PEPE AHLQVIST – Dreaming Away
(Bluelight BLR 33264 1 [LP]/33264 2 [CD])
70 vuotta Nastolan Haravakylästä Tuusulanjärven rantamaisemiin ei selvästikään ole muuttanut Suomi-bluesin kummisedän perimmäistä maailmankatsomusta. Pepe Ahlqvistin sisuksissa virtaa yhä sakea bluesveri – eikä hänen tarvitse vain unelmoida aiheesta, vaikka uutuuslevyn otsikko antaa myös sellaiseen vaihtoehtoon tavallaan pienen mahdollisuuden.
”Dreaming Awayn” kannessa lukevasta yksikkömuotoisesta esittäjänimestä poiketen Pepe ei kuitenkaan ole tällä kertaa vain itsekseen liikenteessä. Ensimmäistä kertaa urallaan hän on saanut studioon yhtäaikaisesti soittokavereikseen molemmat kitaristipoikansa Joelin ja Janin. Rytmiryhmän muodostavat vanhat kollegat Mikko Löytty bassossa ja Harri Ala-Kojola rummuissa. Urkuriksi on kutsuttu mukaan Jukka Gustavson. Pääasiallisena äänityspaikkana toimineen Suprovoxin isäntä Tomi Leino luonnollisesti vierailee levyllä kitaroineen.
Pitkästä aikaa Pepeä kuullaan keskeisessä roolissa nimenomaan huuliharpistina. Kitaraa hän soittaa ainoastaan yhden esityksen aikana ja silloinkin akustisesti. Muutoin kielisoittimet ovat Joelin ja Janin vastuulla, jälkimmäisen huolehtiessa suurimmasta osasta sähkökitarasooloista.
Ahlqvistin tunnusomainen munnaritaide nostattaa heti avauskappaleen, bluesin syntytarinaa Pepen ja Joelin sävelin sekä Teppo Nuorvan sanoin kertovan Blue Devilsin yhdeksi levyn musiikilliseksi taitekohdaksi. Samalla esitys luo sovituksellisia takaumia Ahlqvistin kaupallisesti menestyneimmän H.A.R.P.-kokoonpanon 1980- ja 1990-lukujen vaihteen tuotantoihin. Vastaavanlaista ajattomuutta huokuu myös balladi Dreaming Away, joka valaisee kaihoisalla tavalla levyn kattoteemaa sisäistä rauhaansa painottavasta ja tähänastista elämätarinaansa summaavasta artistista. Samaa aihetta sivuaa erityisen koskettavasti myös päätökseksi säästetty Don’t leave Me When I’m Old. Nuorvan sanoittama kohtalokas folkblues kuullaan Pepen yksinään esittämänä.
Haravakylästä ei päästä kovin kauas myöskään Nuorvan ja Ahlqvistin yhteistekstiin nojaavalla Hayfield Bluesilla: Pepen kotiseuduilla ei huhkittu töitä puuvilla- vaan heinäpelloilla.
Tomi Leinon kirjoituskontribuutiot albumille ovat hempeän soul-pitoinen, edesmenneille läheisille omistettu My Old Friend sekä Tony Joe White -henkinen uskontunnustus I’m Gonna Stick With The Blues. Gustavsonin koskettimista tehokasta sivuttaistukea saava bluesshuffle Run Like A Chicken on puolestaan kaksikon Joel & Pepe Ahlqvist jaettua käsialaa.
Lainaviisut Pepe ja pojat ovat sovittaneet omalla harkitulla näkemyksellään. Kaksi Willie Dixonin nimiin merkittyä teosta esitetään levyllä peräjälkeen: Louisiana-viitteisen uuden rytmiikan ja perkussiopohjan saanut Muddy Watersin I Live The Life I Love on teemallisesti kuin luotu tätä kiekkoa varten. ”Kanalaululle vastinpariksi valitun” Little Red Roosterin johtokolmikko taas jammailee puoliakustisesti ilman rytmiryhmäänsä. Robert Nighthawk -tyylisen slidekitarasoolon tähän Howlin’ Wolf -bravuuriin saa kuitenkin poiketa luisuttelemassa Tomi Leino. Ikääntymisen pohdinnat jatkuvat vielä ”leirinuotio-kokoonpanolla” Ahlqvistin erään blues-muusan Sonny Boy Williamson II:n My Younger Daysilla.
Olisi hieman edesvastuutonta todeta Pepe Ahlqvistin saaneen jälleen aikaiseksi itsensä näköisen albumin. ”Dreaming Awayn” näet voi vilpittömin mielin sanoa ei pelkästään kuulostavan vaan myös näyttävän koko hänen perheeltään. Levyn tunnelmalliset kansipotretit kun ovat bluesveteraanin tyttären Julia Ahlqvistin ottamia.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 3/2026)
