VILHO “LITTLE BEAT” VAINIO – Lost In… Drums!
(Moondog Music MOONEP2601 [10” EP]/MOONCD2601 [CD-EP])
Lieköhän Suomen juurimusiikkipiireissä tämän kirjoituksen ilmestyessä enää ainuttakaan sielua, joka ei olisi kuullut edes jotakin nuoresta rumpaliherrasta nimeltä Vilho Vainio? Peruskouluikäisenä koltiaisena ”aikuisten” bändimaailmaan pöllähtänyt ja meiningin ilmeisen vakavissaan ottanut juniori myös paljastui nopeasti itsekin poikkeuksellisen lahjakkaaksi ja oppimishaluiseksi muusikoksi. Vainion lähes rutiineiksi muodostuneet vierailut muiden yhtyeiden keikoilla sekä jamitilaisuuksissa saattoivat aluksi kerätä lähinnä kannustusta ja sympatiaa, mutta selväksi silti kävi, että ”pikkubeat” todella hallitsi instrumenttinsa.
Kun soittokokemuksessa mitattuna lähes puoli vuosisataa Vainioon nähden etumatkaa saanut Masa Saloranta lähestyi teinikollegaansa ehdotuksella soololevyn tekemisestä, ei asetelmasta enää ollut perääntymisreittiä. Samalla projektiin alkoi ilmoittautua lisää maan eliittiliigan juurimuusikoita. Basson omaksi työvälineekseen korvamerkinneen Salorannan Eastfork Recordings -kotistudiossa Salossa elokuussa 2025 taltioituihin sessioihin osallistuikin lopulta harvinaisen arvovaltainen seurakunta: kitaristit Rami Korhonen, Juha Rislakki, Ykä Putkinen, Arttur Teränen ja Tuomas Metsberg, hammondisti Antti Ikola, saksofonisti Juho Hurskainen sekä kakkosrumpalin ja perkussionistin roolissa päätähteä tukenut Jupe Litmanen.
Kymppituumaisena vinyylinä ja CD:nä julkaistun esikois-EP:n neljä näytettä on poimittu instrumentaaliklassikoiden laajasta lähdearkistosta. Juan Tizolin jazzstandardiin Perdido Vainio on kertonut tutustuneensa eräiden soittoharrasteensa varhaisesikuvien Buddy Richin ja Gene Krupan välityksellä. Heidän lattari-twistaava versionsa löytyi vuonna 1962 ilmestyneeltä ”Burnin‘ Beat” -albumilta. Luonnollisiin rumpalin valintoihin kuuluu myös Sandy Nelsonin 1960-luvun alun Top10-hitti Let There Be Drums. Niille ansiokasta kumppanuutta tarjoavat kuuliaisesti Duane Eddyn ja Rebels-bändin alkuperäissovitusta noudattava Because They’re Young sekä Chuck Berryn Guitar Boogie kaikkien viiden aiemmin mainitun kitaristin sooloilemana.
Hatunnosto ja kourallinen papukaijamerkkejä viime vuosien reipashenkisimmälle roots-kentän tulokkaalle – levynteon aikoihin vasta 14-vuotiaalle Vilho Vainiolle – mutta yhtä lailla myös häneen uskoneille ja mukaan isojen poikien leikkeihin avoimin mielin ottaneille konkarimusikanteille.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 3/2026)
