THE LOWDOWN SAINTS – Hard Player
(Big T Entertainment 004)
Miten mahtaakaan käydä, kun keskivertoa eläväisemmäksi lavapersoonaksi tiedetty ruotsalaissolisti Tommy Moberg istutetaankin rumpujakkaralle ja pistetään johtamaan bluesbändiään ”Remu-ottein” orkesterin takarivistä käsin? Hyvin käy. Asetelma on jo entuudestaan koettu ja toimivaksi todistettu sekä keikoilla että äänilevyillä: The Lowdown Saintsissa ylitsepursuavan joskin aina yhtä viihdyttävän mesoamisensa hetkeksi unohtamaan joutuva Moberg on ikään kuin pakotettu keskittymään uudella tavalla laulusuoritukseensa, eikä vokalisoinnin ohessa hoituva rytminpitäjän toimikaan tunnu menoa haittaavan – pikemminkin päin vastoin.
Chicagon, Teksasin ja länsirannikon bluessuuntauksista enimmät vaikutteensa valkannut tukholmalaisyhtye (Mobergin lisäksi mukana ovat kitaristit Hannes Mellberg ja Felix Matthiessen, huuliharpisti Gustav Almstedt sekä basisti Urban Hed) on kaikin tavoin tervetullut lisä pohjoismaiseen traditionaalisen koulukunnan bändikirjoon, vaikka kieltämättä se kuulostaakin uutuuslevyllään paikoittain lähes vaivaannuttavan paljon Mobergin ykköstykiltä Trickbagiltä.
10 esityksen laajuinen albumi koostuu kuudesta omasta kappaleesta, joista nimiraitaa I’m A Hardplayer sekä perinneshufflea Got No Time For Love on ollut mukana kirjoittamassa jo tuonpuoleiseen siirtynyt Mobergin esikuva ja kollega Sven Zetterberg. Zettiksen kynänjäljen terävyyden puolesta voi kuulija totutusti laittaa vaikka päänsä pantiksi, mutta eipä muukaan materiaali pääse pettämään bluesväen luottamusta. Huomattavaa yllätyskerrointa pyhimyslauman otteissa ei välttämättä ole, mutta veijarimaisuutta sen musiikista kyllä löytyy. Omaleimaisempaa ilmaisua tarjoavat mm. funkahtava Pusherman sekä Bo Diddley -rytminen It Takes Two 2 Play The Game. Orkesterijäsenten jump-pitoisella kimppatuotteella Baby Please Come Home jaellaan näytön paikkoja eritoten harpisti Almstedtille, joka ne myös kiitollisena hyödyntää.
Kaikkein viktoriaanisimpia bluesmakuhermoja The Lowdown Saints hellii Big Walter Hortonin leppoisasti rullaavalla Need My Babylla. Teksasin malliin rokkaava Evertina taas lukeutuu ruotsalaisessa The Playtones -bändissä vaikuttavien Tobias Einestadin ja Jonas Holmbergin hengentuotteisiin. Sen kanssa vastaavan sävyisen, hitusen jopa kantrirokahtavan Help Me Lordin taas on rustannut kappaleella kitaraakin soittava Joakim Wall.
”Hard Playerin” keväästä 2023 aina kesään 2025 saakka venähtäneeseen studiovaiheeseen on osallistunut myös muita vierailijoita. Tämän katraan työkalut ovat vaihdelleet bassosta huuliharppuun, pianoon, kitaraan ja perkussioihin. Musikanteista tunnetuimpia edustaa Jan ”Harmonica Henry” Sjöström, joka muistetaan mm. Sven Zetterbergin 1990-lukuisen Chicago Express -ryhmän kantavana voimana.
Moberg-monopoli vaikuttaa elävän ja voivan länsinaapurissa hyvin. Nähtäväksi jää, mistä ja milloin tämän meillä Suomessakin poikkeuksellisen pidetyn artistin seuraavat varteenotettavat haastajat löytyvät. Jos löytyvät.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 4/2025)
