SUNCITY BLUES
Kirkkopuisto, Naantali 20.7.2025
Naantalissa heinäkuussa järjestettävä koko kuukauden kestävä Kirkkopuisto soi -tapahtumasarja on vuosien ajan tarjoillut ilmaistapahtumia, joissa on ollut mm. iskelmää, jazzia, poppia sekä roots- ja bluesmusiikkia. Eikä tämäkään kesä ollut poikkeus, sillä kattaus oli monipuolinen tarjoten jokaiselle jotakin. Erityisesti rootstarjonta oli tänä vuonna kiitettävän laaja. Paikallinen SunCity Blues on esiintynyt tapahtumassa jo usean vuoden ajan. Koska kyseessä on vain yksi keikka, aivan housebändistä tuskin voidaan puhua, joten käytetään sanaa Kirkkopuiston vakiovieras.
Bändin ”Naantalin kiertueen” päätöskeikka sattui yhdelle heinäkuun helteisimmistä päivistä, ja kun soittoaikakin oli keskellä vuorokautta, niin lämmintä piisasi. Kaikesta huolimatta Kirkkopuistoon oli saapunut runsaasti rootsnälkäistä yleisöä ja muutama ohikulkijakin pysähtyi hetkeksi juurihoitoa kuuntelemaan.
Mutterin muotoinen lava ei ehkä ole paras mahdollinen paikka esiintyä, mutta se ei menoa haitannut. Setti koostui bändin omista kappaleista joista suurin osa oli tuttuja pari vuotta sitten ilmestyneeltä ”Blues On My Mind” -CD:ltä.
Kokoonpanossa oli tapahtunut pienoisia muutoksia sitten viime näkemän. Harpistia ei ollut lainkaan ja rumpalin pallilla istui uusi mies, Rami Laine. Muilta osin jäsenistö oli entinen, Ilkka Reima kitarassa, Pekka Korhonen bassossa sekä Harri Laakso laulussa ja kitarassa.
Nelikko avasi pelin toistaiseksi levyttämättömällä Red House On Fire -kappaleella, jonka jälkeen saimme kuulla esikoisalbumin nimiraidan. Reiman Stratocasterin tonessa kaikui selvästi myöhempien vuosien Clapton. Välillä kitaristikaksikko tarjoili pienimuotoista yhteissoittoa aavistuksen Little Feat -tyylisesti ja muutamissa kappaleissa Laakso ryyditti menoa wah-wah-pedaalinsa kanssa. Tutut kappaleet tuntuivat toimivan hyvin hellepäivänä ja uusista sävellyksistä Gasoline And Whisky miellytti minua eniten. Olikohan edellisillan keikka ollut sen verran raju, että sen takia tyytyivät nyt hissuttelemaan, vai valittiinko soitettavat kappaleet siten, ettei yleisön kuin bändinkään tarvitsisi hikoilla yhtään enempää kuin oli pakko. Niin tai näin, mutta mielestäni semirauhalliset kappaleet sopivat hyvin sunnuntaipäivälle. En minä ainakaan olisi jaksanut mitään flat out -meininkiä.
Vaikkei harpistia mukana ollut, niin tunnin setti oli täyttä tavaraa. Encorenkin saimme, johon Reima vaihtoi kitaraa. Päätöksenä tarjoiltu slidekoitaroitu Blues Before Sunrise oli päivän ainoa kierrätyssävelmä. Versio oli piste i:n päälle ja paikalle saapuneet saattoivat poistua tyytyväisinä.
Jälleen kerran iso käsi Naantalin Kulttuuritaloyhdistys ry:lle, kun järjestävät ensiluokkaisia tapahtumia. Hienoa, että sentään naapurikunnissa osataan, kun Turussa ei ymmärretä mitään hyvän päälle.
Riku Metelinen
(julkaistu BN-numerossa 4/2025)
Kuva: Suncity Blues (c) Riku Metelinen
