (Aira-Anneli & The Scaffolds)
CD 2009 Power GPCD 028-2 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: SADOIN SÄHKÖKITAROIN, OSA 2 – SUOMALAISET RAUTALANKALEVYTYKSET ’61-’68
Katariinan Kamarissa (The Scaffolds) / Crazy Horse (The Scaffolds)
CD 2010 Backbeat BBCD013 ERI ESITTÄJIÄ: BACK TO THE SIXTIES – ANNIVERSARY
Sinua, Sinua (The Scaffolds) / A Taste Of Honey (The Scaffolds)

– uusia levytyksiä –
CDS 2011 Raksun Talli PIENIMUSTA 001b (sis. kuvakannet) THE SCAFFOLDS: Kun Havahtuu / Katariinan Makkarissa
– uusia levytyksiä –
CD 2012 EMI Finland 5099974134229 (kokoelma ERI ESITTÄJIÄ: THE BEAT GOES ON AND ON
Kun Havahtuu (The Scaffolds) / Katariinan Makkarissa (The Scaffolds)

– uusia levytyksiä –
3-CD 2012 Parlophone 5099901703429 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: KAIKKIEN AIKOJEN THE BEATLES -SUOMENNOKSET
Pois (Arto Lönnfors & The Scaffolds) / Rakkautta Vain (Arto Lönnfors & The Scaffolds)
CD 2012 Power GPCD 035-2 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: SADOIN SÄHKÖKITAROIN, OSA 4 – SUOMALAISET RAUTALANKALEVYTYKSET ’61-’68
Ghost Train (The Scaffolds)
CD 2013 EMI Finland 5099974134229 (kokoelma THE SCAFFOLDS: RAUTALANKAA JA BEATIA
Dark Eyes Beat / Tullalla Twist / Katariinan Kamarissa / Crazy Horse / Jingle Bells Twist / Girls / You Are My Everything / I’m Wondering / Far Away / You / Stay With Me / Would You Like To Dance / How Can You Do This / The Look Of You / I Wanna Be / Sweet Sally / Yksin Oon / My Girl / You’re Running Out Of Money / Wonderful Time / Leave Me Alone / Oh No, Not Today / Henry Kahdeksas / Löydä En Ystävää / Sydämesi Tyhjä Huone / Sinua, Sinua / Kun Havahtuu / Katariinan Makkarissa

THE SCAVENGERS

The Mustangs -yhtyeen rytmiryhmän Markku ja Jarmo Tuomisen, The Charadesin entisen kitairstin Marko Rahikaisen ja kitaristi Ari Ovaskan muodostama kokoonpano levytti albumillisen rautalankaa vuonna 2009, mutta The Scavengers oli ollut olemassa jo 1980-luvun alkuvuosina Tuomisen veljesten, Ovaskan sekä viimeksi mainitun tilalle yhtyeeseen v. 1981 liittyneen Matti Luhtalan komennossa. Ovaska levytti The Scavengers -nimen alaisuudessa pari kappaletta myös Rautalanka Recordsin 20-vuotiskokoelmalle yhdessä Arto Heinosen kanssa vuonna 2002.

Ari Ovaska: soolokitara/urut/koskettimet
Marko Rahikainen: rytmikitara
Markku Tuominen: basso
Jarmo Tuominen: rummut

2-CD 2003 Rautalanka RRSCD 2003 ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKA RECORDS – 20TH ANNIVERSARY ALBUM
Dreaming / Sixth Bullet
CD 2009 Twangsville Productions TWGS4666 MYSTERY TWIST
Comedy Girl / Running Boots / Wistful Night / Why-Twist / Golden Hair / Mystery Twist / Surfrite / High From The Mountain / Happy Ride / Shimmering Morning / Hiwa Lani

THE SECRETS / SONJA TAMMI & SECRETS

Kouvolalainen kitarayhtye esiintyy sekä rautalankaohjelmistolla että beat- ja iskelmävetoisemmin solistinsa Sonja Tammen kanssa. Uraan mahtuu myös yhteislevytys Jussi Raittisen kanssa.

Marko Virtanen: kitara
Esa Hallivuori: kitara
Jari Kulmala/Arto Karnaattu: koskettimet
Kari Änäkäinen/Kalevi Hautamäki: basso
Kimmo Koskipuro: rummut
Sonja Tammi: laulu

> Viralliset verkkosivut: http://www.secrets.fi
> The Secrets Facebookissa: https://www.facebook.com/thesecretsfinland

CD 2011 The Secrets SECD 001 (omakustanne) ISTANBUL BEAT
Sulamit / Besame Mucho / Flowers Of Spring / From Russia With Love / All Quiet On Mersey Front / Miss You / Forest Flowers / By Train To Kirkkonummi / Monday Beat

– Marko Virtanen: kitara, Esa Hallivuori: kitara, Kari Änäkäinen: basso, Kimmo Koskipuro: rummut + Jari Kulmala: sähköurut –
CDS 2013 The Secrets SECD 002 (omakustanne) THE SECRETS FEAT. JUSSI RAITTINEN: Lumottu Meri
– Jussi Raittinen: laulu, Marko Virtanen: soolokitara, Esa Hallivuori: rytmikitara, Kari Änäkäinen: basso, Kimmo Koskipuro: rummut + Rami Hänninen: akustinen kitara, Turo Lento: urut –
CD 2014 The Secrets SECD-003 (omakustanne) EROTTAMATTOMAT
Erottamattomat / Kuinka Paljon Rakkautta / Muistojen Bulevardi / Tähdet Kertovat / Harhakuva / Josef, Josef / More / Magic Carpet / Oi, Kuinka Saatoitkaan (Oh What You Do To Me) / Yksinäinen Kitara / Le Mirage / Valo Yössä (Sonia Tammi & The Secrets) / Lumottu Meri (Jussi Raittinen)

– kappaleella Valo Yössä laulajana Sonja Tammi, kappaleella Lumottu Meri laulajana Jussi Raittinen –

THE SHARKS

Tamperelainen 1960-luvun puolivälin tietämillä toiminut rautalankayhtye palautui vuonna 2002 hetkeksi musiikkikartalle sen vanhan soolokitaristin Esko Johanssonin julkaistessa The Sharksin nimissä sooloprojektin, jolla hän soitti itse kaikki levyn instrumentit. Alkuperäiseen The Sharksiin kuuluivat Johanssonin lisäksi Erkki Lammi (rytmikitara), Kyösti Leppänen (basso) ja Antti Telenius (rummut) sekä laulusolisti Lasse Kauppala. Esko ”Ekku” Johansson tunnetaan myös RAMY:n (Rautalankamusiikin ystävät ry) puheenjohtajana ja Rautsikka-lehden päätoimittajana.

CD 2002 Feelgood FGCD 01 THE SHARKS – MEMORIES, RAUTALANKAA
Memories / Savonmuan Hilima / Cindy, Oh Cindy / Maan Korvessa / Muurari / Thundernest / Valentina / Kirkkonummen Radalla / Vaara / Marusja / Aallokko Kutsuu / Plättlaggen / The Cruel Sea / Anaconda / Streets Of Laredo

THE SHARPERS

Tamperelainen rautalankayhtye oli nimennyt aluksi itsensä The Sharbersiksi, mutta joutui levy-yhtiönsä painostuksesta muuttamaan sen ymmärrettävämpään muotoon The Sharpers levyttäessään uransa ainoan julkaistun singlen laulusolisti Jackin alias Juha ”Paulin poika” Räsäsen kanssa. ”Jack” vaikutti myöhemmin mm. Tampereen Popteatterin Hair-produktiossa ja hänen lauluaan voi kuulla myös Hair-albumilta.

Markku Sneck: soolokitara
Jouko Kannisto: rytmikitara
Lauri Salo: basso
Heikki Hissa: rummut
Juha ”Jack” Räsänen: laulu

45 1964 Decca SD 5647 JACK THE THE SHARPERS: No One To Love / The Prettiest Train
CD 2013 Rautalanka RRSCD 2008 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: SADOIN SÄHKÖKITAROIN EXTRA, OSA 2
THE SHARPERS: Chattanooga Choo-Choo / In The Mood / Blue Shadows
– vuoden 1964 harjoitusäänitteitä –
CD 2017 Rautalanka RRSCD 2011 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: SADOIN SÄHKÖKITAROIN EXTRA, OSA 5
THE SHARPERS: Atlantis (1964) / All Day (1964) / Midnight (1964) / Nivram (1964) / JACK & THE SHARPERS: Johnny B. Goode (1963)
– harjoitusäänitteitä –

THE SHOCKWAVE!

Kitaristi Jari Jousimon johtama surf-yhtye Helsingistä.

> The Shockwave! Facebookissa: https://www.facebook.com/ShockSurf

CD 2011 Gas GASCD-6 DEATH RACE
Death Race / Roppongi No Ben Sahara / Dusty Sand Sahara / Thunder On The Sea / Lucifer Sam’s Surf / Shockwave / Blue Jean No. 1 / Force Of Gravity / Kilauea Volcano / On A Tropic Night / Hollywood Punk / Snow White Survive / The Adventurer / Under The Water / Mandchurian Space Reggae

– Jari Jousimo: soolo- ja baritonikitara, Marko Rahikainen: rytmikitara, Kesse Kervinen: basso, Joose Gröhn: rummut –
CD 2012 Double Crown CT019 (promokokoelma; Yhdysvallat) ERI ESITTÄJIÄ: CONTINENTAL MAGAZINE #19
Dusty Sand Sahara
CD 2014 Double Crown DCCD58 (Yhdysvallat) CONTACT FROM SPACE
Golden Gambler / Gasping Runner / Contact! / After Stormy Weather / She Bop / Space Glider / Shock A Go Go / Penetration From Space / 5th Floor / Suon Kulkija / Flow Waves / Take On Me / Nightwalker

– Jari Jousimo: kitara, Timo Leskinen: urut, Jukka Leinonen: basso, Joose Gröhn: rummut + Tomas Takolander: trumpetti [1, 4], Timo Leskinen: akustinen kitara [10] –
MC 2014 Double Crown DCCS57 (kokoelma; Yhdysvallat) ERI ESITTÄJIÄ: DOUBLE CROWN SURF PARTY
Golden Gambler

THE SILHOUETTES

Vuonna 1999 perustettu rautalankayhtye.

Eero Pätäri: soolokitara
Peter Jörgensen: rytmikitara
Per Former: basso
Mika Ryhänen: rummut

> Viralliset verkkosivut: http://www.thesilhouettes.fi

CD 2007 omakustanne RAUTALANKARENESSANSSI
Tornado / Africa / Caravan / Muistatko Monrepos’n / Lake Bodom – June 5, 1960 / Kesäillan Twist / High / Elämä Juoksuhaudoissa / Finnish Knockturne / Wild Rose / Conspiracy Of Silence / Kaunis On Luoksesi Kaipuu / Triangle
CD 2010 EBEAT92010 (omakustanne) THE OCEAN OF SUNKEN DREAM
Falling Leaves (Varisevat Lehdet) / Andalucia (Breeze And I) / Surfin’ With Sharks / Harlem Nocturne / Guanche / Night Bird (Yölintu) / Amapola / Once In A Lifetime / Tiger Shark / Spiralicity / Post Scriptum
CDS 2011 omakustanne Sylvian Joululaulu

THE SILVER HAWKS

Kirkkonummelainen vuonna 2004 perustettu rautalanka- ja surf-kokoonpano.

Kimmo Kalaja: soolokitara (2004-)
Matti Salminen: rytmikitara (2004-2007)
Jari Jousimo: soolo- ja rytmikitara (2007-2009)
Jaakko Kiikeri: rytmikitara (2009-)
Jari Vildén: basso (2004-2007)
Jari Hussi: basso (2007-)
Jarmo Uimonen: rummut (2004-)

> The Silver Hawks Facebookissa: https://www.facebook.com/thesilverhawks

CD 2004 Rickshaw 341042 (Yhdysvallat) ERI ESITTÄJIÄ: CHARLIE DOES SURF – A TRIBUTE TO THE CLASH
Atom Tan
CD 2005 Twangsville Productions TWGS2866 ERI ESITTÄJIÄ: DRIVING GUITARS, VOL. 3
Gringo’s Guitar Twist / Mr. Moto / Dakota / Twilight At The Trestles
CD 2007 Twangsville Productions TWGS3466 ERI ESITTÄJIÄ: TWANGVISION! – INSTRUMENTAL GUITARS FROM FINLAND PLAY EUROVISION SONG CONTEST
Eurovision Theme
CD 2008 Twangsville Productions TWGS3666 SURF COAST TO COAST
Trocadero Waves / Lunar Ocean Surf / Surf Boardwalk / Sentimental Guitar / 8 Planets In 8 Days / The Hearse / Nokia-rock / Pedal Pusher / Midnight In Salerno / Shark Panic! / Fun Paradise / Tsunami Struck / Our Favorite Martian / Banzai Washout / Dead Tree / Bone Hill Stomp / Dead Body Surfin’
CD 2008 Twangsville Productions TWPR0099 (promokokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: WELCOME TO TWANGSVILLE!
Midnight In Salerno
CD 2008 Guitarfanclub Oy GFC-004 (promo) ERI ESITTÄJIÄ: GUITAR FAN CLUB CD 4
8 Planets In 8 Days / Sentimental Guitar

– jaettu Guitar Fan -lehden 4/2008 ilmaisliitteenä –
CD 2009 Twangsville Productions TWGS4466 FLY CITY TO CITY
Teriyaki / Two Block From Nowhere / Boulderstone Twist / Astro City Skyline / Last Flight Home / Amity Island / Statham Returns To Stuttgart / Ay 398 / Freezing In Prague / Moon Birds / Race Thru Mullholland / Fear City / Hawks Over Manhattan / From Neverland To Oblivion
CD 2009 Twangsville Productions CDTWGS4266 ERI ESITTÄJIÄ: ARCTIC SURF – 20 ULTIMATE SURF TRACKS FROM FINLAND
Mashed Potato Washout / Blindside Surf / Half-Pipe Line
CD 2011 Twangsville Productions TWGS4966 TWANG ON!
Moon Jellyfish / Time Machine Overdrive / Mambo Horizontalé / Les Theme Des Faucon Argente / Town Shop / Underwater Landscapes / Home By The Sea / Bob Fleming Boogie / Nastola-Twist / Laika Has Landed / Northpoleposition / Dashboard Ride / Great White Bite

THE SILVER STRINGS

Ks. Matti Luhtala


THE SILVER STRINGS

Vuonna 2015 perustettu nuoremman polven rautalankayhtye Lahdesta.

Pyry Mellander: soolokitara
Dani Söderblom: rytmikitara
Matias Kähkönen: basso
Eetu Koskinen: rummut

> The Silver Strings Facebookissa: https://www.facebook.com/The-Silver-Strings-407502902738897

CD-EP 2016 omakustanne OLD’S COOL
Dick Tracy / Peter Gunn / Apache / Dick Tracy (alt. version)

THE SKYLIGHTS

Vuosina 1983-1992 toiminut ”The Ventures -koulukunnan” surf- ja rautalankayhtye Kemistä, joka esiintyi myös TV:n ”Emmaa etsimässä” -ohjelmassa (konserttitaltiointi Helsingin Tavastia-klubilta) vuonna 1989. Varsinaisen hajoamisensa jälkeen yhtye teki vielä muutamia ”revival”-keikkoja vuosina 1996-97. The Skylightsin jäsenet ovat sittemmin levittäytyneet laajalla musiikillisella rintamalla muihin kokoonpanoihin, kuten Masa & The Mosriders (Paakkola), Oy Rytmimusiikki Ab (Pöyhönen), Good Luck Charm (Pöyhönen), The Nine Lives (Tiihonen & Valkonen), El Supernaut (Kallio & Paananen) sekä The Lunatics (Paananen).

Juha Paakkola: soolokitara (1983-1992)
Jari Pöyhönen: rytmikitara (1983-1992)
Lauri Valkonen: rytmikitara (1986, Lappi Rock -kokoelmalevyn studiokokoonpanossa)
Pekka Tiilikainen: basso (1983, alkuvaiheessa noin 1 kk ajan)
Sami Paananen: basso (1983-1992)
Paavo Simula: rummut (1983-1988)
Jarmo Tiihonen: rummut (1988-1990)
Jouni Toivanen: rummut (1989, EP-levyn studiokokoonpanossa)
Mika Kallio: rummut (1990-1992)

LP/MC 1986 LÄTLP 101/LÄTCK 101 ERI ESITTÄJIÄ: LAPPI ROCK I
The Starflight Theme
EP 1989 Rautalanka RREP X33-11 (sis. kuvakannet) THE SKYLIGHTS
The Bat / Batman Theme / Golden Sky / Yellow Jacket / California Dreamin’ / 00-711
CD 2002 VL-Media TWGS0766 ERI ESITTÄJIÄ: TRACES OF TWANGSVILLE
The ”In” Crowd / Runaway / Midnight Sea / Surfrider / Summer Kisses, Winter Tears / Besame Mucho / Yozora-No-Hoshi / Mission Impossible / Mystery Dream
2-CD 2003 Rautalanka RRSCD 2004 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: THE SOUND OF RAUTALANKA
The Bat / Golden Sky / California Dreamin’ / Yellow Jacket
2-CD 2011 VL-Media VLCD1309D (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAA – 40 KANSAINVÄLISTÄ ISKELMÄHITTIÄ
Besame Mucho
2-CD 2011 VL-Media VLCD1311D (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAA – 40 LEGENDAARISTA RAUTALANKAHITTIÄ
Runaway
CD 2013 Rautalanka RRSCD 2007 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: SADOIN SÄHKÖKITAROIN EXTRA, OSA 1
The Starflight Theme / Lullaby Of The Leaves / Elaine-Twist / Ginchy / Batman Theme

– Ginchy julkaisematon äänite vuodelta 1985, Lullaby Of The Leaves ja Elaine-Twist live-tallenteita vuodelta 1984 –
CD 2014 Rautalanka RRSCD 2009 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: SADOIN SÄHKÖKITAROIN EXTRA, OSA 3
Valkovuokot / Wild Horse

– Valkovuokot julkaisematon äänite vuodelta 1988, Wild Horse live-tallenne vuodelta 1984 –
2-CD 2016 VL-Media VLCD-28470 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAISKELMÄT
Besame Mucho

THE SLEEPWALKERS

2000-luvun alussa perustettu rautalankayhtye, jonka kitaristi Jan-Erik Saine on vaikuttanut myös mm. rock’n’roll-kokoonpanoissa The Hoedowners ja T-Bird Gang sekä Nono Söderbergin rinnalla The Crescentsissä.

Jan-Erik Saine: soolo- ja rytmikitara
Ben Engblom: soolo- ja rytmikitara
Taito Ikävalko: basso
Mikko Lund: rummut

CD 2002 Twangsville Productions TWGS1166 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: TWANGY GUITARS – SILKY STRINGS, VOL. 5
Remember Me / The Wind / Man Of Mystery / Autumn Leaves
CD 2004 Twangsville Productions TWGS2266 FIRST ROUND
The Trail / Evening At Skans / Runaway / Mellow Feeling / Fly My Love Song / Gonzales / Greensleeves / Moonlight Walk / Axel And Eleanor / Summer Kisses, Winter Tears / Midnight Train / All Alone Am I / Who Can Sail Without The Wind / Twistin’ Bonnie / Joyridin’ / Aca Ou
CD 2004 Twangsville Productions TWGS2166 ERI ESITTÄJIÄ: DRIVING GUITARS, VOL. 2
Ghia / Tramp / The Rumble / Yellow Jacket
CD 2007 Goofin’ GRCD 6140 TWISTED FATE!
Sleepwalkers Theme / Twistin’ Tango / Mr. Z / Too Young / Above The Clouds / Shazam / Kvantingen / Twisted Fate / Beautiful Dream / Cossack / Golden Earrings / Gunfight Saloon / Dreams Of Autumn / Riding Guitars
2-CD 2007 VL-Media VLCD-1174D (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: 40 SUOMALAISTA RAUTALANKAHITTIÄ
Ilta Skanssissa / Lennä Mun Lempeni Laulu / Talven Kylmät Kyyneleet
2-CD 2009 VL-Media VLCD-1216D (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: 40 SUOMALAISTA RAUTALANKAHITTIÄ #2 (40 GREAT RAUTALANKA HITS)
Sait Multa Kukkaset Toukokuun / Ken Voi Tyynessä Seilata / Akselin Ja Elinan Häävalssi
CD 2009 VL-Media VLCD-2144 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: TARJOLLA TÄNÄÄN RAUTALANKAA
Greensleeves
2-CD 2011 VL-Media VLCD1307D (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAA – 40 SUOMALAISTA ISKELMÄHITTIÄ
Tuuli Tuo, Tuuli Vie
2-CD 2011 VL-Media VLCD1309D (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAA – 40 KANSAINVÄLISTÄ ISKELMÄHITTIÄ
Karkuri / Kuolleet Lehdet / Yksin Oon Mä Vain
2-CD 2011 VL-Media VLCD1311D (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAA – 40 LEGENDAARISTA RAUTALANKAHITTIÄ
Man Of Mystery / Twistin’ Bonnie
CD 2013 VL-Media VLCD-1831 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAA TOPI SORSAKOSKEN HENGESSÄ
Yksin Oon Mä Vain / Tuuli Tuo, Tuuli Vie
CD 2013 VL-Media VLCD-1832 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAA TAPIO RAUTAVAARAN HENGESSÄ
Kulkurin Valssi
CD 2014 VL-Media VLCD-1833 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAA – OLAVI VIRRAN HENGESSÄ
Lennä Mun Lempeni Laulu / Kuolleet Lehdet
CD 2014 VL-Media VLCD-1834 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAA – SÄRKYNEEN TOIVEEN KATU
Akselin Ja Elinan Häävalssi
2-CD 2015 VL-Media VLCD-2813D (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAISKELMÄÄ – 50 SUOSIKKIA
Kulkurin Valssi / Kuolleet Lehdet / Lennä Mun Lempeni Laulu / Akselin Ja Elinan Häävalssi / Tuuli Tuo, Tuuli Vie
2-CD 2016 VL-Media VLCD-28470 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAISKELMÄT
Ilta Skanssissa

THE SOUL INVESTIGATORS

Useilla eri nimillä (mm. Calypso King & The Soul Investigators, The Fabulous Soul Investigators ja The Guest Villains) esiintynyt helsinkiläinen soul-funk -kokoonpano tunnetaan Timmion Recordsin luottoyhtyeenä, joka on tehnyt laajaa studio- ja keikkayhteistyötä levymerkin muiden artistien kuten Nicole Willisin, Herb Johnsonin, Willie Westin, Bardo Martinezin, Big Joe Louisin sekä kalifornialaisduo Myron & E:n kanssa. Ryhmä on julkaissut viime vuosina instrumentaalimateriaalia Ernie Hawks -nimen takaa paljastuvan huilisti-pasunisti Erno Haukkalan rinnalla.

> The Soul Investigators Facebookissa: https://www.facebook.com/pages/The-Soul-Investigators/6785589474
> The Soul Investigators Wikipediassa: http://fi.wikipedia.org/wiki/The_Soul_Investigators

45 1998 Jive 001 CALYPSO KING & THE SOUL INVESTIGATORS: Calypso Strut / Party Food
45 1999 Jive 002 CALYPSO KING & THE SOUL INVESTIGATORS: Investigators Testifying / C’mon Boot-It!
45 2000 Soul Fire SF-003 (Yhdysvallat) CALYPSO KING & THE SOUL INVESTIGATORS: Compin’ & Smokin’ / Damper Down Popcorn
45 2001 Timmion TIMMI-303 (sis. kuvakannet) THE SOUL INVESTIGATORS: Chicken (Ain’t Nothing But A Bird) Part 1 / Chicken (Ain’t Nothing But A Bird) Part 2
45 2001 Timmion TIM-004 THE FABULOUS SOUL INVESTIGATORS: Hot Pants On Fire / The New Setting
LP/CD 2001 Soul Fire SFLP/SFCD-001 (Yhdysvallat) CALYPSO KING & THE SOUL INVESTIGATORS: SOUL STRIKE!
Gator Funk, Pt.1 / Ma-Gee / Mo’ Calypso Strut / Some Funk / Raw Grapes / Investigator’s Groove / Struggling My Way / Brand New Potatoes / Ahh Soul! / Soul Strike! / Chick Beans / Ci-Ka-Boo
45 2002 Timmion 45-006 THE SOUL INVESTIGATORS: Get Down With The Funky Organ… Part 1 / Get Down With The Funky Organ… Part 2
45 2002 Timmion 45-007/TIM-007 THE SOUL INVESTIGATORS: Let’s Have Some / Trouble Talk
CD/CDR 2002 Timmion TIMMICD-002 CALYPSO KING & THE SOUL INVESTIGATORS: HOME COOKING
Home Cooking Part 1 / Mo’ Hash / Greasy Pork / Greens Please / Midnight Bar-B-Q / Ti-Ki Tofu / Good Food / Home Cooking Part 2 / Electric Cooker / Micro Popcorn / Deep Fried Chitlings / Momma’s Gravy (Yum Yum) / Green Tea & Tobacco

– LP-uusintapainos Timmion TIMMI LP-001 julkaistu vuonna 2003 –
45 2003 Sacho Records SACHO-001 NICOLE WILLIS & THE SOUL INVESTIGATORS WITH JIMMY TENOR: You Better Change / THE SOUL INVESTIGATORS: Raw Steaks
45 2005 Nite Club NCR-0001 (promo) ERNIE HAWKS & THE SOUL IG’S: Soulful Trip, Part 1 / Soulful Trip, Part 2
45 2005 Nite Club #0001 (musta/punainen/sininen vinyyli) ERNIE HAWKS & THE SOUL IG’S: Soulful Trip, Part 1 / Soulful Trip, Part 2
LP/CD 2005 Acid Jazz AJXLP 165/AJXCD165 (kokoelma; Englanti) ERI ESITTÄJIÄ: HOT FUNKY & SWEATY ”THE SOUND OF HEAVY SOUL & FUNK TODAY”
THE SOUL INVESTIGATORS: Hung Up
45 2006 Soul Sides 001 THE SOUL INVESTIGATORS: Make It Mellow – Part 1 / Make It Mellow – Part 2
CD 2006 Invada INVCD027 (kokoelma; Australia) THE SOUL INVESTIGATORS: FAT SLICE O’ FUNK
Sassy Strut / Rag Doll (Part 1, feat. Nicole Willis) / Let’s Have Some / Ahh Soul / Mo Hash / Ma-Gee / Make You Wanna Holla (feat. Herb Johnson) / Compin’ And Smokin’ / Good Food / Investigators Testifying / Soul Strike / Ci-Ca-Boo / Calypso Strut / Home Cookin’ (Part 1 & 2) / Raw Steaks / Micro Popcorn
LP 2006 Master Groove SPLP 005 (Ranska) ERI ESITTÄJIÄ: OUTER SPACE
THE SOUL INVESTIGATORS: Outer Space
LP 2006 Pingispong PINLP005 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: SUOMIFUNKULAA 1
THE SOUL INVESTIGATORS: Hamhocks & Pork Chops
45 2007 Timmion # 014 BIG JOE LOUIS & THE SOUL INVESTIGATORS: Go-Go Train (Is Going To Carry Me Away) / Rolling Down The Tracks (instr.)
– Huom: levyn samalla sarjanumerolla vuonna 2008 ilmestynyt uusintapainos sisältää mustavalkoiset kuvakorttikannet –
45 2007 Timmion/Nite-Club NC-0002 THE SOUL INVESTIGATORS: Pretty Women – Part 1 / Pretty Women – Part 2
45 2007 Number Nine NNR-007 (Saksa) BLACK HAWK FEAT. THE SOUL INVESTIGATORS: I Got The Number (instrumental) / (kääntöpuolella Fresh Mark & Black Hawk: I Got The Number)
CD 2007 Viva Nordica 5051011861222 (kokoelma; Tanska) ERI ESITTÄJIÄ: THE ROOTS OF SCANDINAVIA : SOUL, JAZZFUNK AND BOOGIE
CALYPSO KING & THE SOUL INVESTIGATORS: Good Food
45 2009 Timmion # 016 (sis. kuvakannet) THE SOUL INVESTIGATORS: Mo’ Hash / Micro Popcorn
45 2009 Timmion # 017 (sis. kuvakannet) THE SOUL INVESTIGATORS: Brown Sauce / Yum-Yum
45 2009 Timmion # 018 (sis. kuvakannet) THE SOUL INVESTIGATORS: Home Cooking – Part One / Home Cooking – Part Two
45 2009 Mit-Wit 0001 (sis. kuvakannet) THE SOUL INVESTIGATORS: The Soul Investigators Theme / Downtown
LP/CD 2009 Tramp TRLP-9005/TRCD-9005 (kokoelma; Saksa) ERI ESITTÄJIÄ: CONTEMPORARY FUNK
BIG JOE LOUIS & THE SOUL IGS: Go-Go Train

45 2011 Timmion # 025 (uusintajulkaisu) THE SOUL INVESTIGATORS: Make It Mellow, Part One / Make It Mellow, Part Two
45 2011 Timmion # 024 (sis. kuvakannet) GUEST VILLAINS: Tornado / Forbidden Feelings
– Huom: instrumentaali-garage-rock’n’rollia esittävä Guest Villains on The Soul Investigators salanimellä –
LP 2011 Ubisoft 300040077 (kokoelma; Englanti) ERI ESITTÄJIÄ: SOUNDS OF SAN FRANCISCO – DRIVER SAN FRANCISCO SOUNDTRACK
BIG JOE LOUIS & THE SOUL INVESTIGATORS: Go-Go Train
45 2012 Timmion # 027 THE SOUL INVESTIGATORS: Creepin’ – Part 1 / Creepin’ – Part 2
2×45 2012 Tramp TRLP-9019/Number Nine NNR-007 (promokokoelma; Saksa) ERI ESITTÄJIÄ: ANCESTORS OF RAP
BLACK HAWK FEAT. THE SOUL INVESTIGATORS: I Got The Number (instrumental)
45 2013 Timmion TR-030 THE SOUL INVESTIGATORS: Love Hurt – Part 1 / Love Hurt – Part 2
45 2015 Timmion TR702 THE SOUL INVESTIGATORS WITH JIMI TENOR: Vulture’s Prayer / Bad Viberations
LP 2015 Timmion TRLP12002 THE SOUL INVESTIGATORS: PLAYS… SOUL GROOVE
Hot Sauce / One In A Million / Let’s Communicate / Paint Me In A Corner / Angel / Where Are You Now? / Open Sky / Together We Climb / Vulture’s Prayer / Thief In The Night
45 2016 Timmion TR710 ERNIE HAWKS AND THE SOUL INVESTIGATORS: Scorpio Man Theme / Journey To The Bottom
5×45 2016 Timmion TR-701-TR-705 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: TIMMION RECORDS 7″ SINGLES BOX, VOL. 1
THE SOUL INVESTIGATORS: Vulture’s Prayer / Bad Viberations

45 2017 Timmion #713 BARDO MARTINEZ AND THE SOUL INVESTIGATORS: Bad Education / Bad Education (instrumental)
5×45 2017 Timmion TR-706-TR-710 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: TIMMION RECORDS 7″ SINGLES BOX, VOL. 2
THE SOUL INVESTIGATORS: After The Storm (instrumental) / ERNIE HAWKS & THE SOUL INVESTIGATORS: Scorpio Man Theme / Journey To The Bottom

45 2018 Timmion TR719 ERNIE HAWKS AND THE SOUL INVESTIGATORS: The Scorpio Walk (instrumental) / Message Of Love (instrumental)
45 2018 Timmion TR723 ERNIE HAWKS AND THE SOUL INVESTIGATORS: Cold Turkey Time / Tracking Down
LP/CD 2018 Timmion TRLP-12005/TRCD-12005 ERNIE HAWKS AND THE SOUL INVESTIGATORS: SCORPIO MAN
The Scorpio Walk / Still Trippin’ / Bag Full Of Miracles / Street Of Tears / Windy City Blues / Scorpio Man Theme / Cold Turkey Time / Journey To The Bottom

THE SOULTWISTERS / RITA LOVELY & THE SOULTWISTERS

Keikkailun vuonna 2005 aloittanut helsinkiläisyhtye esittää soul-, funk- blues- ja jazz-orientoitunutta ”boogaloo”-instrumentaalimusiikkia. Vaikuttimina ovat toimineet mm. James Brown, King Curtis, Booker T. & MG’s, Earth, Wind & Fire, The Mar-Keys, The Bar-Keys, The Meters sekä Sly & The Family Stone. Huhtikuussa 2009 kokoonpanoon liittyi myös laulusolisti Riitta ”Rita Lovely” Keränen.

Panu ”Saxman” Syrjänen: saksofoni
Luumu Kaikkonen: kitara
Mikko Vuorela: basso
Leevi Leppänen: rummut
Riitta ”Rita Lovely” Keränen: laulu
Johannes Salomaa: baritonisaksofoni (keikkakokoonpanossa)
Sami Pöyhönen: trumpetti (keikkakokoonpanossa)
Markus ”Hypno” Jaatinen/Aarne Riikonen: lyömäsoittimet (keikkakokoonpanossa)

45 2008 Mukatsuku MUKAT008 (Englanti) Soulpudding / (kääntöpuolella Ken Morimura: Descarga Pa’ti (Dedicated To Tito Puente))
– Huom: julkaistu ainoastaan DJ-käyttöön alaotsikolla ”Nik Weston – The Funky Instrumentals 45 Volume Two”, a-puoli soi 33 1/3 kierroksen nopeudella ja b-puoli 45 kierroksen –
45 2008 Jupiter JUP 70007 Clyde / The Floor
LP/CD 2009 Jupiter JUP 032 SOUP IS HOT
Soulpudding / The Floor / Soup Is Hot / Clyde / Tequila Afternoon / Blue Dream / Speader / Waltz For King / Baker’s Song

– Huom: LP-painos sisältää myös CD-levyn; vierailevina muusikoina Antero Priha: trumpetti kappaleella ’Soulpudding’ ja Mikko Koponen: trumpetti kappaleella ’Soup Is Hot’ –
CDS 2010 Jupiter JUPS 823 RITA LOVELY & THE SOULTWISTERS: I Want You / Chicken Soup
CD 2011 P-Vine PCD-93263 (uusintapainos; Japani) SOUP IS HOT
Soulpudding / The Floor / Soup Is Hot / Clyde / Tequila Afternoon / Blue Dream / Speader / Waltz For King / Baker’s Song
CD 2012 Texicalli JUP 517 CD RITA LOVELY & THE SOUL TWISTERS: FAST LOVE
Chicken Soup / Fast Love / Beat Of Your Soul / Cry Me A River / Put The Kettle On The Fire / Love Is Alright / I Can’t Stand The Rain / Shake Your Hips / Love Attack / Your Man My Man / Shake Your Hips (Hardcore Mix)

THE SOUNDS

Helsingin Munkkiniemessä perustettu, keväällä 1962 keikkailun aloittanut rautalankayhtye teki tammikuussa 1963 suomalaisen instrumentaalimusiikin todellista historiaa levyttämällä esikoissinglensä Emma / Mandschurian Beat Helsingin Akku-studiolla. Helmikuussa 1963 Fontana-merkillä julkaistu äänite oli kotimaisten myyntilistojen kärjessä saman vuoden huhtikuussa, jolloin ryhmän soolokitaristi Henrik Granö oli vasta 15-vuotias. Pitkän, vuonna 1965 alkaneen esiintymistaukonsa jälkeen The Sounds palasi keikkalavoille Nastolan Rautalankafestareilla 2.7.2011. Oheinen luettelo ei sisällä levytyksiä Johnny Liebkindin taustayhtyeenä. Johnnyn ja The Soundsin viimeiseksi yhteisäänitteeksi jäi Scandian lokakuussa 1965 julkaisema single Öisin Vain Valvon / Itke Siis, Siitä Viis.

Henrik Granö: soolokitara (kevät 1962-1965, 2011-2014)
Kaj Westerlund: soolokitara (levytyskokoonpano Japani-LP:llä 1965)
Erkki ”Eki” Sutela: soolokitara (2014-)
Bobi Söderblom: rytmikitara (kevät 1962-elokuu 1963, 2011-)
Timo Puustinen: rytmikitara (elokuu 1963-lokakuu 1963)
Jussi Raittinen: rytmikitara/laulu (lokakuu 1963-maaliskuu 1964 + levytyskokoonpano Japani-LP:llä 1965)
Esa ”David Sinner” Helasvuo: koskettimet (maaliskuu 1964-1965, 2016-)
Peter Ekman: basso (kevät 1962-1965, 2011- + levytyskokoonpano Japani-LP:llä 1965)
Johnny Liebkind: rummut (kevät 1962-lokakuu 1963)/laulu (lokakuu 1963-syksy 1965)
Eero Raittinen: rummut/laulu (lokakuu 1963-maaliskuu 1964 + levytyskokoonpano Japani-LP:llä 1965)
Martin Brushane: rummut (maaliskuu 1964-syksy 1964)
Ronnie Österberg: rummut (syksy 1964-1965)
Wille Granö: rummut (2011-2016)
Jomme Kettunen: rummut (2016-)

> The Sounds Wikipediassa: https://fi.wikipedia.org/wiki/The_Sounds

45 1963 Fontana 271 554 TF Emma / Mandschurian Beat
45 1963 Fontana 271 569 TF Kulkuri / Troika
45 1963 Fontana 271 577 TF Muurari / Yksinäinen Kitara
45 1963 Fontana 271 581 TF Hei, Tytöt / Kaipaan Sua
45 1963 Philips FL-1095 (sis. kuvakannet; Japani) Mandschurian Beat / Emma
EP 1963 Decca EP 457.013 M (sis. kuvakannet; Ranska) THE SOUNDS

Emma / Mandschurian Beat / Kulkuri [kirjoitettu virheellisesti muodossa Kulkurl] / Troika

LP 1963 Rytmi RLP 8084 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: KITARA-TOIVEKONSERTTI 25
Emma / Kulkuri
45 1964 Fontana 271 581 TF Golden Earrings [-Kultaiset Korvarenkaat-] / Night Run [-Yöjuoksu-]
45 1964 Scandia KS 533 THE HOUNDS: Hänen Sinun On [-She Loves You-] / Kun Hänet Nähdä Sain [-I Saw Her Standin’ There-]
45 1964 Scandia KS 549 Baby Elephant Walk / Roll Over Bach
45 1964 Philips FL-1120 (sis. kuvakannet; Japani) Muurari / Troika
45 1964 Philips FL-1131 (sis. kuvakannet; Japani) Lonely Guitar / The Wanderer
EP 1964 Philips SFL-3042 (sis. kuvakannet; Japani) MANDSCHURIAN BEAT

Emma / Mandschurian Beat / The Wanderer / Troika

LP 1964 Rytmi RILP 7000 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: ISKELMÄTÄHTIÄ JA TÄHTI-ISKELMIÄ 1963
Muurari / Emma / Kulkuri
45 1965 Scandia KS 573 Sauna-Stomp [-Teen Scene-] / Memphis
45 1965 Philips FL-1161 (sis. kuvakannet; Japani) Golden Earrings / Night Run
45 1965 Ariola 18 162 AT (sis. kuvakannet; Länsi-Saksa) Roll Over Bach / Baby Elephant Walk
EP 1965 Philips SFL-3087 (sis. kuvakannet; Japani) MUURARI

Golden Earrings / Night Run / Muurari / Lonely Guitar

EP 1965 Philips SFL-3100 (sis. kuvakannet; Japani) THE SOUNDS’ BEST 4 HITS

Mandschurian Beat / Lonely Guitar / Golden Earrings / Muurari

LP 1965 Philips SFX 7025 (kokoelma; Japani) THE SOUNDS’ BEST ALBUM

Mandschurian Beat / Emma / Muurari / Troika / Lonely Guitar / The Wanderer / Night Run /
Golden Earrings / Dark Eyes / Kalinka / Katjusha / My Only One / Midnight Twist / Siberia

LP 1965 Philips LP SFL 7178 (kokoelma; Japani) ERI ESITTÄJIÄ: LONELY GUITAR

Mandschurian Beat / Muurari / Emma / Lonely Guitar / Troika / The Wanderer

LP 1965 Philips LP SFL 7249 (kokoelma; Japani) ERI ESITTÄJIÄ: GOLDEN ELECTRIC GUITAR FESTIVAL

Golden Earrings / Night Run

LP 1965 Philips SFL-7242 (kokoelma; Japani) ERI ESITTÄJIÄ: VEST HIT PARADE ’65, VOL. 2 – EUROPEAN HIT MELODIES

Golden Earrings

45 1966 Philips FL-1212 (sis. kuvakannet; Japani) Siberia / (kääntöpuolella Tamara Lund: Rakastan Sinua Elämä)
45 1966 Philips SFL-1022 (sis. kuvakannet; Japani) Mandschurian Beat / Emma
45 1966 Philips SFL-1026 (sis. kuvakannet; Japani) Muurari / Golden Earrings
45 1966 Philips SFL-1027 (sis. kuvakannet; Japani) Troika / My Only One
45 1966 Philips SFL-1031 (sis. kuvakannet; Japani) Siberia / (kääntöpuolella The Feenades: Ajomies)
EP 1966 Philips SFL 3117 (sis. kuvakannet; Japani) SIBERIA

Siberia / Midnight Twist / Dark Eyes / My Only One

LP 1966 Philips LP FD 77 (kokoelma; Japani) ERI ESITTÄJIÄ: ALL OF GUITAR SOUNDS

Mandschurian Beat / Emma / Katjusha / Siberia / My Only One / Midnight Twist / Lonely Guitar

LP 196? Phillips/Sung Eum LP SEL-100 290 (kokoelma; Korea) ERI ESITTÄJIÄ: GOLDEN GUITAR SOUNDS CUSTOM

Mandshurian [sic] Beat / Lonely Guitar / Troika / Emma / Muurari (Tell Me) / Golden Earring [sic] / Dark Eyes

LP 1977 Finnlevy FL 3508 (kokoelma) THE SOUNDS

Mandschurian Beat / Emma / Muurari / Troikka / Yksinäinen Kitara / Kulkuri / Yöjuoksu / Kultaiset Korvarenkaat / Mustat Silmät / Kalinka / Katjusha / Yksi Ainoa Ikkuna / Illan Tullen / Rakastan Sinua, Elämä

2-LP 1979 Finnlevy FL 1500-FL 1501 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: FINNISH GRAFFITI – RAUTALANKAA JA BEAT-MUSIIKKIA 1961-1965
Emma / Yksinäinen Kitara / Roll Over Bach / Kaipaan Sua
LP 1979 Philips WF-5015 (kokoelma; Japani) ERI ESITTÄJIÄ: LÁMOUR EST BLEU 5
Mandschurian Beat / Lonely Guitar / Troika
LP 1985 Finnlevy/Helmi HLP 356 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: TOIVELAULUJA

Emma

2-LP/2-MC 1986 Dojo DOJLP 5001-2 [2-LP]/DOJC 5001-2 [2-MC] (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: KANSAINVÄLINEN SEIKKAILIJA JOE SMITH RASILIAN SATEMETSÄSSÄ / SEIKKAILU VIIDAKOSSA

Mandschurian Beat

LP 1987 Safir SAFLP 3003 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: SUPERHITTIPARAATI 1963

Emma

CD 1987 Finnlevy FCD 20 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: SUPERHITTIPARAATI 1962-1963

Emma

8-LP 1987 Valitut Palat V 86003 VV (kokoelma)’ ERI ESITTÄJIÄ: KULTAINEN 60-LUKU

Emma

2-LP/CD/MC 1987 Finnlevy FTV 29 [2-LP]/FCD 12 [CD]/FMK 29 [MC] (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: KULTAINEN 60-LUKU II

Kaipaan Sua

2-LP/MC 1988 Safir SAFLP 2017/SAFK 2017 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: KITARAT SOI – RAUTALANKAMUSIIKIN PARHAAT
Emma / Roll Over Bach / Mandshurian Beat / Kultaiset Korvarenkaat
CD 1989 Finnlevy BCD 5 (kokoelma, uusintajulkaisu) THE SOUNDS

Mandschurian Beat / Emma / Muurari / Troikka / Yksinäinen Kitara / Kulkuri / Yöjuoksu / Kultaiset Korvarenkaat / Mustat Silmät / Kalinka / Katjusha / Yksi Ainoa Ikkuna / Illan Tullen / Rakastan Sinua, Elämä

LP 1989 Revival/Gibson GIBSON GR-LP 3179 (kokoelma, uusintajulkaisu; Italia) MANDSHURIAN BEAT


Mandshurian Beat / Emma / Muurari / Troika / Lonely Guitar / The Wanderer / Night Run / Golden Earring / Dark Eyes / Kalinka / Katjusha / My Only Love / Midnight Twist / Siberia
– uusintajulkaisu v. 1977 LP:stä ”The Sounds”, Finnlevy FL 3508; yhtyenimi kirjoitettu levyn etu- ja takakannessa virheellisesti muotoon ”The Sound” –

MC 1989 Finnlevy KAMPMC 83 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: HYMYHUULET
Emma
2-LP 1989 Castle CALP 1 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAMUISTOJA – KITARAYHTYELEVYTYKSIÄ VUOSILTA 1961-1963
Mandschurian Beat / Kulkuri / Yksinäinen Kitara / Muurari
CD 1989 Finnlevy MCD 31 (kokoelma, uusintajulkaisu) ERI ESITTÄJIÄ: FINNISH GRAFFITI – RAUTALANKAA JA BEAT-MUSIIKKIA 1961-1965
Emma / Yksinäinen Kitara / Roll Over Bach / Kaipaan Sua
2-LP/CD 1990 Safir SAFLP 2039/SAFCD 2039 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: KITARAT SOI 2 – RAUTALANKAMUSIIKIN PARHAAT
Kulkuri / Muurari / Mustat Silmät
4-MC 1990 Valitut Palat V90012VV2 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: UNOHTUMATON 60-LUKU
Emma
CD 1991 Safir SAFCD 2074 (kokoelma, uusintajulkaisu) THE SOUNDS/THE STRANGERS: THE SOUNDS / THE STRANGERS STORY

Mandschurian Beat / Emma / Muurari / Troikka / Yksinäinen Kitara / Kulkuri / Yöjuoksu / Kultaiset Korvarenkaat / Mustat Silmät / Kalinka / Katjusha / Yksi Ainoa Ikkuna / Illan Tullen / Rakastan Sinua, Elämä

CD/MC 1993 Finnlevy 420102 [CD]/Finnlevy 420104 [MC] (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: ONNENPÄIVÄT 5
Kaipaan Sua
CD 1995 Fazer Finnlevy 0630-10075-2 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: SUURET SUOMALAISET RAUTALANKAKLASSIKOT
Emma / Muurari / Yksi Ainoa Ikkuna / Troikka / Yksinäinen Kitara / Mustat Silmät / Golden Earrings / Mandshurian Beat / Roll Over Bach
CD 1998 Fazer 3984-21377-2 (kokoelma) EMMA – 20 SUOSIKKIA

Mandschurian Beat / Emma / Muurari / Troikka / Yksinäinen Kitara / Kulkuri / Night Run / Katjusha / Yksi Ainoa Ikkuna / Hei, Tytöt! / Mustat Silmät / Kultaiset Korvarenkaat / Roll Over Bach / Kalinka / Illan Tullen / Rakastan Sinua, Elämä / Baby Elephant Walk / Memphis / Sauna-Stomp / Lonely Avenue

CD/MC 1998 Fazer 3984-22105-2/3984-22105-4 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAKLASSIKOT (20 SUOSIKKIA)
Mandschurian Beat / Emma
CD 1998 Fazer 3984-23691-2 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: SUOMEN SUOSIKIT – KULTAINEN 60-LUKU
Emma
CD/MC 1998 Fazer 3984-24727-2 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAKLASSIKOT 2 (20 SUOSIKKIA)
Muurari / Kulkuri
CD 1998 Warner Music Finland Oy 3984-25269-2 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: SUORAAN HELSINGISTÄ JA 20 MUUTA KAPPALETTA STADIA
Emma
2-CD 1999 Fazer 3984-27378-2 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: KULTAINEN 60-LUKU – 40 ROCK & RAUTALANKAHITTIÄ
Emma / Mandshurian Beat / Mustat Silmät / Troikka / Muurari / Yksinäinen Kitara / Kulkuri
2-CD 2001 WEA 8573-87866-2 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: MUSIIKIN TÄHTIHETKIÄ 14 – ROKKIA JA RAUTALANKAA
Mandschurian Beat / Emma / Muurari
6-CD 2001 ÄKT ry ÄKTCD-100V (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: SUOMALAINEN ÄÄNILEVY 100 VUOTTA
Emma
2-CD 2003 Capitol 7243 5827572 8 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: SUOMEN PARAS ILMAKITARALEVY
Emma
CD 2008 WEA 50-51442-7220-2-4 (kokoelma, uusintajulkaisu) THE SOUNDS

Mandschurian Beat / Emma / Muurari / Troikka / Yksinäinen Kitara / Kulkuri / Yöjuoksu / Kultaiset Korvarenkaat / Mustat Silmät / Kalinka / Katjusha / Yksi Ainoa Ikkuna / Illan Tullen / Rakastan Sinua, Elämä

CD 2009 Power GPCD 026-2 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: SADOIN SÄHKÖKITAROIN, OSA 1 – SUOMALAISET RAUTALANKALEVYTYKSET ’61-’68
Emma / Mandschurian Beat / Kulkuri / Troika
CD 2009 Power GPCD 028-2 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: SADOIN SÄHKÖKITAROIN, OSA 2 – SUOMALAISET RAUTALANKALEVYTYKSET ’61-’68
Ruhtinaan Viulu / Muurari / Yksinäinen Kitara

– Ruhtinaan Viulu ennenjulkaisematon studioäänite vuodelta 1963 –
CD 2010 Power GPCD 032-2 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: SADOIN SÄHKÖKITAROIN, OSA 3 – SUOMALAISET RAUTALANKALEVYTYKSET ’61-’68
Golden Earrings / Night Run
2-CD 2011 WEA 5052498506729 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: 60-LUKU – 30 SUOSIKKIA
Emma
CD 2012 Power GPCD 035-2 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: SADOIN SÄHKÖKITAROIN, OSA 4 – SUOMALAISET RAUTALANKALEVYTYKSET ’61-’68
Roll Over Bach / Baby Elephant Walk / Sauna-Stomp / Memphis
DVD 2012 EJK Media EJKDVD-1201 (Ruotsi) ERI ESITTÄJIÄ: NASTOLAN RAUTALANKAFESTARIT 2011
Intro / Muurari / Mandschurian Beat / Emma / The Savage (bonus) / Apache (bonus)
DVD 2013 EJK Media EJKDVD-0002 (Ruotsi) THE SOUNDS LIVE
Intro – The Savage / Karelia / Golden Earrings / Rambunk Shush / Lonesome Town / Trambone / Amorada / Wildwood Flower / Atlantis / Troika / Caravan / Lonely Guitar / Walk Don’t Run-Perfidia / Mandschurian Beat / The Wanderer / Emma / + Greenfields (credits) / Apache (bonus)

– konserttitallenteita seitsemästä eri tilaisuudesta vuosilta 2011-2013 –
CD 2013 Power GPCD 036-2 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: SADOIN SÄHKÖKITAROIN, OSA 5 – SUOMALAISET RAUTALANKALEVYTYKSET ’61-’68
Katjusha / Midnight Twist / My Only Love / Siberia / Kalinka / Dark Eyes
CD 2014 Rautalanka RRSCD 2009 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: SADOIN SÄHKÖKITAROIN EXTRA, OSA 3
Amorada / Trambone / Muurari / Last Date
2-CD 2014 WEA 5053105153824 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: 30 SUOSIKKIA – RAUTALANKAHITIT
Emma / Mandschurian Beat / Kulkuri / Kultaiset Korvarenkaat
CD 2014 VL-Media VWCD-4041 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKALEGENDAT – EMMAA ETSIMÄSSÄ (20 KOTIMAISTA RAUTALANKA-KLASSIKKOA)
Emma / Mandschurian Beat / Kalinka
CD 2014 VL-Media VWCD-4042 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKALEGENDAT – YKSINÄINEN KITARA
Yksinäinen Kitara / Dark Eyes
CD 2015 Warner Music Finland 5054196868222 THE SOUNDS & ROCK JERRY: LIVE AT ARCADA STUDIOS
Mystery Train * / Singin’ The Blues * / Kesän Maku / Kärleken Är / Lazy River * / Tribute To Sibbe / The Long And Winding Road / Hound Dog * / Cavatina / No Particular Place To Go * / Blue Sky, Blue Sea, Blue Me

– uusia levytyksiä vuodelta 2015; *= vokalistina Rock-Jerry, loput kappaleet instrumentaaleita –
DVD 2017 Nastolan Taideyhdistys ry # ERI ESITTÄJIÄ: MUISTOJEN AIKA – 20TH NRF
The Sounds & Rock-Jerry: Mystery Train / Let It Rock

– live-tallenne Nastolan 20. RautalankaFestareilta 2016 –
CD 2018 Carelia CACD 032 (Ruotsi, kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: NORDIC GUITARS, VOL. 16
Cavatina / Blue Sky, Blue Sea, Blue Me

SOUTHPAW STEEL’N’TWANG

Instrumentaalipainotteinen roots-trio pääkaupunkiseudulta yhdistää musiikissaan mm. bluesia, western swingiä, kantria ja jazzia.

Ville ”Lefty” Leppänen: laulu/kitarat
JP Mönkkönen: basso
Tero Mikkonen: rummut

> Southpaw Steel’n’Twang Facebookissa: https://www.facebook.com/steeltwang

CD 2014 Bafe’s Factory MBA007 HALE’S PLEASURE RAILWAY
Open Field / Bayou / Secret Sunset / Bad Alley / Butterscotch / Steel ’n’ Twang / Red / The Game / Dark C / Feather Wheather / Still
CD 2015 Bafe’s Factory MBA009 STAT(U)E OF MIND
Gateway / Gentle Storm / Aloha Garage / Water / Route 68 / Blue Jean / Lotto / Hooverville / Ilo / Something / Duel / Dimpala / Almost Too Beautiful / Sergio
WWW 2017 Bafe’s Factory # (promo-digisingle) Bedtime Bomber

THE SPECTRE / RAUTALANKAYHTYE SPECTRE

1990-luvun jälkipuolella perustettu, erityisesti suomalaisiskelmien rautalankaversiointeihin erikoistunut kokoonpano.

Rami Niekkamaa: soolokitara
Esa Metsäranta: rytmikitara
Harri Raittila: basso
Rami Koivula: rummut

> Viralliset verkkosivut: http://www.thespectreband.com

CD 2000 Spectre SPECD-201 (omakustanne) TÄHDET KERTOVAT
Lennä Mun Lempeni Twist / Pelargonia Twist / Kodin Kynttilät / Tähdet Kertovat / Serenade In Summer / Sua Liikaa Rakastan / Se Jokin Sinulla On / Fender
CD 2001 Rarity C 192670 (kokoelma; Hollanti) ERI ESITTÄJIÄ: GUITAR MANIA, VOL. 17 – FINN TWANG
Twist Of Love / Candles
CD 2002 Twangsville Productions TWGS0566 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: TWANGY GUITARS – SILKY STRINGS, VOL. 3
Roope The Robber / I Wanna Go / Snake Shake / If You Leave Me
CD 2002 Twangsville Productions TWGS0966 ERI ESITTÄJIÄ: JUST ONE NIGHT – NASTOLA RAUTALANKA FESTIVAL LIVE 2002
Serenade In Summer / Violet Twist
CD 2003 Power GPCD010-2 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAPARAATI
Lumikenttien Kutsu / Satumaa
CD 2003 Twangsville Productions TWGS1466 FLAMING STAR
Lili Marlene / 7 X 7 / Koitere Twist / Wax Doll / Don’t Leave Me Alone / Shoemaker’s Daughter / Call Of The Wilderness / Where The Wind Blows / Trench Twist / Koster Twisters / Wonderland / Johnny Remember Me / Spring Birch / Flaming Star
2-CD 2003 Rautalanka RRSCD 2003 ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKA RECORDS – 20TH ANNIVERSARY ALBUM
Memories Of Carpat / Grandmother’s Old Clock / Wanderer’s Evening Star / Violets For Mother
CD 2004 Rarity CD 192720 (kokoelma; Hollanti) ERI ESITTÄJIÄ: GUITAR MANIA, VOL. 22 – FINN TWANG II
7X7 / Wonderland
CD 2005 Twangsville Productions TWGS2666 STARMAN
Pilot’s Twist / Dicitencello Vuie / Autumn Dreams / Starman / Roope The Robber / Diamonds / Waves Of Lake Onego / Mr Lovin Luggage Man / Breakwater / Rawhide / Memories Of Carpat / Evenings In Tallinn / Violets For Mother / Big Iron / Grandmother’s Old Clock / Voice In The Wilderness
CD 2006 Power GPCD011-2 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAPARAATI 2
Kohtalon Tähti / Kuningaskobra
CD 2006 Power GPCD015-2 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAPARAATI 3
Kertokaa Se Hänelle / Tuuli Ja Erämaa
CD 2007 Power GPCD021-2 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAPARAATI 4
Kostaja / Tallinnan Illat
CD 2007 Twangsville Productions TWGS3466 ERI ESITTÄJIÄ: TWANGVISION! – INSTRUMENTAL GUITARS FROM FINLAND PLAY EUROVISION SONG CONTEST
Playboy
2-CD 2007 VL-Media VLCD-1174D (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: 40 SUOMALAISTA RAUTALANKAHITTIÄ
Rosvo Roope / Kertokaa Se Hänelle / Tallinnan Illat / Tuuli Ja Erämaa
DVD 2007 Goodprea/Power GPOWDV049 TWANG! LIVE – ENSIMMÄINEN SUOMALAINEN RAUTALANKA DVD
Pelargonia Twist / Juoksuhauta Twist / 7X7 / Kodin Kynttilät
CD 2008 Twangsville Productions TWGS3866 (kokoelma) RAUTALANKA COLLECTION – 10TH ANNIVERSARY
Autumn Dreams / Twist Of Love / Dicitencello Vuie / Johnny, Remember Me / Flaming Star / Lili Marlene / 7 X 7 / If You Leave Me / Evenings In Tallinn / Candles / Starman / Breakwater / Mr Lovin’ Luggage Man / Poupee De Cire Poupee De Son / I Wanna Go / Roope The Robber / Rawhide / Don’t Leave Me Alone / Big Iron / Snake Shake / Voice In The Wilderness / Pelargonia Twist / Stars Will Tell / 7-Ender
2-CD 2009 VL-Media VLCD-1216D (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: 40 SUOMALAISTA RAUTALANKAHITTIÄ #2 (40 GREAT RAUTALANKA HITS)
Playboy / Kohtalon Tähti
CD 2009 VL-Media VLCD-2144 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: TARJOLLA TÄNÄÄN RAUTALANKAA
Kertokaa Se Hänelle
2-CD 2011 VL-Media VLCD1307D (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAA – 40 SUOMALAISTA ISKELMÄHITTIÄ
Seitsemän Kertaa Seitsemän / Jos Jätät Minut / Lennä Mun Lempeni Laulu / Tango Pelargonia / Älä Jätä Minua Yksin
2-CD 2011 VL-Media VLCD1309D (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAA – 40 KANSAINVÄLISTÄ ISKELMÄHITTIÄ
Kuningaskobra / Liisa Pien’ / I Wanna Go (Kaipaan Kotiin) / Kohtalon Tähti
2-CD 2011 VL-Media VLCD1311D (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAA – 40 LEGENDAARISTA RAUTALANKAHITTIÄ
Johnny, Remember Me / Snake Shake
CD 2013 VL-Media VLCD-1832 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAA TAPIO RAUTAVAARAN HENGESSÄ
Lentäjän Valssi / Rosvo-Roope
CD 2014 VL-Media VLCD-1833 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAA – OLAVI VIRRAN HENGESSÄ
Lentäjän Valssi / Johnny, Muistathan Muo / Kuningaskobra
CD 2014 VL-Media VLCD-1834 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAA – SÄRKYNEEN TOIVEEN KATU
Orvokkeja Äidille / Kertokaa Se Hänelle / Kostervalssi / Satumaa
CD 2014 VL-Media VLCD-1835 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAA – MUISTATKO MONREPOS’N (ISKELMÄ-KLASSIKOT)
Kevätkoivu / Jos Jätät Minut / Tango Pelargonia / Tango Pelargonia
2-CD 2015 VL-Media VLCD-2813D (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAISKELMÄÄ – 50 SUOSIKKIA
Äänisen Aallot / Liisa Pieni / Elämää Juoksuhaudoissa / Syysunelmia / Satumaa / Kevätkoivu / Kuningaskobra
2-CD 2016 VL-Media VLCD-28470 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAISKELMÄT
Älä Jätä Minua Yksin / Seitsemän Kertaa Seitsemän / Kohtalon Tähti / Lumikenttien Kutsu / Lännen Tie / Syysunelmia / Jos Jätät Minut / Tähdet Kertovat / Rosvo Roope / Kertokaa Se Hänelle / Kuningaskobra

THE STANCE BROTHERS

Mm. Five Corners Quintetissa vaikuttavan rumpali Teppo Mäkysen (s. Turussa 1974) laajan äänitetuotannon sooloprojekteihin lukeutuu funk-pitoinen The Stance Brothers. Edellisen tavoin kuvitteellinen jazz-studioryhmä, Mäkysen ensimmäistä soololevyä varten vuonna 2002 luotu Teddy Rok Seven on myös sittemmin esiintynyt satunnaisesti.

> Teppo Mäkynen Wikipediassa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Teppo_M%C3%A4kynen

45 2007 Ricky-Tick RT012 TEDDY ROK INTRODUCES THE STANCE BROTHERS: Steve McQueen / Jay’s Lament
45 2007 Ricky-Tick RT017 Roll Call / The Strong One
LP/CD 2007 Ricky-Tick RT019 LP/RTCD05 (CD) KIND SOUL
Steve McQueen / Prayer / Roll Call / Dynamite / Bright Moments / Capricorn / Garage Days / Jay’s Lament / Upside The Head / Cool Hand/Turmoil / Mean Spirit / Blow Back / She May Be Moody
CD 2007 Octave OTCD-2158 (Japani) KIND SOUL
Steve McQueen / Prayer / Roll Call / Dynamite / Bright Moments / Capricorn / Garage Days / Jay’s Lament / Upside The Head / Cool Hand/Turmoil / Mean Spirit / Blow Back / She May Be Moody
45 2008 Ricky-Tick RT024 Pick ’N’ Roll / Youth Groove
CD 2009 Ricky-Tick RTCD011 ERI ESITTÄJIÄ: JAZZ HEAT BONGO BEAT! – A RICKY-TICK RECORDS COMPILATION
Pick ’N’ Roll

(RAUTALANKAYHTYE) STEEL

Vuonna 1987 perustettu beat- ja rautalankayhtye.

Ari Heikkilä: kitara
Esko Helaakoski: kitara
Kari Eilo: basso
Jouni Suonvieri: rummut
Vesa Kinnunen: laulu

> Viralliset verkkosivut: http://rautalankayhtyesteel.fi
> Rautalankayhtye Steel Facebookissa: https://www.facebook.com/RautalankayhtyeSteel

CD 2001 Rarity C 192670 (kokoelma; Hollanti) ERI ESITTÄJIÄ: GUITAR MANIA, VOL. 17 – FINN TWANG
Butterfly / Ice Flowers
CD 200? omakustanne STEEL I
Perhonen / Paratiisi / Jos Jätät Minut / Jääkukkia / Kuinka Saatoitkaan / Mä Jäin Kiinni / Yksi Ainoa Katse Vain / Idän Ja Lännen Tiet / Kun Tyttöjä Katselen / Sulle Aatoksein Suon / Emma / Kun Kasvosi Näin
CD 2004 omakustanne STEEL 2
Haaveilua / Atlantis / Holvikirkko / Muistatko Monrepon / Katinka / Kultaiset Korvarenkaat / Muistoja Karpaateilta / Valoa Ikkunassa / Pikku Midinetti / Sinun Omasi / Moonlight Walk / Blue Star
CD 2012 omakustanne STEEL 25 V
Kirkkonummen Radalla / Mä Lähden Stadiin / Luokseni Jääthän / Sunny / Hey Baba Lou / Matelot / Päivän Vain / Vaaksa Vaaraa Vain / These Boots Are Made For Walking / My Baby Left Me / Ne Kesäyöt / Polttava Liekki / Number One / I’m A Believer / Paha Tyttö / You And I / Bye Bye Love / Sait Multa Kukkaset Toukokuun

THE STEELERS

Kitaristi Teuvo Grönroosin (mm. The Diamonds ja The Old Stars) Helsingissä vuonna 1961 perustama rautalanka- ja rock’n’roll-yhtye sai 1962 solistkseen Sammy Babitzinin ja rumpalikseen Remu Aaltosen. Ennen ainoaksi jäänyttä levytyssessiotaan vuonna 1963 ryhmässä soitti myös saksofonisti Suntsi Järvinen. Babitzinin liityttyä Leo Lindblomin yhtyeeseen The Steelersin kitaristit vaihtuivat Raimo Hörmaniin ja Hemmi Hahtorantaan (Henry Lorén), jotka myös toimivat uudistuneen sekä nimen The Happy Go Fellows ottaneen ryhmän solisteina, Grönroosin jatkaessa bändissä basistina.

Teuvo ”Teukka” Grönroos: soolokitara
Kari Salminen: rytmikitara
Kari Huhtala: basso
Henry ”Remu” Aaltonen: rummut
Seppo ”Suntsi” Järvinen: saksofoni (ei singlellä)
Sammy Babitzin: laulu (ei singlellä)

45 1963 Manhattan MAN 82 Tuoll’ On Mun Kultani / Valkoakaasiat
2-LP 1989 Castle CALP 1 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAMUISTOJA – KITARAYHTYELEVYTYKSIÄ VUOSILTA 1961-1963
Valkoakaasiat / Tuoll’ On Mun Kultani
2-LP/CD 1990 Safir SAFLP 2039/SAFCD 2039 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: KITARAT SOI 2 – RAUTALANKAMUSIIKIN PARHAAT
Valkoakaasiat
CD/MC 1998 Fazer 3984-22105-2/3984-22105-4 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAKLASSIKOT (20 SUOSIKKIA)
Valkoakaasiat
CD/MC 1998 Fazer 3984-24727-2 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAKLASSIKOT 2 (20 SUOSIKKIA)
Tuoll’ On Mun Kultani
2-CD 1999 Fazer 3984-27378-2 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: KULTAINEN 60-LUKU – 40 ROCK & RAUTALANKAHITTIÄ
Valkoakaasiat
CD 2009 Power GPCD 028-2 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: SADOIN SÄHKÖKITAROIN, OSA 2 – SUOMALAISET RAUTALANKALEVYTYKSET ’61-’68
Tuoll’ On Mun Kultani / Valkoakaasiat
CD 2013 Rautalanka RRSCD 2008 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: SADOIN SÄHKÖKITAROIN EXTRA, OSA 2
Särkyneita Toiveita / Liebestwist / Dance On / True Fine Mama / The Steelers -yhtyeen esittely

– harjoitusäänityksiä syksyltä 1963 –
2-CD 2014 WEA 5053105153824 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: 30 SUOSIKKIA – RAUTALANKAHITIT
Tuoll’ On Mun Kultani / Valkoakaasiat
CD 2014 VL-Media VWCD-4041 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKALEGENDAT – EMMAA ETSIMÄSSÄ (20 KOTIMAISTA RAUTALANKA-KLASSIKKOA)
Valkoakaasiat / Tuoll’ On Mun Kultani
CD 2017 Rautalanka RRSCD 2011 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: SADOIN SÄHKÖKITAROIN EXTRA, OSA 5
Tuoll’ On Mun Kultani / Valkoakaasiat / Mustalainen / Hit The Road Jack / F.B.I.

– vuoden 1963 harjoitusäänityksiä –

THE STEELERS

”Tribuuttilevyihin” panostanut rautalankayhtye 2000-luvulta.

CD 2000 Snap SNAPCD 371 SUOMALAISTEN SUOSIKIT RAUTALANKANA
Paratiisi / Hyvää Huomenta Suomi / Kuka Keksi Rakkauden / Sinä Vain / Anna Käsi / Daa-Da Daa-Da / Olen Suomalainen / Sopivasti Lihava / Täällä Pohjantähden Alla / Kaduilla Tuulee / Satulinna / Viivy Vielä Hetki / Tähdet Tähdet / Kuurankukkia / Anna Mulle Tähtitaivas / My Heart Will Go On
CD 2002 Snap SNAPCD-620 VIRTAA RAUTALANGOILLA
Vihreät Niityt / Hopeinen Kuu / Tyttö Metsässä / Kultainen Nuoruus / Delfiinipoika / Liian Nuori / Kuolleet Lehdet / Tiikerihai / Angelique / Häämuistojen Twist / Lazzarella / Sua Lemmin Kuin Järjetön Mä Öisin / Siks Oon Mä Suruinen / Luonnonlapsi / Kuinka Saatoitkaan / Yö Kerran Unhoa Annoit
CD 2002 Poptori 50180072 ELVISTÄ RAUTALANKANA
It’s Now Or Never / Surrender / Return To Sender / Lawdy Miss Clawdy / Are You Lonesome Tonight / Love Me Fender / (You’re) The Devil In Disquise / Burning Love / Don’t Be Cruel / Blue Moon Of Kentucky / Heartbreak Hotel / In The Ghetto / Hound Dog / That’s All Right (Mama) / Crying In The Chapel / Can’t Help Falling In Love
CD 2002 Poptori 50180082 JOULUA RAUTALANGOILLA
Rockin’ Around The Christmas Tree / Kuuraparta / Sylvian Joululaulu / Valkea Joulu / Maa On Niin Kaunis / Joulupukki Matkaan Jo Käy / Petteri Punakuono / Arkihuolesi Kaikki Heitä / Joulupuu On Rakennettu – Heinillä Härkien / Rekiretki / Kulkuset / Happy X-mas (War Is Over) / Joulun Kellot / Sydämeeni Joulun Teen / En Etsi Valtaa Loistoa / Tonttu
CD 2002 Poptori 11598-2 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: HIT FINLANDIA
Hopeinen Kuu
CD 2003 Poptori POPNYT-2 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: JOULUN TAIKAA
Joulupuu On Rakennettu – Heinillä Härkien / Maa On Niin Kaunis
CD 2003 Poptori POPNYT-1 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: POPNYT! LOKAKUU 2003 – 12 SUOMALAISTEN SUURTA RAKKAUSLAULUA
Serenadi
CD 2004 Poptori SNAPCD-663 CLASSICS
William Tell Overture / Alla Turca / Adagio / Sabre Dance / Symphony No. 40 In G minor (1st Mov.) / Air On G-String / Dance Of The Swans (Act II) / Hungarian Dance No. 5 / Serenade (Ständchen) / La Danza / Hungarian Dance No. 4 / In The Hall Of The Mountain King / Swan Lake No. 1 Scene (Act II) / Solveig’s Song
CD 2004 Poptori 5018042 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANGAT – 20 TOIVOTTUA
Green Fields / Girl In The Wood / It’s Now Or Never / Paradise
CD 2005 Poptori SNAPCD-689 (kokoelma) PARKETTIEN PARHAAT – PAREITTAIN 7
Hound Dog
CD 2006 Poptori 105669 WONDERLAND SUOMI
William Tell Overture / Alla Turca / Adagio / Sable Dance / Symphony No. 40 In G minor (1st Mov.) / Air On G-String / Dance Of The Swans (Act II) / Hungarian Dance No. 5 / Serenade (Ständhen) / La Danza / Hungarian Dance No. 4 / In The Hall Of The Mountain King / Swan Lake No. I Scene (Act II) / Solveig’s Song
CD 2008 Poptori SNAPCD-803 SUOMALAISTEN SUOSIKIT RAUTALANKANA 2 – TRIBUTE TO KIRKA BABITZIN
Leijat / Ota Lähellesi / Mrs. Robinson / Siks Oon Mä Suruinen / Luulet Sä Tosiaan / Kaksin Rannalla Yksinäiset / Silta Yli Synkän Virran / Soitin Vaan KUn Sua Kaipaan / Surun Pyyhit Silmistäni / Viimeiseen Mieheen / Olen Syytön / Pkkuveli / Ehkä Suukon Saan Antaa / Pääsi Rinnallein Painuu / Varrella Virran / Hetki Lyö
CD 2009 Poptori SNAPCD-814 TRAD. – PERINTEISTÄ RAUTALANKAA
La Paloma / Horseman – Troika (Ajomies/Troikka) / Uska Dara – Hava Nagilah / Tico Tico / Yellow Rose Of texas (Keltaruusu) / East Virginia / Guantanamera / Forest Flowers (Metsäkukkia) / Red River Valley / Sugar Cube (Sokeripala) / Danny Boy / Peltoniemen Hintriikki / Greensleeves / Dona Dona / Wooden Heart / Great is The Emptiness (On Suuri Sun Rantasi Autius)
CD 2012 Turenki KUUMOLACD-165-3 MERIKANNON PARHAAT
Annina / Onnelliset / Itkevä Huilu – Nälkämaan Laulu / Tuulantei / Oi Muistatko Vielä Sen Virren / Valse Lente / Miss Soutaen Tuulessa / Kylän Tiellä / Soi Vienosti Murheeni Soitto / Tule Kanssani / Kesäpäivä Kangasalla (Mä Oksalla Ylimmällä) / Tukkipoika Se Lautallansa – Pai Pai Paitaressu / Kesäillan Twist

THE STINGERS

Ks. Matti Luhtala


THE STRIPES (SUOMEN RAUTALANKATYÖVÄEN LIITTO ESITTÄÄ)

Rautalankakokoonpano 2000-luvun alkupuolelta.

CD 2003 Twangsville Productions TWGS1766 ERI ESITTÄJIÄ: DRIVING GUITARS, VOL. 1
Soul Finger / Do You Know Who I Am? / Towards The Night / Vision At Campfire
CD 2006 Power GPCD011-2 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAPARAATI 2
Olet Mielessäin

THE STRANGERS

Soitannolliset juurensa jo vuoteen 1960 juontava helsinkiläinen rautalankayhtye, jonka kitaristista Jussi Itkosesta tuli yksi ensimmäisistä kotimaisista muusikoiusta, jotka käyttivät sekä Fender Stratocasteria että aitoa Selmer-kaikulaitetta, jotka hän oli hankkinut kesällä 1961 Lontoosta. Keikkojensa ja radiovierailujensa ohella The Strangers saavutti syksyllä 1962 mainetta tekemällä musiikin elokuvaan ”Vaarallista Vapautta”, joka sai ensi-iltansa saman vuoden marraskuussa. Elokuvassa kuultuja kappaleita sisältyi myös yhtyeen ensimmäiselle mutta vielä vähäiselle kaupalliselle huomiolle jääneelle omalle singlelle SRP-003 / Vaara. Listoille bändin veivät sen sijaan huhtikuussa 1963 samassa tilaisuudessa levytetyt Kolme Kitaraa sekä Yyterin Twist, joista viimeksi mainitulla toimi laulajana Timo Jämsen. Lisää kunniaa toivat vuoden 1963 aikana esiintyminen elokuvassa ”Lauantaileikit” sekä kiertue Ranskassa. The Strangers hajosi Jussi Itkosen irtauduttua ryhmästä helmikuussa 1964 lauletun beat-boomin uhatessa bändin tulevaisuutta instrumentaalikokoonpanona. Antero Päiväläisen 1970- ja 1980-lukujen taitteessa johtaman The New Strangersin jälkeen myös alkuperäinen The Strangers palasi yhteen vuonna 1996 ja keikkailee edelleen satunnaisesti.

Jussi Itkonen: soolokitara (1960-1964)/soolo- ja rytmikitara (1996-; vuoden 2008 jälkeen vain satunnaisesti)
Jorma Tuominen: rytmikitara (1960-1964)
Hasse Walli: soolo- ja rytmikitara (1996-2001)
Antero Jakoila: soolo- ja rytmikitara (2001-)
Nono Söderberg: soolo- ja rytmikitara (2008-)
Matti Valtonen: basso (1960-1961)
Kari Bergström: basso (1961-1964, 1996-)
Antero Päiväläinen: rummut (1960-1964, 1996-)

> The Strangers Wikipediassa: https://fi.wikipedia.org/wiki/The_Strangers_(yhtye)

45 1963 Scandia KS 475 TIMO JÄMSEN, THE STRANGERS: Yyterin Twist / Eilen Vasta Liisan Näin
45 1963 Scandia KS 476 SRP-003 / Vaara [-Danger-]
45 1963 Scandia KS 477 Kolme Kitaraa [-Kaksi Kitaraa-] / Castle Mood [-Balladi Olavinlinnasta-]
45 1963 Ariola 10 404 AT (Länsi-Saksa) Three Guitars / Castle Mood
EP 1963 Scandia SEP 191 (sis. kuvakannet) TIMO JÄMSEN, THE STRANGERS
Yyterin Twist (Timo Jämsen & The Strangers) / Eilen Vasta Liisan Näin (Timo Jämsen & The Strangers) / SRP 003 / Vaara
LP 1970 Scandia EHSLP 1011 (kokoelma) FINN ROCK 1
Yyterin Twist (Timo Jämsen & The Strangers)
LP 1979 Scandia SLP 915 (kokoelma) THE STRANGERS STORY
SRP 003 / Vaara / Aca Ou / The Stranger’s Boogie / Sleepwalk / Eilen Vasta Liisan Näin (Timo Jämsen & The Strangers) / Kolme Kitaraa / Castle Mood / Yyterin Twist (Timo Jämsen & The Strangers) / Peace Pipe / Quartermaster’s Stores / The Stranger
2-LP 1979 Finnlevy FL 1500-FL 1501 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: FINNISH GRAFFITI – RAUTALANKAA JA BEAT-MUSIIKKIA 1961-1965
Kolme Kitaraa / Castle Mood / Yyterin Twist (Timo Jämsen & The Strangers)
2-LP/CD/MC 1987 Finnlevy FTV 29/FCD 12/FMK 29 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: KULTAINEN 60-LUKU II
Kolme Kitaraa
2-LP/MC 1988 Safir SAFLP 2017/SAFK 2017 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: KITARAT SOI – RAUTALANKAMUSIIKIN PARHAAT
Yyteri Twist (Timo Jämsen & The Strangers) / Kolme Kitaraa / Castle Mood
2-LP 1989 Castle CALP 1 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAMUISTOJA – KITARAYHTYELEVYTYKSIÄ VUOSILTA 1961-1963
Castle Mood / Kolme Kitaraa / SRP 003 / Vaara
CD 1989 Finnlevy MCD 31 (kokoelma, uusintajulkaisu) ERI ESITTÄJIÄ: FINNISH GRAFFITI – RAUTALANKAA JA BEAT-MUSIIKKIA 1961-1965
Kolme Kitaraa / Castle Mood / Yyterin Twist (Timo Jämsen & The Strangers)
LP 1990 Kannat Kattoon! HRLP 8003 (kokoelma) TIMO JÄMSEN: POIKA JA KITARA
Yyterin Twist (Timo Jämsen & The Strangers) / Eilen Vasta Liisan Näin (Timo Jämsen & The Strangers)
2-LP/CD 1990 Safir SAFLP 2039/SAFCD 2039 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: KITARAT SOI 2 – RAUTALANKAMUSIIKIN PARHAAT
Sleepwalk
CD 1991 Safir SAFCD 2074 (kokoelma, uusintajulkaisu) THE SOUNDS/THE STRANGERS: THE SOUNDS / THE STRANGERS STORY

SRP 003 / Vaara / Aca Ou / The Stranger’s Boogie / Sleepwalk / Eilen Vasta Liisan Näin (Timo Jämsen & The Strangers) / Kolme Kitaraa / Castle Mood / Yyterin Twist (Timo Jämsen & The Strangers) / Peace Pipe / Quartermaster’s Stores / The Stranger

CD 1995 Fazer Finnlevy 0630-10075-2 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: SUURET SUOMALAISET RAUTALANKAKLASSIKOT
Kolme Kitaraa / Castle Mood / Quartermaster’s Stores / Sleepwalk / Peace Pipe
CD 1996 Fazer 0630-15553-2 (kokoelma) KUN ROCK’N’ROLL TULI SUOMEEN 2 – MAAILMA ILMAN RAKKAUTTA (20 SUOSIKKIA)
Eilen Vasta Liisan Näin (Timo Jämsen & The Strangers)
CD/MC 1998 Fazer 3984-22105-2/3984-22105-4 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAKLASSIKOT (20 SUOSIKKIA)
Kolme Kitaraa / Castle Mood
2-CD 1998 Love LXCD 622 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: PILVET KARKAA – SUOMALAISEN ELOKUVAN PARHAAT LAULUT 1962-1997
Vaara
CD 1997 Amerorec Oy ARCCD 001 THE STRANGERS FEATURING HECTOR: NIMENI ON COX
Number One / Poliisi / Täydenkuun Surf / Kaksi Vanhaa Tukkijätkää / Meikäläinen Vaan * / Vanhan Veräjän Luona / Keep Searching / Hassukävely / Kriminal Tango / Kolmonen Ja Mä * / Kenties / Leningrad (Theme From Leningrad) / Nimeni On Cox / Valkea Sisar

– uusia levytyksiä; Jussi Itkonen: kitara, Hasse Walli: kitara, Kari Bergström: basso, Antero Päiväläinen: rummut, Hector: laulu* + Kai Lind: vihellys kappaleella Nimeni On Cox –
CD 1998 Fazer 3984-23691-2 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: SUOMEN SUOSIKIT – KULTAINEN 60-LUKU
Kolme Kitaraa
CD 1999 Allstar Music AllStarCD 001 ERI ESITTÄJIÄ: BACK TO THE SIXTIES ORIGINAL, VOLUME 1
Meikäläinen Vaan / Keep Searching / Leningrad / Kolmonen Ja Mä

– uusia levytyksiä –
2-CD 1999 Fazer 3984-27377-2 (kokoelma) KULTAINEN 60-LUKU – 40 ROCKHITTIÄ
Yyterin Twist (Timo Jämsen & The Strangers)
2-CD 1999 Fazer 3984-27378-2 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: KULTAINEN 60-LUKU – 40 ROCK & RAUTALANKAHITTIÄ
Kolme Kitaraa / Castle Mood
2-CD 2001 WEA 8573-87866-2 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: MUSIIKIN TÄHTIHETKIÄ 14 – ROKKIA JA RAUTALANKAA
Kolme Kitaraa / Castle Mood
CD 2002 Edel 0141182ERE (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: KITARA SOI RAUTALANKAA…
Keep Searching / Leningrad

– uusia levytyksiä –
CD 2002 Warner Music Finland Oy 8573-87854-2 (kokoelma, uusintajulkaisu) THE STRANGERS STORY
SRP 003 / Vaara / Aca Ou / The Stranger’s Boogie / Sleepwalk / Eilen Vasta Liisan Näin (Timo Jämsen & The Strangers) / Kolme Kitaraa / Castle Mood / Yyterin Twist (Timo Jämsen & The Strangers) / Peace Pipe / Quartermaster’s Stores / The Stranger
CD 2005 Magic 3930564 (kokoelma; Ranska) ERI ESITTÄJIÄ: SLEEPWALK MANIA
Sleepwalk
6-CD 2005 Capitol 0094634269322 (kokoelma) HECTOR: HECTOBOX – KAIKKI SINGLET 1965-2005
Hassu Kävely (The Strangers featuring Hector)
CD 2009 Power GPCD 026-2 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: SADOIN SÄHKÖKITAROIN, OSA 1 – SUOMALAISET RAUTALANKALEVYTYKSET ’61-’68
Vaara / SRP 003 / Kolme Kitaraa / Castle Mood / Django
CD 2009 Power GPCD 028-2 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: SADOIN SÄHKÖKITAROIN, OSA 2 – SUOMALAISET RAUTALANKALEVYTYKSET ’61-’68
Vaara
CD 2010 Backbeat BBCD 013 ERI ESITTÄJIÄ: BACK TO THE SIXTIES ANNIVERSARY
Afrikan Tähti / How Do You Do It

– uusia levytyksiä –
2-CD 2011 WEA 5052498506729 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: 60-LUKU – 30 SUOSIKKIA
Kolme Kitaraa
CD 2013 Power GPCD 036-2 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: SADOIN SÄHKÖKITAROIN, OSA 5 – SUOMALAISET RAUTALANKALEVYTYKSET ’61-’68
Quartermaster’s Stores / Aca Ou / The Stranger / Peace Pipe / The Stranger’s Boogie / Sleepwalk
2-CD 2014 WEA 5053105153824 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: 30 SUOSIKKIA – RAUTALANKAHITIT
Kolme Kitaraa / Muurari / Castle Mood / Sleepwalk
CD 2014 VL-Media VWCD-4041 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKALEGENDAT – EMMAA ETSIMÄSSÄ (20 KOTIMAISTA RAUTALANKA-KLASSIKKOA)
Kolme Kitaraa
CD 2014 VL-Media VWCD-4042 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKALEGENDAT – YKSINÄINEN KITARA
Castle Mood
CD 2012 Backbeat BBCD-016 ERI ESITTÄJIÄ: THE BEAT GOES ON AND ON
Only A Fool Breaks His Own Heart / November

– uusia levytyksiä –

THE STRINGS

Haminalaisen rautalankayhtyeen onnistui sinnitellä hengissä (joskin vaihtelevin miehityksin) vuodesta 1963 aina 1970-luvulle saakka – muuttamalla ohjelmistonsa lauletuksi pop-musiikiksi. The Stringsin jälkeen silloisen kokoonpanon jäsenet Matti Juva, Kari Hillo ja Tapio Leppä perustivat uuden yhtyeen nimeltä Castanja.

Veikko Seppälä: soolokitara (1963)
Leo Räsänen: komppikitara (1963)
Kari Hillo: kitara/laulu (1969)
Mauno Hyytiä: saksofoni (1969)
Tapio Leppä: urut (1969)
Markku Seppälä: basso (1963)
Matti Juva: basso/laulu (1969)
Juhani Hämäläinen: rummut (1963, 1969)

> The Strings Wikipediassa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Strings

45 1963 Broadway BD 139 Heili Karjalasta / San Antonio
45 1969 Safir S 159 Hailii Happamii / Pikku Ukko
2-LP 1979 Finnlevy FL 1500-FL 1501 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: FINNISH GRAFFITI – RAUTALANKAA JA BEAT-MUSIIKKIA 1961-1965
Heili Karjalasta
2-LP 1979 Finnlevy FL 2000-FL 2001 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: FINNISH GRAFFITI 2 – SUOMI-ROCKIN OPPIVUODET 1965-1970
Hailii Happamii
2-LP/MC 1988 Safir SAFLP 2017/SAFK 2017 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: KITARAT SOI – RAUTALANKAMUSIIKIN PARHAAT
Heili Karjalasta
2-LP 1989 Castle CALP 1 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAMUISTOJA – KITARAYHTYELEVYTYKSIÄ VUOSILTA 1961-1963
San Antonio
CD 1989 Finnlevy MCD 31 (kokoelma, uusintajulkaisu) ERI ESITTÄJIÄ: FINNISH GRAFFITI – RAUTALANKAA JA BEAT-MUSIIKKIA 1961-1965
Heili Karjalasta
CD 1989 Finnlevy MCD 32 (kokoelma, uusintajulkaisu) ERI ESITTÄJIÄ: FINNISH GRAFFITI 2 – SUOMI-ROCKIN OPPIVUODET 1965-1970
Hailii Happamii
CD/MC 1998 Fazer 3984-22105-2/3984-22105-4 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAKLASSIKOT (20 SUOSIKKIA)
Heili Karjalasta
CD/MC 1998 Fazer 3984-24727-2 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAKLASSIKOT 2 (20 SUOSIKKIA)
San Antonio
2-CD 1999 Fazer 3984-27378-2 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: KULTAINEN 60-LUKU – 40 ROCK & RAUTALANKAHITTIÄ
Heili Karjalasta
CD 2010 Power GPCD 032-2 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: SADOIN SÄHKÖKITAROIN, OSA 3 – SUOMALAISET RAUTALANKALEVYTYKSET ’61-’68
San Antonio / Heili Karjalasta
2-CD 2014 WEA 5053105153824 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: 30 SUOSIKKIA – RAUTALANKAHITIT
San Antonio / Heili Karjalasta
CD 2014 VL-Media VWCD-4041 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKALEGENDAT – EMMAA ETSIMÄSSÄ (20 KOTIMAISTA RAUTALANKA-KLASSIKKOA)
Heili Karjalasta
CD 2014 VL-Media VWCD-4042 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKALEGENDAT – YKSINÄINEN KITARA
San Antonio

SUAVE TWISTERS

Naantalissa vuonna 1978 perustettu rautalanka- ja rock’n’roll-yhtye.

Keijo Grönroos: soolokitara/laulu (1978-1979, 1996-)
Kari Tammisto: soolokitara (1979-1981)
Mats Urvas: soolokitara (1985-1988)
Kari Grönblom: rytmikitara/laulu (1978-1981, 1985-1988, 1996)
Mikko Lammi: rytmikitara (1997-)
Risto Steenari: basso/laulu (1978-1981, 1996-2002)
Kari Rinne: basso (1985-1988)
Jani Parjanen: basso (2002-)
Harri Stenroos: rummut/laulu (1978-1981, 1985-1988, 1996-)
Reijo Kettinen: laulu (1996)
Pauli Lahdenperä: laulu (1997-)

> Viralliset verkkosivut: http://www.suavetwisters.com
> Suave Twisters Facebookissa: https://www.facebook.com/suavetwisters

MC 1981 Raision kaupungin nuorisolautakunta # ERI ESITTÄJIÄ: RISTEYS ROCK – STUDIO LIVE
Letukka / Parkkipaikalla / Liian Paljon

– äänitetty Studio Fifty-Fiftyssä, Turussa 22.-23.11.1980 –
MC 198? Raision kaupungin nuorisolautakunta # ERI ESITTÄJIÄ: RISTEYS ROCK 2
Perfidia / Eilen Vasta Liisan Näin
CD 1996 Raision kaupungin nuorisotoimi RaPom 1996 ERI ESITTÄJIÄ: ROCKIA RISTEYKSESSÄ – POMMARI 20 VUOTTA 1976-1996
Mandchurian Beat
CD 1999 Suave Twisters STCD 199 (omakustanne) YKKÖNEN
Hymyillään Kun Tavataan / Johnny Mua Muistathan / Ykkönen / Kun Sydän Rakastaa / Unelma / Green Creation / Et Luoksein Tulla Saa / Kohtalon Tähti / Evergreen Tree / Unessain / Me Nuoret / Red Cadillac And Black Moustache

– Pauli Lahdenperä: laulu, Keijo Grlnroos: kitara/taustalaulu, Mikko Lammi: kitara/taustalaulu, Risto Steenari: basso, Harri Stenroos: rummut + Maija Liittokivi: taustalaulu –
CD 2001 Rarity C 192670 (kokoelma; Hollanti) ERI ESITTÄJIÄ: GUITAR MANIA, VOL. 17 – FINN TWANG
Green Creation
CD 2002 Twangsville Productions TWGS1166 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: TWANGY GUITARS – SILKY STRINGS, VOL. 5
Skywalk / Straight Ahead / Foot Tapper / Temptation
2-CD 2011 VL-Media VLCD1311D (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAA – 40 LEGENDAARISTA RAUTALANKAHITTIÄ
Foot Tapper
CD 2013 Suave Twisters SUW 01 (omakustanne) JUST INSTRUMENTAL
Solitary Man / Burnout / Sonna Hiroshi Ni Damasarete / Cincinati [sic] Kid / Ginza Lights (Futari No Ginza) / Sunny / Kimi To Itsumademo (Forever With You) / Here Comes The Caravan / Illya / Ebb Tide / Put The Blame On Me / Gringo / A Shot In The Dark / Yozora No Hoshi (Stars In The Night Sky) / Sleepless Night (bonus)

– Keijo Grönroos: kitara, Mikko Lammi: kitara, Jani Parjanen: basso, Harri Stenroos: rummut + Petri Mäkinen: koskettimet [6, 9] –

THE SULTANS

Mm. yhtyeistä Terveet Kädet ja Billy Boys tunnetun oululaisen Veli-Matti ”Läjä” Äijälän (kitara/laulu) instrumentaalivoittoisen primitiiviblueskokoonpano.

45 1995 Ikbal IKBALS-015 (sis. kuvakannet) Houserockin’ (To Hound Dog Taylor) / –
45 1997 Ikbal IKBALS-016 (sis. kuvakannet) Hometown Blues / Funky
CD 2004 Bad Vugum BAD 50X ERI ESITTÄJIÄ: PASSIONS OF LÄJÄ ÄIJÄLÄ
Houserockin’ / No Place To Go
CD 2004 Avanto Recordings AAAAA-2004 ERI ESITTÄJIÄ: VELI, SISKO, KUULET KUMMAN SOITON – AVANTO COMPILATION 2004
Sultans Theme
LP 2009 Sporting Life SLR-010 THE SULTANS
No Place To Go / Groundhog’s Boogie / Doom Blues / Magic Blues / Sultans Theme / Drive / House Blues / Rock On / Texas Shuffle / The End Boogie

– äänitetty IKBAL-Studiossa Oulussa 15.-17.8.2008; Huom: rajoitettu 300 kpl painos –
CD 2009 Musapojat MUP014 THE SULTANS & GOATHOUND: LIVE AT CLUB PANIC
Drive / Funkyshitboogie / No Place To Go / Tombstone Blues / The End Boogie / 29th Street Boogie / Houserockin’ / More Houserockin’ / Untrained impressions / Untrained Impressions 2

– äänitetty Lepakkomies-ravintolassa Helsingissä 24.7.2009; levyllä lisäksi 4 kappaletta Goathound-yhtyeeltä –
LP 2009 Temmikongi TEMMI-011 FULL FRONTAL LIVE
– sisältää 6 nimeämätöntä live-esitystä, 100 kappaleen rajoitettu painos, jokaisessa levyssä yksilölliset käsin maalatut kannet –
CD 2010 Levykauppa Äx/Rottasanomat # (promo) ERI ESITTÄJIÄ: ROTTASANOMAT ESITTELEE : 20 SUOMEN SUOSIKKIA
Slow Blues
CD 2014 Ektro EKTRO-108 (uusintajulkaisu) MORE HOUSE ROCKIN’ AND OTHER BOOGIES
Houserockin’ / Hometown Blues / Broken Amps Boogie * / No Place To Go / Groundhog’s Boogie / Doom Blues / Magic Blues / Drive / House Blues / Rock On / Texas Shuffle / The End Boogie / Drive (live) / Funkyshitboogie (live) / No Place To Go (live) / Tombstone Blues (live) / The End Boogie (live) / 29th Street Boogie (live) / Houserockin’ (live) / Fast One * / Rockabillytrash * / Jammin’ * / Seeka’s Blues *

– kokoelma The Sultans -levytyksistä v. 1995-2009; * = ennenjulkaisematon 1990-luvun tallenne; ** = ennenjulkaisemattomia kappaleita kokoonpanolla V-M. Äijälä: kitara, M. Leinonen: basso, T. Äijälä: rummut –
MC 2015 Ruton Music RUT-011 ALIVE-2014-OULU-FINLAND
Fast One / Long Street Walk Ambassador / Seeka’s Blues / Onemore Riff Boogie / Houserockin’ / Drive / Rockabillytrash – Fast One / Berlin Blues

– Läjä Äijälä: kitara, M.L. Leinonen: kontrabasso, Timo Äijälä: rummut –
LP 2016 Joteskii Groteskii JOG-30 KITCHEN SESSIONS
The High Commissioner / Kitchen Boogie / Long Street Walk Ambassador / Washboard / Making Out Boogie / Deepening Maturing Slow / Three Cat Boogie

– Läjä Äijälä: kitara, M.L. Leinonen: kontrabasso, Timo Äijälä: rummut –

SULTANS OF JUNGLE

Helsinkiläinen rhythm’n’bluesia ja garage-sävytteistäkin surf-rock’n’rollia esittävä yhtye eli vauhdikkainta aikaansa 1990-luvun puolivälissä, mutta on palasi vuonna 2016 jälleen esiintymislavoille – hieman uusitun kokoonpanon voimin. Sultans of Junglen levyttäneessä kokoonpanossa soolokitaristina toimi Pekka Laine, toisena kitaristina Kari ”K-P”/”Kola” Pietiläinen, basistina Petri Pohjanoksa ja rumpalina Juha ”Jupe” Litmanen, jotka useimmat olivat soittaneet jo yhdessä blueskokoonpanossa The Dynaflows. Lisäksi Laineella ja Pohjanoksalla oli eräässä vaiheessa 1990-lukua myös yhtye The Surfin’ Boys. Vuosien tauon jälkeen 2016 aktivoituneessa nyky-Sultans of Junglessa ovat mukana Pietiläisen ja Litmasen ohella laulaja J.J. Penttinen sekä basisti Esko Mikkola.

> The Sultans of Jungle Facebookissa: https://www.facebook.com/sultansofjungle

45 1995 Gas GRS 103 Zulu Stomp / No Looking Back
CD 2017 Jungle TCB-8484 PUNCHLINES
Help You Ann / Turn Me Loose / Bad News Travels Fast / Temptation / Still As The Night / Cherokee Dance / Spy From Shanghai (instr.) / When An’ Where Did You Do It? / Man On The Ground / Primitive / Stampede (instr.) / Button Nose / It Thing Hard On

TAUNO SUOJASEN KITARAYHTYE

Viihdemoguli Tauno ”Tappi” Suojasen orkesterin rautalankatangot ottivat villityksestä kaiken irti ammattimiesten rutiinilla. Ykköskitaristina levytyksillä toimi Jouko Huttunen.

Jouko Huttunen: soolokitara
Reijo Rajala: rytmikitara
Tauno Suojanen: basso
Seppo Nieminen: rummut

45 1964 Safir S 116 (sis. kuvakannet) Romanialainen Kitara / Nyt Soi Kitarain
45 1964 Safir S 119 (sis. kuvakannet) Rautalankatango / Ruostumaton Tango
CD 2001 WEA 8573-88527-2 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: 20 SUOSIKKIA – RAUTALANKAKLASSIKOT 3 – NYT SOI KITARAIN
Rautalankatango / Romanialainen Kitara / Ruostumaton Tango / Nyt Soi Kitarain
CD 2010 Power GPCD 032-2 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: SADOIN SÄHKÖKITAROIN, OSA 3 – SUOMALAISET RAUTALANKALEVYTYKSET ’61-’68
Romanialainen Kitara / Nyt Soi Kitarain
CD 2012 Power GPCD 035-2 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: SADOIN SÄHKÖKITAROIN, OSA 4 – SUOMALAISET RAUTALANKALEVYTYKSET ’61-’68
Rautalankatango / Ruostumaton Tango
CD 2014 VL-Media VWCD-4041 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKALEGENDAT – EMMAA ETSIMÄSSÄ (20 KOTIMAISTA RAUTALANKA-KLASSIKKOA)
Romanialainen Kitara
CD 2014 VL-Media VWCD-4042 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKALEGENDAT – YKSINÄINEN KITARA
Nyt Soi Kitarain

THE SUOMI RAUTALANKA GROUP

Yhden pitkäsoiton levyttäneessä ammattilaismuusikoiden muodostamassa rautalankakokoonpanossa soittivat mm. sittemmin Riku Niemi Orchestran jäseninä kunnostautuneet kitaristi Jari ”Heinä” Nieminen ja rumpali Jari ”Kepa” Kettunen.

CD 2010 VL-Media VLCD-1222 THE SUOMI RAUTALANKA GROUP
Muistatko Monrepos’n / Tuoksuvat Tuomien Valkoiset Kukkaset / Jos Sais Kerran Reissullansa / Liljankukka / Onnelliset / Ruusut Hopeamaljassa / Rakovalkealla / Väliaikainen / Olen Kuullut On Kaupunki Tuolla Foksi / Heili Karjalasta / Kuubalainen Serenadi / Puhelinlangat Laulaa / Ethän Minua Unhoita / Romanssi / Kultainen Nuoruus / Unohtumaton Ilta / St’ Pauli Ja Reeperbahn / Merimieslaulu / Kodin Kynttilät / Yksi Ruusu On Kasvanut Laaksossa
CD 2013 VL-Media VLCD-1832 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAA TAPIO RAUTAVAARAN HENGESSÄ
Yksi Ruusu On Kasvanut Laaksossa / Unohtumaton Ilta / Kuubalainen Serenade / Jos Sais Kerran Reissunlansa
CD 2014 VL-Media VLCD-1833 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAA – OLAVI VIRRAN HENGESSÄ
Tuoksuvat Valkoiset Kukkaset / Kultainen Nuoruus
CD 2014 VL-Media VLCD-1834 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAA – SÄRKYNEEN TOIVEEN KATU
Romanssi / Ethän Minua Unhoita
CD 2014 VL-Media VLCD-1835 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAA – MUISTATKO MONREPOS’N (ISKELMÄ-KLASSIKOT)
Muistatko Monrepos’n / Puhelinlangat Laulaa / Olen Kuullut On Kaupunki Tuolla / St’ Pauli Ja Reeperbahn / Kodin Kynttilät
2-CD 2015 VL-Media VLCD-2813D (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAISKELMÄÄ – 50 SUOSIKKIA
Kultainen Nuoruus / Heili Karjalasta / Rakovalkealla / Ruusut Hopeamaljassa / Kodin Kynttilät / Puhelinlangat Laulaa / Väliaikainen

THE SUPERTUBES

Helsinkiläinen rautalanka- ja surf-kokoonpano, joka on samalla The Beatmakers -yhtyeen alter ego.

CD 2008 Twangsville Productions TWGS4066 WHAM! EXPERIENCE
Journey To The Stars / For The Sake Of Three Dollars / Strong Current / Under The Hood / Half Moon Bay / Wham / El Zalamar / Crystal T / Yeh Yeh / El Charro / Rat Pfink Theme / New Orleans

– Juha Heinonen: kitara, Jori Venemies: basso, Hannu Y. Tuomola: rummut + Mike Beddoes: kitara [1], Eddie Angel: kitara [4], Robert Biloderic [8] –
CD 2008 Twangsville Productions TWPR0099 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: WELCOME TO TWANGSVILLE!
Crystal T. (The Supertubes feat. Robert Biloderic)
CD 2009 Twangsville Productions CDTWGS4266 ERI ESITTÄJIÄ: ARCTIC SURF – 20 ULTIMATE SURF TRACKS FROM FINLAND
Crystal T (alt mix) (The Supertubes feat. Robert Biloderic)

SURFFIVEIKOT

Tampereella vuonna 2009 perustettu surf-kokoonpano, jonka jäsenistöstä löytyy myös 1980-luvun hc-punk-yhtyeiden (mm. Kohu-63 ja Kaaos) jäänteitä.

> Surffiveikot Facebookissa: https://www.facebook.com/Surffiveikot-216961721735183
> Surffiveikkojen musiikkia Myspace.comissa: http://www.myspace.com/surffiveikot
> Surffiveikkojen musiikkia Bandcamp.comissa: http://surffiveikot.bandcamp.com

CD 2011 Vastavirta-Julkaisut VVJ-005 SURFING WITH SURFFIVEIKOT
Peter Gunn / Back To The Future / Caravan / Motion Of The Ocean / Elegandes / Banzai Washout / The Good, The Bad And The Ugly / Juokse Sinä Humma / Banana Deck / Man Called Wolf / Modern Day Fonzie

SURFING BLUE

Mm. The Happy Times -yhtyeessä soittavan multi-instrumentalisti Teemu Hallamaan (kitarat, basso, koskettimet ja efektit) ja rumpali Markku Tuomen surf-projekti.

CD 2009 Twangsville Productions CDTWGS4266 ERI ESITTÄJIÄ: ARCTIC SURF – 20 ULTIMATE SURF TRACKS FROM FINLAND
Happy Taikonauts / Spacebar Tango

THE SURFING SPACEMEN

Vuonna 1993 perustettu kouvolalainen surf- ja rautalankakokoonpano.

Petri ”J.P.” Skott: kitara (1993-)
Petri Mäkelä: kitara (1993-1997, 2001-)
Timo Pälvisalo: kitara (1997)
Antti Sunna: koskettimet (1995-2001, 2010-2013)/rummut (2001-2010)
Leo Westerlund: koskettimet (2016-)
Ossi Töyry: basso (1993-1994)
Heikki Eloranta: rummut (1993-1994)/kitara (1994)/basso (1994-)
Timo Peltola: rummut (1994)
Kari Siiropää: rummut (1994-1997, 2010-)
Kari Filhman, Timo Ranta, Richard Hiles, Kai Pulli: rummut (1997-1998)
Marko Lundberg, Janne Tokko: rummut (1998-2000)
Petteri Tynys: rummut (2001)

> Viralliset verkkosivut (ei päivitetty v. 2001 jälkeen): http://personal.inet.fi/surf/spacemen
> The Surfing Spacemen Facebookissa: https://www.facebook.com/thesurfingspacemen

CD 1994 Globe CD-01 (omakustanne) GO TO SPACE
Third Shot / North By Northwest / Short By A Million / La Galaxie Des Vedettes / Court Manor Ranch / Moon Is Dangerous / Vostok / Code Name Mozart / Mystery At The Startower Hill

– J.P. Skott: kitara, Heikki Eloranta: kitara, Petri Mäkelä: kitara, Pekka Gröhn: urut, Ossi Töyry: basso, Timo Peltola: rummut –
CD 2001 Globe 2001 (omakustanne) MENTAL PICTURES
Go Hammonds Go / Super Fly / Naked City / Island Of Bob-Lo / Immemorial / Waves / Satellite Beeps / Linoleum / Ergo Spega Extrobasa / Jamaican Root Canal / Swinging Beatniks / Mr. Agent / No Question Asked / Soho / Hard Labour / Saved By The Bell

– J.P. Skott: kitara, Antti Sunna: urut, Heikki Eloranta: basso, Petri Tynys: rummut –

THE SURFTONES

Jyväskylän seudulla noin vuodesta 1996 lähtien vaikuttanut, nimestään huolimatta tyypillisemmin disko-groovahtavaan progefunkiin kuin surf-musiikkiin kallellaan oleva instrumentaaliryhmä.

> The Surftones Facebookissa: https://www.facebook.com/thesurftones

CD 1996 Maho Pop MPCD-16 EXPOSE YOURSELF TO SURFERS
Spies Of Bermuda / Fore / Return Of The Zu-Zu Man / Surftown Rock / Waves Of India / Mazatlan / Hit The Lip

– A.D. Heino: kitara, Rand Ohm: urut, Boa Pitkänen: basso, Mik Ijäs: rummut + J. Salo: laulu [7] –
CD 1998 Maho Pop MPCD-19 WHO STOLE MY HYPNOTICS?
Intra-Atomic / Who Stole My Hypnotics? / Insects Night Off / Slow Swells Of Last Night / Point Of Extreme / Long Cool Fever / Theme From The Strange Widgets / Mr. Maximus / Atrocity

– A.D. Heino: kitara/perkussiot, Rand Ohm: urut, Boa Pitkänen: basso, Mik Ijäs: rummut –
CD 2000 Sleazy Style SSCD-007 MY SECRET DIMENSION
Short Story About Trains / My Secret Dimension / Cat’s Been Fixed / Animatronics / Human-Cyclone / Accident Prone Tribe / Flamin’ Cow / Get Fluster / Bumber-To-Bumber / Bad Investment / Once In Vitro

– A.D. Heino: kitara/laulu/perkussiot, Lurex: urut, Boa Pitkänen: basso/laulu/pasuuna, Mik Ijäs: rummut/perkussiot –
CD 2008 Comrade Publishing COMRADE-CD 10 EXPEDITION ANTARCTIQUE
Intergalactic Overture / Plasma De-luxe / Mystic Mausoleum / Splash Lubrication / Monsieur Passepartout / Pervers Avec Moi / Keep On Waxing In The Free World / Magma Pulse / The Black Caesar Theme / The Last Days Of A’Faloz
CD 2013 Radomizer Media RDZ-CD03 CFA2
Transforming / Redshift / Syntax Terror / Jupiter Café / The System / Celestial Journey: a) Couple of Gigaparsecs Away From NGC 891 – b) The Outbacks Of Grus Supercluster – c) Homecoming / Approaching Tellus / Epiloque – The End Of Greatness

THE SURF WIPES

Vuosina 2006-2007 keikkaillut pääkaupunkiseutulainen rautalanka- ja surf-yhtye.

Jari Jousimo: soolokitara
Marko Rahikainen: rytmikitara
Tuomo Niittyaho: basso
Pekka ”Kema” Roni: rummut

CD 2007 Twangsville Productions TWGS3166 ERI ESITTÄJIÄ: PERFECTLY GOOD GUITAR INSTRUMENTALS – 6TH ANNIVERSARY ALBUM
Black Sand Beach / 11th Hour / Rebel Rouser
2-CD 2011 VL-Media VLCD1311D (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: RAUTALANKAA – 40 LEGENDAARISTA RAUTALANKAHITTIÄ
11th Hour

HARRI SUTINEN

Vuonna 1957 Bo Lutherin johdolla perustetussa rock’n’roll-yhtyeessä The Canistro Brothersissa kitaraa soittanut Harri Sutinen sai tilaisuuden äänittää Lutherin olohuoneessa vuonna 1962 muutaman kappaleen verran rautalankaa.

EP 1980 Blue North BN 1003 (sis. kuvakannet) HARRI SUTINEN & BO LUTHER: 1962-63 – SUOMALAISEN ROCK’N’ROLLIN HISTORIAA, OSA 1
Coconut Rock / Monkey Serenade / Kulkurin Twist

– vuoden 1962 kotiäänitteitä –
CD 2017 Rautalanka RRSCD 2011 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: SADOIN SÄHKÖKITAROIN EXTRA, OSA 5
Kulkurin Twist

– vuoden 1962 kotiäänite –
CD 2018 VLMedia VLCD-1420 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: ELÄKÖÖN TWIST! – SUOMALAISET TWIST-LEVYTYKSET 1962 + ENEMMÄN
Kulkurin Twist

– vuoden 1962 kotiäänite –

THE SWINGHUFVUDS

Kosketinsoittaja Tommi Lindellin ja kitaristi Vesa Anttilan nimellä The Swinghufvuds kulkenut studioprojekti 1990-luvulta.

LP/CD 1991 Amigo AMT/AMTCD 2031 THE SWINGHUFVUDS
Mr.P.C. / I Let A Song (Go Out Of My Heart) / Cherokee / Now’s The Time / Swingvention / Jordu / There Will Never Be Another You / Hamba Nami / The Swinghufvud Suite / Take The ”A” Train / Simoon / Spain (bonus)

– Tommi Lindell: urut, Vesa Anttila: kitara, Pekka Witikka: bongot/”soundit”, Pera Pirkola: ”soundit”, Kimmo Kajasto: taputukset –
LP/CD 1993 Amigo AMT/AMTCD 2052 HITS AND OTHER SAMPLES
She Bop / Love To Hate You / Personal Jesus / Caravan Part 1 / Caravan Part 2 / There Must Be An Angel / Emmental / The Court Of The Crimson King / Fantasy / Yellow Magic (Tong Poo) / Smells Like Teen Spirit / Who Would Swing? / Live At The Garden Party (Megamix)

– Tommi Lindell: urut, Vesa Anttila: kitara, Pekka Witikka: perkussiot/”instrumentit”/”soundit”, Pera Pirkola: ”soundit”, Kaivo: äänet –
CD 1997 Texicalli TEXCD 006 ERI ESITTÄJIÄ: EXOTIC ENTERTAINMENT & SCARY SOUNDS, VOL. 1
M-Ma / Indian Dance

NONO SÖDERBERG

Mm. yhtyeistä Needles, Ernos, Boys, Help ja Kapteeni Nemo sekä Matti Oilingin levyiltä tuttu kitaristi, joka on myös tehnyt kaksi rautalanka- ja surf-pitoista sooloalbumia Goofin’-levymerkille sekä vaikuttanut 2000-luvulla Needlesin ohella useammassa muussakin kitarabändissä, kuten The Strangers ja The Crescents.

LP 1976 Hi-Hat HILP 117 NONO
Breakwater I / Seagull / Tide / Crystal Rain / The Ninth Wave / Ballad Of A Lost Treasure / Virgin Voyage / Breakwater II

– Nono Söderberg: kitara/huuliharppu, Olli Ahvenlahti: koskettimet, Pekka Pöyry: saksofoni/huilu, Heikki Virtanen: basso, Roope Koistinen: rummut/lyömäsoittimet –
LP 1982 Polarvox LJLP 1017 RARE BIRD
Chinese Satin / Sweep / 12th Of March / New Samba / Love Theme / Gemini / Oh Rare Bird

– Nono Söderberg: kitara/huuliharppu, Jukka Hakoköngas: syntetisaattori/piano/koskettimet, Esa Kotilainen: koskettimet/urut/syntetisaattori, Laszlo Varga: klarinetti/syntetisaattori/basso, Pentti Lahti: saksofoni, Heikki Virtanen: basso, Upi Sorvali: rummut/lyömäsoittimet, Marjo-Riitta Kervinen: laulu, Kalle Fält: laulu –
CD 1997 Goofin’ GRCD 6076 HOT WIRES
Sweet Georgia Brown / Dirty Dozen Blues / Silver Boots / Säkkijärvi Stomp / That Lucky Old Sun / Bye Bye Blues / Samois Sur Seine / The Third Man / Moonglow / Rocking Chair / Blues For Roy / Oldtimer / Tricky Thirds / Snappin’ The Blues

– Nono Söderberg: kitara, Vesa Anttila: koskettimet/kitara, Pille Peltonen: basso, Tapani Laastola: rummut, Heikki Sandren: lyömäsoittimet –
2-CD 1999 Goofin’ GRCD 6100 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: GOOFIN’ AROUND – A COMPILATION OF GOOFIN’ RECORDS 1984-1999
Säkkijärvi Stomp
CD 2002 Goofin’ GRCD 6117 TWISTING STANDARDS
Donau / Flamingo / Giant Steps / Twisting Tunisia / All The Things You Are / Tennessee Twist / Stranger In Paradise / One Magic Night In Urjala / Seven Come Eleven / Night And Day / Sweet Georgia Brown / Zig Zag

– Nono Söderberg: kitara, Valentin Stefanov: basso, Rudy Ryynänen: rummut –
LP 2016 Svart SRE007 (kokoelma, harmaa/kirkas vinyyli) ERI ESITTÄJIÄ: POP LIISA 5
Tide / Seagull

– Nono Söderberg: sähkökitara, Reijo ”Takku” Ylinen: sopraanosaksofoni, Esa Kotilainen: Moog-syntetisaattori/Hohner-clavinet/kielisyntetisaattori/Fender Rhodes -sähköpiano, Harri Merilahti: sähköbasso, Roope Koistinen: rummut, Esa ”Nätsi” Roswall: congat/perkussiot; äänitetty Yleisradion studiossa Helsingin Liisankadulla 15.12.1976 –
CD 2016 Svart SRE009 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: POP LIISA – LIVE IN STUDIO 05/06
Tide / Seagull

LISÄKSI:

JUHA SALMINEN & KAUKOMAA

Ks. Kaukomaa


THE SCAVENGERS

Mäntsälässä vuosina 1989-1992 toiminut rautalanka-, beat- ja rock’n’roll-yhtye, joka esiintyi alkuvaiheessa jonkin aikaa myös nimellä The Fontanas.

Janne Reittu: soolokitara
Petri ”Pete” Hoppula: rytmi- ja soolokitara
Markus Willberg: koskettimet/laulu
Juha Lehto: basso/laulu
Benny Hellström: rummut


SCHOOL OF ROCK

Espoolainen vuonna 2016 keikkailun aloittanut nuoremman polven rautalankayhtye.

Aarne Kärhä: soolokitara
Arttu Rantanen: rytmikitara
Eelis Kärhä: basso
Tony Fjäder: rummut


THE SHADES

Helsinkiläinen 1960-luvun rautalanka- ja rock’n’roll-yhtye. Kokoonpanossa mm. Antero Jakoila ja Eki Haarma.


THE SHAFTERS

Lahdessa 2010-luvun vaihteessa perustettu rautalankayhtye.

Jaakko Manninen: soolokitara
Konsta Kautonen: rytmikitara
Jyri Tikka: basso
Tommi Kolsi: rummut

> The Shafters Facebookissa: https://www.facebook.com/TheShafters


THE SHAKING SHARKS

Helsinkiläinen vuosina 1963-65 toiminut kitarayhtye. Kokoonpanossa vaikutti Leif Kiviharjun, Lars Örnbergin, Remu Aaltosen, Sammy Babitzinin ja Zape Leppäsen ohella hetken ajan myös Marianne Träskman alias Marianne Mardi (rummut), joka myös esiintyi Teuvo Tulion eroottisessa kulttielokuvassa ”Sensuela”: (kuvattu 1967-68, julkaistu Helsingin ulkopuolella 1973).


THE SHAKIN’ WHISKER

Rock’n’rollia, rockabillyä ja surf-musiikkia yhdistelevä yhtye Helsingistä.

Jari Jousimo: soolokitara/taustalaulu
Jussi Päivänsalo: laulu/rytmikitara
Jouni Kaartinen: basso
Elias ”Slim” Salminen: rummut


THE SHARKS

Turkulainen kitarayhtye tunnettiin vuosina 1961-1963 nimellä The Ghosts, mutta siirryttyään turkulaisen kitaristin ja basistin Tapio ”Tassu” Pakkalan valmennettavaksi sen nimettiin uudelleen The Sharksiksi, West Side Storyn toisen nuorisojengin mukaan. Jo vuonna 1960 Helge Siimeksen Rock Showssa rock’n’rollia esittänyt, vuonna 1961 ”Ponnahdus Pinnalle” -kilpailussa toiseksi yltänyt ja vuosina 1962-65 neljä pop-iskelmäsingleä sooloartistina levyttänyt Timo Tavio liittyi kokoonpanon 1. solistiksi keväällä 1964. Lokakuussa 1964 Tavio & the Sharks voitti Varsinais-Suomen kitaramestaruuden Turun konserttisalissa ja osallistui helmikuun alussa Messuhallissa kitaraorkestereiden SM-kisoihin. Helmikuussa 1965 yhtye kävi myös Scandian koe-esiintymisessä (äänittäen mm. Jarkko Laineen sanoittaman ja Pole Ojasen säveltämän kappaleen Ann The Whore), muttei saanut levytyssopimusta. Vuosina 1965-1966 Sharks esiintyi viidesti televisiossa ja parhaimmillaan heillä oli kaksikin fan clubia. Sekä ulkoisesti että r’n’b-painotteisen ohjelmistonsa puolesta paljon Rolling Stonesia muistuttanut Sharks oli soittamassa Ruskon lentokentällä, kun heidän esikuvansa saapuivat Yyterin keikalleen kesällä 1965. Samana vuonna yhtyeeseen liittyi tilapäisesti Baton Rougesta, Louisianasta kotoisin ollut Alan Jokinen (jonka isä Professori Walfrid Jokinen oli tullut perheineen kevättalvella vierailevaksi tutkijaksi Turun yliopistoon). Olli Gréenin lähdettyä armeijaan ja Leif Granitin ryhdyttyä opiskelemaan Teatterikoulussa Sharksin toiminta hiljentyi vuoden 1967 jälkeen. Tiettävästi viimeisen keikkansa yhtye soitti maaliskuussa 1969, jonka jälkeen solisti Pole Ojanen perusti Love Recordsille yhden singlen levyttäneen Tylympi Kohtalo -kokoonpanon.

Timo ”Lukkari” Tavio: laulu (kevät 1964-kevät 1965)
Leif ”Lefa” Granit: laulu (2/1965-syksy 1967)
Olli Lundstedt: laulu (syksy 1967) (solistina lyhyen ajan Granitin jälkeen)
Rauli ”Pole” Ojanen: soolokitara/laulu (kevät 1964-kevät 1969) (pääasiallinen laulusolisti Granitin jälkeen syksystä 1967)
Olli ”Ryynä” Gréen: rytmikitara/huuliharppu (kevät 1964-syksy 1967)
Alan Jokinen: kitara/laulu (mukana kokoonpanossa kesän 1965 ajan)
Pekka Puranen: rytmikitara/laulu (syksy 1967-kevät 1969) (Gréenin jälkeen)
Alf Nylund: sähköurut (liittyi lyhyeksi ajaksi kokoonpanoon loka-marraskuussa 1965)
Kari Laiho: basso (kevät 1964-2/1965)
Matti ”Aku” Kellari: basso (2/1965-syksy 1965, lisäksi ajoittain mukana yhtyeen loppuvaiheessa)
Leif Frelander: basso (syksy 1965-kevät 1969)
Heikki ”Janne” Halme: rummut (-9/1965) (lisäksi laulusolistina Tavion jälkeen ja ennen Granitia)
Christer ”Maissi” Qvarnström: rummut (9/1965-kevät)


THE SIXTONES

Naantalilainen beat- ja rautalankayhtye levytti ainoalle omakustanteiselle singlelleen (SIX-001) vuonna 1989 Ruotsin v. 1967 Euroviisu-kappaleena tunnetuksi tulleen Som En Drömin eli Matti Heinivahon alkujaan suomeksi nimellä Unelmain tulkitseman lauletun numeron sekä sen kääntöpuolella instrumentaalin Balladi Olavinlinnasta, joka on myös julkaistu kokoelmalla ”Sadoin Sähkökitaroin Extra, Osa 2” (Rautalanka RRSCD 2008) v. 2013.

Mikko Lammi: soolokitara
Kai Rinne: rytmikitara
Ismo Nironen: basso
Harri Stenroos: rummut


THE SILVER BULLETS

1990-luvulla aloittanut pääkaupunkiseutulainen rock’n’roll-yhtye – laulajanaan Jouni ”Kekka” Uitto (muut jäsenet eri vaiheissa: Erkki ”Eki” Hakalehto/Eero Vaajoensuu: kitara, Heikki ”Hessu” Pirhonen: koskettimet, Jari ”Harvey” Haavistola: basso, Kari ”Jack” Järvenpää/Ari ”Ude” Utriainen: rummut) – sisällytti ohjelmistoonsa myös jonkin verran surf-musiikkia. Etupäässä Goofin’ Recordsille vuosina 1993-2001 levyttäneeltä orkesterilta ilmestyi myös Goofinin Gas-sisarmerkillä instrumentaalisingle Space Detective / Phantoma (Gas GRS 101) vuonna 1995.


SKY DEE & THE DEMONS

Helsinkiläinen garage-ska-soul-yhtye esittää levyillään hetkittäin myös surf-vaikutteisesti groovaavia instrumentaaleja kuten The Furious Few (CD-EP ”Sky Dee And The Demons”, Stupido STUPIDO 087, 2008), Bombay Happy Motoring, (CD-EP ”Vol. 2”, Stupido STUPIDO 091, 2009), Noodles (CD-EP ”Vol. 3”, Stupido STUPIDO 97, 2011), Concorde (CD ”Just Like That”, Stupido TWINCD 139, 2013) ja Hobby Doctor’s Telephone Service (CD-EP ”Saturday Night”, Stupido STUPIDO 192, 2017 ja LP ”Celebrator”, Stupido TWINLP 191, 2018).

> Sky Dee & The Demons Facebookissa: https://www.facebook.com/skydeedemons


THE SLIPPERS

Vuonna 1962 perustettu vaasalainen kitarayhtye. Alkujaan nelihenkiseen, etupäässä Vaasan ammattikoulun tilaisuuksissa ja nuorisotalolla esiintyneeseen kokoonpanoon liittyi solistiksi Saku Pohjoisaho, jonka myötä bändi (Saku & the Slippers) kasvatti keikkareviirinsä koko maakunnan laajuiseksi. The Slippersiä oli myös kiinnitettynä Tivoli Sariolan ohjelmistoon huhtikuusta syyskuuhun 1966. Loppua kohden bändin nimestä tippui etuliite ”The” pois ja repertuaari muuttui yhä enemmän tavanomaiseksi tanssi- ja ravintolamusiikiksi. Viimeisinä vuosina kokoonpano kantoi useimmiten nimeä Flamingo. Ennen hajoamistaan v. 1968 The Slippers ehti voittaa useita paikallisia kitarabändikilpailuja sekä jaetun 4. sijan kitarayhtyeiden SM-kilpailuissa Helsingissä v. 1965 (kilpailu näytettiin televisiossa saman vuoden vappuaattona). Edellä mainittujen lisäksi bändissä ovat soittaneet vähintään yhden keikan ajan mm. Hasse Frants, Peter Häggblom, Jorma Kangas, Ivan Salonen, Jan Thölix, Dagge Pensar sekä Tiina Påfs, joka oli myös yhtyeen ensimmäinen laulusolisti. 2000- ja 2010-luvuilla järjestetyillä reunion-keikoilla Slippersissä ovat soittaneet alkuperäisjäsenten Valkeakarin ja Pohjoisahon lisäksi mm. Eki Henrikson, Marco Schauman, Jari Kaksonen ja Martti Sundqvist.

Sakari ”Saku” Pohjoisaho: laulu/basso (1963?-68; ryhtyi soittamaan bassoa Toivion erottua yhtyeestä)
Matti ”Masa” Kemikoski: soolokitara (1962-68)
Matti Anttonen: rytmikitara (1962-64?)
Björn ”Nalle” Schauman: rytmikitara (1964?-68)
Håkku Nyman: urut (1964?-66)
Rauli Toivio: basso/laulu (1962-64?)
Pentti ”Pena” Valkeakari: rummut (1962-67)
Ingo Reig: rummut (Valkeakarin jälkeen 1967-68)

> The Slippers -historiikki Vaasalaisia.infossa: http://www.vaasalaisia.info/index.php?/archives/2234-Thea-Slippers-Vaasa.html
> The Slippers/Flamingo Facebookissa: http://www.facebook.com/pages/Flamingo-Slippers-1966-67-Vasa-Vaasa/280806911995475


SOS

Turkulainen kitarayhtye vuosilta 1962-1963.


SOULSET

Jazzmuusikoiden Martti ”Edward” Vesalan ja Seppo ”Paroni” Paakkunaisen vuonna 1968 perustama ”Etelän soul” -kokoonpano esitti ja levytti etupäässä laulettua materiaalia vierailevien vokalistien kuten sudanilaissyntyisen Al Sharpin, Harri Saksalan, Anssi Saviojan, Arto Vilkon, M.A. Nummisen, Sirkka Keiskin, Pekka Strengin sekä Ringa ja Kaksoset- ja Sirut-yhtyeiden kanssa. Omissa nimissään Soulset julkaisi vuosina 1968-69 kolme singleä sekä kaksi pitkäsoittoa (”Yksi, Kaksi, Kolme, Neljä, Souljumppaa”, Gross GRLP-27, 1969 ja ”Nykysuomalaista – Contemporary Finnish”, Finnlevy SFLP 9501, 1969/uusintajulkaisu: Svart SVR407, 2016), minkä lisäksi sen instrumentaali The Dish sisältyi Love Recordsin vuoden 1970 eri esittäjiä -kokoelmalle ”Reunion” (LXLP 502, uusintajulkaisu: Love LXCD 502, 2012; kappale myös kokoelmalla ”Love Proge 2”, Love LXCD 621, 1998). Finnvoxin studiossa tammikuussa 1969 nauhoitettu ja YLE:n ohjelmassa ”Puolituntinen soul-rytmejä” saman vuoden toukokuussa ensi kertaa esitetty instrumentaali Memphis Soul Song on puolestaan ilmestynyt postuumisti antologialla ”Jee Jee Jee (Suomi-Rockin Arkistoaarteita)” (Siboney SIBCD 10, 1998). Bändin singleiltä löytyy vain yksi laulusolistiton esitys, Sauna-Soul (Parlophone PAR 993, 1969), joka on sittemmin julkaistu myös tupla-CD:llä ”Hei Vain My Only One – Westerlund & EMI Years Part One)” (Parlophone 0946 390033 2 7) vuonna 2007. Vastaavasti yhtyeen albumi-instrumentaaliraitoja edustavat Finnlevy-LP:n progejazzahtava She Was Fifty Four (levyllä myös neljä yhtyenimellä Edward Vesala Jazz Band julkaistua kokeilevampaa jazz-teosta) sekä omakustanteiselle, ensisijaisesti tanssiharjoitusten soundtrackiksi tarkoitetulle Gross-merkin julkaisuharvinaisuudelle päätyneet 6 Soulsetin nimeämätöntä esitystä, joita täydentävät 14 Edward Vesalan niin ikään anonyymiksi jäänyttä rumpujensoittonäytettä.

Ilpo Saastamoinen: kitara
Pekka Laitinen: urut/basso
Arto ”Mamba” Koskinen: piano
Juhani Aaltonen: tenorisaksofoni/huilu
Seppo ”Paroni” Paakkunainen: tenori- ja sopraanosaksofoni/huilu
Harri Saksala: saksofoni/huuliharppu
Heikki ”Mike” Koskinen: trumpetti
Jori Auvinen/Hessu Virtanen: basso
Edward Vesala: rummut


THE SOUNDCASTERS

Haaparannassa noin vuonna 1962 perustetun nuorisoyhtyeen ainoa suomenkielinen jäsen oli Kuopiosta Tornioon perheensä mukana muuttanut Jukka Voutilainen. Kokoonpanoon kuuluivat kitaraa soittaneen Voutilaisen lisäksi Sture Holmberg (kitara), Arne Erikson (basso) ja Bo Forsström (rummut). Soundcastersista kehittyi vuonna 1963 The Tonics.


SOUNDSET

1970-luvulta saakka musiikkielämässä vaikuttaneiden keskisuomalaisten Jaakko ja Mikael Lautaojan (mm. Cencor, Syphilis, Lautaoja Band, Tanssiorkesteri Uranu, Jaakko ja Mikael Kvartett, Superset) tanssiorkesteri Soundset on levyttänyt myös instrumentaalikappaleita (Amalia Kylpee / Sonora / Dancing Time) vuonna 2010 ilmestyneelle kokoelma-CD:lle ”Rautalankaa-Jees! Vol. 2” (JEP-Productions JEPCD 002). Soundset on lisäksi julkaisut musiikkia laulajien Eero Avenin ja Birgit Ohra-ahon kanssa.

Raimo Ruoho: kitara
Jaakko Lautaoja: koskettimet/laulu
Mikael Lautaoja: basso/kitara
Harto Huhta: rummut

> Viralliset verkkosivut: http://www.soundset.eu


SPEEDY UPDATE

Kitaristi ja studioinsinööri Jyrki ”Speedy” Saarisen (s. 1960) sooloprojektit ovat syntyneet pääosin yhtyenimen Speedy Update alaisuudessa. Kokoonpanon esikoisalbumi ”Speedy Update” (Spy SPYCD-1) vuodelta 1991 sisälsi instrumentaaliesitykset May One Day, Speedin’ Up, Wedding Song, Mind The Gap!, Rush Hour Dream Theme, Special Breakfast, Time To Wake Them Up ja Rattleshakes, joista viimeksi mainittu päätyi yhdessä kappaleen April Fools kanssa myös kokoelmalevylle ”Exotic Entertainment And Scary Sounds, Vol. 2” (Texicalli TEXCD 013) vuonna 1998. Speedy Updaten kakkospitkäsoitto ”Pine Tops Sigh” (SPYCD-002) vuodelta 1992 (soittajinaan mm. basistit Tauno Railo ja Harri Rantanen, kosketinsoittaja-haitaristit Jukka Hakoköngäs ja Puke Kataja, rumpalit Topi Kurki, Marko Kainulainen ja Sami Kuoppamäki ja perkussionisti Mongo Aaltonen) koostui lauletusta materiaalista (solisteinaan Jussi Ratsula, Stiina Tarvinen sekä Saarinen itse).


THE SPIDERS

Turkulainen vuosina 1962-1965 esiintynyt kitarayhtye.


THE SPOOKS

Eräs ensimmäisistä kuusamolaisista 60-luvun ensipuoliskon rautalanka- ja rock-kitarayhtyeistä.


STRATOGANGSTERS

Vaasassa keväällä 2012 perustettu rautalankayhtye.

Juuso Ahola: kitara
Mika vuori: kitara
Timo Lehtola: basso (-2016)
Hippi Hovi: basso (2017-)
Sami ”Reimonson” Uppa: rummut

> Stratogangsters Facebookissa: https://www.facebook.com/Stratogangsters-561546633877423


$UURET $ETELIT

$uuret $etelit on vuonna 1995 perustettu lappeenrantalainen rautalanka-, beat- ja rockyhtye, jonka instrumentaalikappale Algeciras (vierailevana fonistinaan Juho Hurskainen) sisältyy kokoelmalevylle ”Rautalankaa – Jees! Vol. 3” (JEP-Productions JEPCD012013, 2013). Samalta levyltä löytyy myös kitaristi Sami Kurjen nimissä julkaistu Floating. Lisäksi $$:n sivuprojekti The CraneWaves on mukana kappaleilla Wonderful Land ja In A Persian Market saman julkaisusarjan 1. osalla ”Rautalankaa-Jees!”. $uurten $etelien muut äänitteet, demo-CD ”$uuret $etelit”, 1996 sekä omakustanteet ”Live – Wanha Ylioppilastalo 1999” ja ”Sillä Silmällä” (SSCD0104, 2004) koostuvat pääosin lauletusta suomen- ja englanninkielisestä cover-materiaalista.

Sami Kurki: soolokitara
Kimmo Hölkki: rytmikitara/laulu
Hannu Tiainen: basso
Heikki Aalto: rummut

> Viralliset verkkosivut: http://www.suuretsetelit.net
> $uuret $etelit Facebookissa: https://www.facebook.com/suuretsetelit


THE SWAGGERS

Vuodenvaihteessa 1964-1965 perustettu helsinkiläinen kitarayhtye keikkaili laajalti ympäri Suomea, esitti vuonna 1966 kappaleen Kaipaan Sua tv-ohjelmassa ”Me Nuoret” sekä esiintyi myöhemmin samassa konsertissa mm. The Lollipopsin kanssa.

Christer Nyberg: soolokitara
Raimo ”Jallu” Wickman: rytmikitara
Esko Liestevaara: basso
Jukka Saarelainen: rummut

> The Swaggers-muistelu Nouseva.comissa: http://www.nouseva.com/stoorit/stoorit_2.php?ID=20


Sisältö aakkosjärjestyksessä a | b | c | d | e | f | g | h | i | j | k | l | m | n | o | p | q | r | s | t | u | v | w | x | y | z | å | ä | ö | eri esittäjiä -kokoelmat | luettelon alkuun

Huom: Oheinen luettelo on laadittu ainoastaan informatiiviseksi. Sivuston ylläpitäjä ei myy tai mainosta siinä mainittuja julkaisuja.

Korjaukset, täydennykset ja muut aihetta koskevat kommentit ovat tervetulleita!
Lähetä palautteesi osoitteeseen: instropedia (at) hotmail.com


Share