MARKO HAAVISTO & POUTAHAUKAT – Yleisön Palvelija
(Emsalö Music EMLP023/EMCD023)
Runsaasti levyttänyt Poutahaukat on kerännyt kosolti kehuja läpi 25-vuotisen olemassaolonsa, mutta kenties valtavirran tavoittamisen kannalta yhtye karismaattisine keulahahmoineen yhä odottaa sitä kaikkein avokätisintä vastaanottoaan. Laulaja-kitaristi Marko Haavisto on toki saanut aika ajoin kelpo siivuja myös valtakunnallisesta huomiosta, mistä hän voinee osaltaan kiittää jo 1980-luvulla silloisen yhtyeensä Badding Rockersin kanssa käynnistynyttä elokuvamusiikillista yhteistyötä Aki Kaurismäen kanssa.
Ansioilla saavutettu valkokangasmaine tietyssä mielessä pitää kokoonpanoa liikekannalla edelleen, esimerkiksi keväällä 2022 Poutahaukoille järjestyi esiintymisiä Saksassa Bremenin filmifestivaaleilla. Filmiteollisuudelle käyttökelpoinen äänimaisema kajastaa horisontissa myös uuden, bändin kymmenennen pitkäsoiton sisällössä. Soundtrack-asetelma on erityisen selkeä dramaattisella western-sävyisellä Mari odottaa -tunnelmoinnilla. Tiettyä jylhää lännenelokuvamaista estetiikkaa voi aistia myös sukumaille haudatuksi tulemisesta haikailevasta laulusta Otamoon.
Tyylikirjoltaan avarakatseinen mutta läpi pitkän uransa itselleen uskollista musiikkia eri orkestereiden kanssa tehnyt Haavisto on valinnut albuminsa nimen oikeutetuin perustein. Artisti osaa yhdistellä tunnusomaisella otteellaan materiaalia iskelmällisemmästä härmäbeatistä kantriin, rock’n’rolliin, bluesiin ja paikoittain jopa 1970-lukuisesti jytäävään pubirokkiin niin luontevasti, että lopputulos kuulostaa edelleen poikkeuksetta juuri siltä, mihin hänen yleisönsä on jo miltei tietämättään valmistautunutkin.
Haavisto hallitsee myös sanojensa muotoilun. Lyriikoissaan hän onnistuu kerta toisensa jälkeen käsittelemään ihailtavan tolkullisella ja samalla pakottamattomalla tavalla niin yläkerran asioita (mm. muusikkopiireille lohdullisen opetuksen jakava Kaikki soittajat pääsee taivaaseen, arjenmenoa vertauskuvallisemmin pohdiskeleva Hellapuut ja jumalat sekä CD-painoksen neljän raidan mittaiseen bonusosioon sisältyvät kaukoröyhkämäiset teokset Langennut enkeli ja Onko tuo jeesus?) kuin maanpäällisiäkin, vahvasti kokemusperäiseltä vaikuttavia muistojaan (mm. kaihoisan nostalgianhakuiset Toukokuun ensimmäinen ja Suoraan pullosta, suoraan sydämestä, joista molemmista on haettavissa viittaukset tekijälleen tärkeisiin ”sydänlaulajiin” Badding Somerjokeen ja Topi Sorsakoskeen). Jotkut asiat vain osuvat ja uppoavat, kuten Marko eräässä tekstissäänkin toteaa.
Sanoitusten lisäksi Haavisto on myös pääosin säveltänyt tuotantonsa. Yhden poikkeuksen tarjoaa Poutahaukoissa tämän levyn myötä uutena jäsenenä esittäytyvä solistin poika Oskari Haavisto, joka on bassonsoiton ohella kirjoittanut musiikin levolliseen Kourallinen pähkinöitä -kappaleeseen. Kiekolla operoivan ryhmän täydentävät kitaristit Jouni Saanio ja Jaakko Rossi sekä rumpali Samuli Halonen (bändin keikkamiehistössä on tosin viimeksi mainitun paikan albumin ilmestyttyä korvannut Matias Partanen ja kakkoskitaroinnista vastaa Saanion rinnalla Marko itse).
Neljännesvuosisata Poutahaukkoja on siittänyt vaikuttavan juhlajulkaisun, joka sykähdyttää myös visuaalisesti Ville Pirisen sarjakuvamaisen etukansitaiteen sekä Pasi Rytkösen aina yhtä tyylikkäiden valokuvien ansiosta, harvinaista kyllä, jopa CD-mittakaavassa.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 4/2022)
