JOHN PRIMER – Grown In Mississippi
(Blues House Productions JP2025)
John Primeria on kehuttu Blues Newsissa usein ja täysin aiheellisesti, niin nytkin. Hänen tuoreimman, keväällä julkaistun albuminsa kannesta voi tehdä heti pitkälle meneviä johtopäätöksiä, millä kalavesillä tällä kertaa liikutaan. Teemana on lähtökohtaisesti Mississippi, missä Primer syntyi, tarkemmin ottaen Camdenin alueen puuvillapeltojen pientareilla, 80 vuotta sitten.
Levy on alusta loppuun eräänlainen musiikillinen kehyskertomus, pienellä mielikuvituksella ajatellen milteipä Primerin elämäntarina alkaen hänen synnyinseuduiltaan, suuntana sittemmin Chicago, päätyen siihen pisteeseen, missä hän yhä edelleen jaksaa korkeasta iästään huolimatta levittää bluesin ilosanomaa yhtä kaikki bluesfestareiden isoilla lavoilla ja hämyisten klubien stageilla kuin erinomaisilla levytyksillään.
Levyn idyllinen kansi, Primer istuskelemassa aidan kaiteella pellon reunassa akustisine kitaroineen on hieman harhaanjohtava. Mies ja akustinen kitara ei suinkaan ole albumin keskeisin teema. Toki samaisen kannen pitkä litania artisteja antaa ymmärtää, että säestäjiä on levyllä mukana melkoinen veljeskunta. 6 levyn 14 kappaleesta paljastui sitten olevan akustisia esityksiä ja loppujen kahdeksan sähköistetyn bändin kanssa toteutettuja.
Liki tunnin mittainen kattaus alkaa puolentoista minuutin mittaisella John’s Blues Holler -peltohuudolla johdattaen mielikuvat juuri sinne lapsuuden puuvillapelloille, missä elämä oli ilmeisen ankaraa. Varsinkin kun heti perään kuullaan levyn teemaan liittyvänä jatkojohdantona ainoastaan akustisella kitaralla säestetty Born In Mississippi. Primerin itsensä kirjoittamana kappaleena se on huomattavasti uskottavampi kuin esim. viimeaikaiset Buddy Guy’n hengentuotteet, tai oikeammin tuottaja Tom Hambridgen mielen tuotokset, sillä hän kirjoittaa valtaosan Buddyn kappaleista pistäen siten sanat Buddyn suuhun, eli mitä kaikkea tämä blueslegenda onkaan uransa aikana tehnyt.
Albumin kappalelistausta silmäillessä saattaa ensiajatuksena tuntua rosterissa olevan liikaa tuttuja standardeja kuten Leroy Carrin Blues Before Sunrise, oppi-isä Muddyn Walkin’ Blues, kynäilijä Willie Dixonin Down In The Bottom, Big Joe Williamsin Baby Please Don’t Go sekä Jimmy Reedin Shame Shame Shame. Toisaalta levyn edetessä ja musiikin soljuessa nämä kaikki kytkeytyvät oikeastaan täysin perustellusti Primerin henkilökohtaiseen keh(it)yskertomukseen. Primer tekee niistä aidosti itsensä oloisia. Ne ovat levyn ainoat lainakappaleet Louisiana Redin Let Me Be Your Electrician -raidan ohella, jolla jää kuuntelijan omaan tulkintaan, mikäs Primer-sähkömekaanikko oikein onkaan miehiään.
John Primerin omat seitsemän sävellystä on asemoitu levyn alkuun sekä loppuun ja lisäksi limitetty oivallisesti lainakappaleiden sekaan, missä ne liittyvät saumattomasti CD:n teemaan. Erinomaisena esimerkkinä puolimatkan krouvissa kuultava When I Met The Blues, jolla on päädytty matkaamaan bluesin perässä Chicagoon. Levyn loppupuolella kuullaan vielä Primerin parikymppisen Aliya-tyttären laulama traditionaalinen gospel-kappale Lay My Burdens Down.
Albumilla on apujoukkoina lukuisia erinomaisia huuliharpisteja yhteensä seitsemällä raidalla: Charlie Musselwhite, Steve Bell, Deak Harp sekä Bobby Rush, eli bluesharpun ystävien toiveet on hyvin tyydytetty. Primer on tunnetusti niittänyt viljalti mainetta slidekitaran soitollaan jatkumona monivuotisesta palvelustaan oppi-isä Muddy Watersin bändissä. Senpä takia tyylitajuinen, viuhuva slide on vahvasti esillä bluesharpun tavoin myös seitsemällä levyn kappaleista.
Levyn tuotantoprosessin avainhenkilöinä ovat toimineet John Primerin vaimo Lisa Becker Primer sekä paremminkin Earwig-levymerkistään tuttu Michael Frank. Kokonaisuutena erinomainen albumi.
Pertti Nurmi
(julkaistu BN-numerossa 4/2025)
