AL BLAKE – Doctor Blake’s Magic Soul Elixir No. 2
(Soul Sanctuary SS1653)
Al Blake vietti lapsuutensa niinkin ”harvinaisessa” blues-osavaltiossa kuin Oklahomassa, onhan sieltä toki lähtöisin mm. Woody Guthrie, Charlie Christian, Eddie Cochran ja vaikka Chet Baker monen muunkin lisäksi. Mutta onnekseen blues disease pääsi silti puraisemaan poikaa, kun perheen taloudenhoitaja Rosa istutti pojan erään levykaupan eteen, aina käydessään kotonaan South Sidessa. Rosa tiesi mitä teki, sillä poika istui tuntikausia rappusilla kuunnellen kaupan ämyreistä kuulunutta ihanaa ”Deep Southern Bluesia”, samalla seuraten paikallisten tanssimista kadulla. Sillä samalla polulla ollaan ja muutaman mutkan eli Hollywood Fats Bandin kautta ollaan tällä levyllä palattu jälleen miehen juurille: pääosin akustisesti esitettyyn mies ja harppu -bluesiin. Muutamilla kappaleilla Blakella on tukenaan vanhat ystävänsä Fred Kaplan pianossa sekä Kirk Fletcher kitarassa.
Levyn kappaleista on vaikea nostaa yhtään toistaan paremmaksi, sillä kaikki ovat todella laadukasta bluesia 1920-luvulta 1950-luvun alkuun. Osa on uusia, osa miehen ennen esittämiä. Mukana on myös muutamia lainoja, joista ensimmäinen on Blaken harpulla esittämä pianisti Charles ”Cow Cow” Davenportin nimikappale Cow Cow Blues. Toisena kuullaan Hollywood Fats Bandin versiota lainaten Big Bill Broonzyn Too Many Drivers Kirk Fletcherin tukemana, mutta tyyli on vahvasti John Lee Sonny Boy ykköstä myötäilevää. Blaken yksin akustisella kitaralla esittämiä ovat rauhalliset (no, kaikki ne ovat) maalaisbluesit Rocky Mountain Blues, It’s Too Bad sekä harpulla esitetty Greasy Greens.
Ensimmäinen huomio levystä on sen rauhallinen surumielisyys. Tästä hyvänä mallina toimivat kappaleet, joilla Tampa Red kuuluu olevan vahvasti läsnä. Precious Time toki esitetään ilman Tampa-slidea sekä Things About Coming My Way, jolla Tampalta tutun tuskainen laulutapa erottuu parhaiten. Samaan kastiin menee myös Lulu, joskin Fred Kaplanin soitto on enemmän Big Maceota kuin Spannia.
Pianisti Kaplan oli eräs ensimmäisistä, joita Blake tapasi Kaliforniaan muutettuaan. Miesten pitkä musiikillinen yhteistyö onkin tuottanut lukemattomia hienoja kuunteluhetkiä. Nyt duolta on tarjolla 40-luvun bluesia myötäilevät kappaleet Out On Santa Fe Blues, You Don’t Know My Mind sekä Santa Fe Whistle Blues.
Levyllä on lukuisia instrumentaaleja, kuten Kaplan-Blake -duon 20-luvun ragtimea edustava Garber Street. Red Beans & Rice on saman parivaljakon kunnianosoitus niin bluespianon suuruus Otis Spannille kuin hänen kanssaan vuosia soittaneelle Lockwoodille. Hienona päätöksenä upealle levylle esitetään vielä Walter Horton -tyyliin Old Time Boogie.
Eräällä suurella suosikillaan, Lightnin’ Hopkinsilla on ollut suuri merkitys Blakelle, jonka kanssa pääsi soittamaankin jonkun kerran. Tähän liittyvänä anekdoottina Blake oli kerran L.A.:ssa moikkaamassa Oklahoman tuttuaan Freddie Kingiä tämän keikan takahuoneessa, kun Freddie esitteli Alille komppikitaristinsa: ”Hei Al, tässä on Michael Mann, hän osaa soittaa vähän kitaraa!” Al katselee lievästi kiinnostuneena noin 17-vuotiasta verkkarihousuissa olevaa, hiljaista ja ujon tuntuista lihavaa nuorukaista. ”Hei Mike, soita vähän jotain” – ”No en taida nyt, keikka alkaa kohta.” Jokunen aika kului hiljaisuudessa, kun Mike nappasi huoneen kulmassa lojuneen vanhan akustisen kitararähjän ja alkoi soittaa jumalaisesti Lightnin’ Hopkinsia. Blake jäi suu auki kuuntelemaan, haukkoen henkeään vielä, kun Freddie ja Mike menivät lavalle soittamaan kuulijat persuksilleen. Tämä johdatus levyllä kuultavaan Hopkins-henkiseen kappaleeseen The Land Of Calio. Tästä takahuonetapaamisesta alkoi tavallaan myös Blaken ja Mannin, siis Hollywood Fatsin yhteinen ystävyys, kulminoituen Hollywood Fats Bandiin hiukan myöhemmin.
Al Blake on loistava solisti, harpisti, kitaristi ja biisinikkari, mutta erityisesti ensyklopedisti, bluesin kävelevä tietosanakirja, joka tuntee läpikotaisin mustan musiikin historian. Sitä hän esittää perinteitä kunnioittaen myös itse. Blueshan ei ole vain sitä mitä kuulet, vaan ennen kaikkea tunnetta. Sitä tämäkin levy välittää hienosti. Suosittelen vahvasti tutustumaan, vaikkei laji ihan suosikkejasi olisikaan.
Jari Kolari
(julkaistu BN-numerossa 3/2022)
