PUISTOBLUES 2025
Pääkonsertti, Järvenpää 5.7.2025
47. Puistoblues rävähti täyteen vauhtiin lauantaina 5.7., kun pääkonsertti täytti Vanhankylänniemen sinisävyisellä soitolla ja iloisella yleisömeren kohinalla. Vuodesta 1978 lähtien pieni Järvenpään Blues-Jazz Diggarit ry:n harrastajajoukko on yhdessä kasvavan vapaaehtoiskaartin kanssa rakentanut tästä tapahtumasta koko Suomen suurimman bluesjuhlan.
Itse festivaali käynnistyi jo ennen pääkonserttia kolmen päivän aktiviteeteilla Järvenpään Blueskadulla, jossa vallitsi aito markkinameininki torikojuineen ja esiintymislavalle nousseine artisteineen. Tapahtumaa on markkinoitu yhtenä Suomen suurimmista koko perheen festivaaleista, eikä syyttä – Kakarabluesia on järjestetty jo yli 30 vuoden ajan. Lapsille riitti tekemistä monenlaisten puuhapisteiden parissa, ja pääkonsertissa heille oli tarjolla myös oma kitarapaja. Paikallisilla klubeillakin oli tarjolla keikkoja yllin kyllin.
Kolean kesäkuun jälkeen ilmojen haltija soi Blueskadun väelle aurinkoa, joskin päivät pysyivät viileähköinä. Itse pääkonserttipäivän ennuste näytti huolestuttavalta – säätilahan vaikuttaa ratkaisevasti ulkoilmatapahtumien lipunmyyntiin, ja Puistoblues on saanut kokea tämän karvaasti useana vuonna. Järjestäjien riveissä piisasi varmasti jännitystä.
Pääkonsertti järjestettiin, kuten perinteeseen kuuluu, luonnonkauniissa Vanhankylänniemessä – vajaan neljän kilometrin päässä Blueskadulta, Tuusulanjärven rannalla. Paikalle pääsi kätevästi shuttle-busseilla Järvenpään rautatieasemalta tai omalla autolla. Maksullisia parkkipaikkoja oli kuitenkin rajallisesti.
Kun lähestyin pääkonsertin portteja hyvissä ajoin ennen ensimmäisen artistin aloitusta, porukkaa valui sisälle entiseen malliin ja aurinko paistoi! Huonosta sääennusteesta huolimatta ei satanut, keli oli lämmin ja ilmassa oli hyvän festaripäivän odotusta, vaikka sade- ja ukkoskuurojen mahdollisuus olikin olemassa.
Lavajärjestelyt oli viime vuoden tapaan toteutettu kahdella esiintymislavalla – suuri ja pieni lava seisoivat rinnakkain.
Australialainen Natural Boogie -duo potkaisi päivän käyntiin pieneltä lavalta. Blueskadulla jo useampana vuonna yleisöä ilahduttanut kaksikko pääsi tällä kertaa ansaitusti pääkonsertin aurinkoiselle estradille.
Tämän jälkeen vuoron sai suuri suomalainen, alun perin vahvasti bluesperinteestä ponnistanut J. Karjalainen. Kun artisti saavuttaa suuren suosion ja astuu ulos totutusta genrestään, soraäänet ovat usein väistämättömiä. Karjalainen vaikutti tiedostavan tämän ja valitsi settiinsä enemmän bluesiin vivahtavaa tuotantoaan. Hän myös kertoi lempeän haikeasti muistojaan blues-legenda Eddie Boydista, jonka kanssa vietti paljon aikaa muun muassa Eddien Helsinginkadun asunnolla. Yksi asia jäi J:tä kuitenkin vaivaamaan: heistä ei koskaan otettu ainuttakaan yhteiskuvaa. Sen jälkeen kuultiin kappale Eddie Boyd -polaroid.
Seuraavaksi pienelle lavalle nousi Jantso Jokelin, Suomen ensimmäinen ”mitalisti” European Blues Unionin vuosittaisessa European Blues Challenge -kilpailussa – bluesin omissa euroviisuissa. Tänä vuonna kisa käytiin Splitissä, Kroatiassa, ja Jokelin voitti siellä Solo/Duo -sarjan ”Special Awardin”.
J. Karjalaisen jälkeen esiintyminen ei ole helpoin paikka kenellekään. Siitä huolimatta Jantso onnistui houkuttelemaan ison lavan edustalta yleisöä, jota pikkuhiljaa kerääntyi runsaslukuisesti häntä seuraamaan.
Esitys oli taattua Jantson bravuuria – resonaattorikitara ja huuliharppu veivät kuulijat delta bluesin maisemiin, ja mukana kuultiin muutakin kiinnostavaa. Myös luuppikone oli osana soundia. Jantson keikka kylpi vielä auringossa, mutta loppua kohti säteet katosivat hiljalleen pilvien taakse.
Seuraavaksi ison lavan otti haltuunsa yhdysvaltalainen Albert Cummings, nykyblues-rockin arvostettu nimi. Vanhankylänniemessä kuultiin taitavaa kitarointia ja tiukkaa bändisoittoa, joista erityisesti rumpali Warren Grantin iloinen groove jäi mieleen.
Blues Bizarre nousi pienelle lavalle heti Cummingsin setin päätyttyä. Taimaus toimi erinomaisesti, eikä yleisön tarvinnut odotella turhaan esitysten välissä.
Blues Bizarre on nuorten muusikoiden mielenkiintoinen kokoonpano, jonka juuret ovat Pop & Jazz Konservatoriossa. Yhtye syntyi, kun Sylvi Saarekas (laulu, kitara) ja Marko Karppi (kitara) kohtasivat opintojensa ohessa. Kokoonpanoa täydentävät Leevi Heikkilä (rummut) ja Nikolas Rissanen (basso).
Soitto soljui vaivattomasti, ja Marko Karpin slide-kitarassa välähtelivät yllättäen myös itämaiset sävyt, jotka toivat kokonaisuuteen eksoottisen mausteen.
Tämän jälkeen ison lavan otti haltuunsa The Cinelli Brothers Lontoosta. Yhtyeen jäsenet ovat italialais-englantilainen sekoitus, joka kuuluu myös heidän soundissaan.
Vuoden 2024 UK Blues Band of the Year -palkinnon voittanut The Cinelli Brothers koostuu Cinellin veljeksistä – Marco (laulu, kitara, kosketinsoittimet) ja Alessandro (rummut) – sekä Tom Julian Jonesista (kitara) ja Jorma Gasperista (basso, kitara). Show rullasi saumattomasti ja bluesin sekaan ujuttautui myös svengaavia soul-sävyjä. Kesken kaiken bändi heitti yllättävän gospelhenkisen “saarna”-väliosuuden – juuri samoihin aikoihin taivas alkoi ripotella vettä.
Päivän suurin positiivinen yllätys minulle oli seuraavaksi pienelle lavalle noussut Joe Cocker Tribute Band feat. Bablo. Kokoonpanon soittajat ovat pääosin Puistobluesin vapaaehtoisia, mutta bändi toimi erinomaisesti. Bablo toi raspikurkullaan lavalle sellaista miesenergiaa, että oksat pois. Koko bändi – mukaan lukien kolme naislaulajaa – kunnioitti Joe Cockerin muistoa suurella tunteen palolla ja svengillä.
Yllättäen illan pääesiintyjä Kenny Wayne Shepherd joutui hieman samanlaiseen tilanteeseen kuin Jantso Jokelin J. Karjalaisen jälkeen: yleisö oli yhä hurmiossa Bablon joukkueen esityksestä, mikä tuntui vaikuttaneen hänen settinsä alkuun.
Kenny Wayne Shepherdin virtuoosimainen kitaransoitto, Noah Huntin sävykkään lauluäänen lämpö ja tiukasti rullaavan taustabändin tuki käänsivät tunnelman lopulta heidän puolelleen. Rummuissa jyräsi legendaarinen Chris “Whipper” Layton, joka toi lavalle samaa energiaa kuin aikoinaan Stevie Ray Vaughanin Double Trouble -kokoonpanossa. Hammondin ääressä loisti mestarillinen Joe Krown, tuttu Clarence ”Gatemouth” Brownin bändin riveistä.
Ilta päättyi pieneen sateen ripotteluun, kun kansa kulki tyytyväisenä kohti portteja. Yleisömäärän perusteella myös järjestäjät voivat huokaista helpotuksesta – kaikki viittaa siihen, että ensi kesänä Puistoblues soi jälleen täydessä loistossaan.
Juha Seila
(julkaistu BN-numerossa 4/2025)
Kuva: The Cinelli Brothers (c) Juha Seila
