EDDIE BOYD – The Brotherhood Sessions (Chicago, 1974)
(Blue North BNLP/BNCD019, 10″ LP/CD)
Vuonna 1974 kuusikymppisiään juhlinut pianisti-laulaja Eddie Boyd oli ehtinyt kokea siihenastisella taipaleellaan jo mitä yllättävämpiä käänteitä. Reilua kahta vuosikymmentä aikaisemmin hän oli onnistunut nostattamaan itsensä Billboardin R&B-listakärkeen omalla sävellyksellään Five Long Years (1952) sekä sitä pian seuranneiden Top 3 -jatkohittien 24 Hours ja Third Degree (1953) myötä silloisen bluesyleisön tietoisuuteen, mutta jättimenestys ei kuitenkaan ollut jaksanut kannatella Chicagoon kotiutuneen Mississippin kasvatin uraa toivotulla tavalla.
Pitkälti hidastempoisesta pianobluestyylistään viimeiseen saakka kiinni pitänyt Boyd oli jatkanut tasokkaiden levytysten tekoa vuosikymmenestä toiseen silti kohtaamatta enää koskaan läpimurtoäänitteidensä kaltaista suosiota. Vallitsevat musiikkitrendit olivat muuttuneet ja levy-yhtiöt pienentyneet, eikä synnyinmantereella enää vaikuttanut olleen muutenkaan artistille riittävästi annettavaa.
Tilaisuus maisemanvaihdokseen oli koittanut syksyllä 1965 eri puolille Eurooppaa suuntautuneen American Folk Blues Festival -pakettikiertueen myötä. Tämä suunta oli vaikuttanut juuri oikealta toistuviin pettymyksiin ja epäoikeudenmukaiseen kohteluun turtuneelle muusikolle. Tulevat vuodet hän olikin etsinyt omaa paikkaansa ympäri vanhaa mannerta. Soitannollista yhteistyötä hänelle olivat tarjonneet mm. Peter Greenin Fleetwood Mac, John Mayallin Bluesbreakers sekä hollantilainen Cuby & The Blizzards, mutta jokin tuntui edelleen olleen pielessä. Ennen kaikkea Eddie oli kokenut vieraassa kulttuuri- ja kielimiljöössä itsensä yhä ulkopuolisemmaksi. Tämän tuntemuksen hän uskoi vihdoin poistuneen löydettyään seuraavan ja lopulliseksi muodostuneen turvasatamansa Helsingistä 1970-luvun alussa. Silloiset ajatuksensa hän oli purkanut sanoiksi Love Recordsin albumille ”Praise To Helsinki” (1970). Sen jälkeen uusia studiolevytyksiä ei kuitenkaan ollut syntynyt ennen Tukholmassa loppuvuonna 1973 Peps Perssonin ja Per ”Slim” Notinin tapaisten ruotsalaismuusikoiden kanssa toteutunutta sessiota, jonka tuotokset julkaistiin 1974 LP:nä ”The Legacy Of The Blues, Vol. 10” (Sonet/GNP Crescendo).
Edellä mainitun albumin ilmestymisen aikoihin Eddie Boyd osoitti jälleen myös jonkinasteista kaipuuta entisille kotikulmilleen. Eräällä lomamatkallaan Chicagoon vuonna 1974 hän päätyi samalla järjestämään spontaanin levytystilaisuuden, jonka tekopaikasta ei jäänyt artistille itselleenkään muistikuvia. Alkuperäisten neliraitanauhoitusten teknisen laadun perusteella kyseessä ei tosin voinut olla erityisen tasokas studio. Myöskään levytyksillä kuultavan basistin henkilöllisyys ei jäänyt Eddien mieleen (kun materiaalista julkaistiin viisi kappaletta Finnish Blues Societyn vuoden 1975 albumilla ”Brotherhood”, sen kansiteksteihin keksittiin muusikon nimi lennosta!). Muutoin äänitteen tekoon osallistui joukko laulajan pitkäaikaisia chicagolaisia soittajaystäviä: kitaristi Louis Myers, rumpali Fred Below sekä saksofonisti Jim Conley.
Myös kappaleet ovat eittämättä valikoituneet ilman suurempaa ennakkoharkintaa Boydin bravuuriohjelmistosta. Niistä neljä oli sisältynyt hänen Englannin Fontana-merkillä 1966 ilmestyneelle debyyttialbumilleen ”Five Long Years”: keikoilleen ominaiseen tapaan pirteänä boogie woogie -tyylisenä improvisoituna instrumentaalinumerona levyn avaava My New Idea, terävä blues Hello Stranger, alkujaan 1950-luvun lopulla taltioitu shufflerytminen Where You Belong sekä tietysti aina matkassa kulkenut Five Long Years. Useasti versioitu esitys oli myös Talking To The Operator, uusi variaatio vuonna 1962 Chicagossa ensi kertaa ikuistetusta Operator-bluesista. Praise To My Baby oli sekin Eddien samoihin aikoihin pariin otteeseen studiossa tapailema muunnelma laulusta Praise To Helsinki, jonka kohteeksi oli tässä vaiheessa täsmentynyt uuden asuinkaupungin sijaan suomalainen Leila, hänen tuleva vaimonsa. FBS-LP:lle nimensä antanut Brotherhood vuorostaan muistutti kansalaisuuksien tasavertaisuudesta ja vielä tässä kohtaa unelmana säilyneestä aidosta veljeydestä suomalaisten kanssa. Tämäkin numero vakiintui kiinteäksi osaksi Boydin repertuaaria. Ainoana lainateoksena bluesmuusikot jammailevat myös 1930-luvun musikaalistandardin On The Sunny Side Of The Street swing-tyylisenä sovituksena.
Vaikkei Chicagosta tuliaisina Suomeen tuotu Ampex-kela kenties täysin vastannutkaan sen enempää artistin itsensä kuin sen ostamisesta ja julkaisemista kiinnostuksensa osoittaneen Finnish Blues Societyn odotuksia, toimeen päätettiin joka tapauksessa ryhtyä. Yhdistyksen edustajana hankkeeseen tarttui tuolloin Scandia-yhtiön palveluksessa ollut Matti Laipio, joka sai pian Finnvoxin Antti Joen kanssa huomata tehtävän haastavuuden. Pelkästään nauhan muuntaminen käyttökelpoiseksi masteriksi ja sen jälkeen miksaaminen kuuntelun kestävään muotoon vaati ammattilaisiltakin poikkeuksellisen paljon työtä, eikä lopputulos siltikään päässyt edes lähelle täydellisyyttä. Pitkäsoiton tekoon oltiin silti sitouduttu eikä päämäärästä nähty vieläkään syytä vetäytyä. Samoissa aatoksissa FBS ajautui puoli vuosisataa myöhemmin toistamiseen vastaavaan puuhaan saatuaan Leila Boydin perikunnalta suostumuksen aineiston uudelleenkäyttöön täydessä laajuudessaan. Aluksi tosin oli löydettävä paikka, jossa harvinaisen amerikkalaisen kelatyypin sisältö oli ylipäätään purettavissa bittimuodossa erilliksi raidoiksi. Tästä tehtävästä voittajana suoriutui helsinkiläinen Diginord Oy. Varsinaisesta perusteellisesta restaurointioperatiosta kantoi seuraavaksi vastuun Petteri Salmi (PS-Tonelab). Levyn grafiikan puolestaan otti suunniteltavakseen Mika Liikari ja etukannen piirroksen laati 1950-luvun jazz- ja blues-albumeista mukaillulla ajattomalla tyylillä Lilja Liikari.
Vuonna 2024 Eddie Boydin syntymästä on kulunut 110 vuotta, kuolemasta 30 vuotta ja nyt Blue Northin toimesta julkaistun levyn äänittämisestä siitäkin tasan 50 pitkää vuotta. Toivoa sopii, että bluesveljemme muiston kunnioittaminen jatkuisi vielä tämän jälkeenkin kauas tulevaisuuteen.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 5/2024)
