BILL HILL & WIN CHESTER – Pikajunia Ja Pontikkaa
(Jungle TCB-9292 CD)
En millään tavoin ole alan asiantuntija, mutta olen ymmärtänyt, että Suomi-country elää huikeaa kukoistuskauttaan. Muutamia alan tekijöitä olen kuullutkin, mutta Bill Hill (A-P Rakkolainen) soittelee vaikka mitä kielisoittimia, huuliharppua ja myös laulaa. Win Chester (Japi Saario) puolestaan paukuttaa laulamisen ohella härkäviulua. Jos ei nyt sotkeennuta lillukanvarsiin ja anneta genreraja-aitojen muodostua esteeksi, niin tällä levyllä on paljon annettavaa myös ei-countrypersoonille. Levyllä kuullaan reipasta soittoa, komppiosiokin kulkee välillä todella lujaa, melodiat ovat kunniassa, samaten tarinankerronnan perinne elää vahvana. Kirsikkana kakussa (vai rusinana moonshinessa) ovat nokkelat tekstitykset, jotka eivät huumoriakaan vierasta. Myös tulkinnassa on isolla kauhalla mukana äijämäistä karheutta.
Juomaperinteeseen sijoittuva Appalakkien pontikkaa (Old Mountain Dew) pistää reippaalla tempolla pelin käyntiin. Eivätkä elämänkoulun kolhimat kertojat väistä kipeitäkään aiheita, kuten Sirpaleina osoittaa. Jaloja juomia kunnioittava Moonshine taas saa ukot riehakkaiksi. Välillä on myös tarvetta pitää rokulipäivä otsikolla Tänään en töihin meekkään (I Ain’t Gonna Work Tomorrow). Vikkelästi pikkailtu ja muutoinkin tarttuvan sorttinen Kivinen tie on korutonta kertomaa. Mainio veto on myös ikääntymistä käsittelevä 60 vuotta siitä kun mä synnyin. Kertojaminä pohtii elämäänsä ja suhtautuminen asiaan on joviaalin humoristinen.
Hyvät biisit elävät genrerajojen yli, näin bluesklassikkona tunnettu Paistaahan se päivä mullekkin (Sitting On Top Of The World) avaa ihan uusia ulottuvuuksia, eikä uskottavuudesta tällä raidalla kyllä ole puutetta. Ehkä englantilainen Jethro Tull -yhtye ei heti ensimmäisenä pomppaa mieleen countrymusiikista puhuttaessa, mutta niin vain Juna kolisten kulkee (Locomotive Breath) on versioitu Ian Andersonin laatimien askelmerkkien mukaan ja tarinahan on silkkaa kulkuriromantiikkaa. Minä löydän ison siivun bluesia myös alakuloisesta Rämeen henget -esityksestä. Parisuhdetematiikkaa valaisevalla Lemmen liedellä on kansanmusiikin aineksia ja miellyttävä melodia.
Mutta kyllä kaksikolta sujuvat vauhdikkaatkin rallit, esimerkiksi Pikajuna buuki (Freight Train Boogie) saavuttaa ketterästi rokkaavat kierrokset. Ehkäpä levyn koskettavin hetki koetaan vauhdikkaalla ja vähän iskelmälliselläkin Vielä saapuu joku -biisillä. Kulkuritarina Junan jättämä on sovitettu varsin vauhdikkaaseen tempoon sekin ja sävellyshän on komea.
En stetsonia omista, ei se mun päätä somista… juupeli, tässähän vallan innostuu.
Mikke Nöjd
(julkaistu BN-numerossa 4/2022)
