JJ GREY & MOFRO – Olustee
(Alligator AL 5018/ALCD 5018)
Jo hyvän ajan Alligator-tallissa teutaroinut JJ Grey Mofro-yhtyeineen on erottautunut sekä hyvässä että kaiketi hieman pahassakin perinteisen Chicago-merkin katalogista. Blues Newsin kriitikkokunnassa edellislevyt ovat joka tapauksessa ymmärtäjiä löytäneet. Tässä suhteessa Floridan Jacksonvillestä käsin bluestulkinnan rajoja rikkova orkesteri ei ”petä” uutuuspitkäsoitollaankaan, jonka avaava The Sea samoin kuin levyn päättävä balladi Deeper Than Belief ovat molemmat siekailematonta laskelmoitua viihdettä ”aikuiseen makuun” huiluineen ja jousitaustoineen. ”Pitääkö olla huolissaan”, kysyttäisiin jo tässä kohtaa tv:n paneeliohjelmassakin.
Ahdinkoon ei ole todellisuudessa akuuttia aihetta. 1990-luvun lopulta lähtien modernia poppia, eteläistä rockia ja vanhan liiton soulia sekoittelevasta crossover-linjastaan kiinni pitänyt Mofro on purkittanut jo kymmenen levyllistä samaan kaavaan luottavaa materiaalia: ensin kaksi Fog City -merkille 2001–2004, sitten 5 albumia ja yhden kokoelman Alligatorille 2007–2013 sekä vielä yhden Provoguelle 2015 ennen paluutaan takaisin pitkäkestoisimmalle työnantajalleen.
Tavattoman pätevän laulannan ohella kitaraa, dobroa, koskettimia ja huuliharppua äänitteellä soittava Grey on myös kirjoittanut bändinsä kaikki kappaleet yhtä lukuun ottamatta. Poikkeuksen muodostaa John Andersonin Seminole Wind, joka nousi alkuperäisversiona 1992 USA:n Billboardin countrysinkkulistan sijalle 2. Mofron viekkaasti originaalien viulujen tilalle asettelema puhallinsektio mahtipontisine trumpettisooloineen tuo esitykseen miellyttävän kantrisoul-vivahteen. Lisäksi JJ on tällä kertaa päätynyt tuottamaan ensi kertaa julkaisunsa.
Kokoonpanon hengentuote lennähtää jälleen Alligatorin normilaarista omiin korkeuksiinsa. Sen omaperäinen musiikillinen runko on koottu eteläisen bluesahtavan americana-rockin moneen muotoon taipuvista rakennusosista (mm. suuresta metsäpalosta kertova The Allman Brothers Band -henkinen nimiraita Olustee), mutta käyttäen yhä toisena olennaisena sidosaineenaan 1960- ja 1970-lukuista soulia. Riuskinta retrohenkistä sielunhoitoa levyllä antavat kuoron komeasti tukema kiihdyttely Wonderland, kiihkeä funk-numero Free High sekä aistikas sweet soul -tunnelmointi Waiting.
Tarinankertojana Grey lilluu omalla samanaikaisesti sekä maanläheisen arkisessa että taivaita syleilevässä sanoitusmaailmassaan, ikään kuin litteroiden suoraan tajunnanvirtamaisia ajatuksiaan auki kappaleiden lyriikoiksi. Useimmiten hänkin kai silti laulaa rakkaudesta, henkilökohtaisista muistoistaan, kenties toisinaan vain ihmisenä olemisesta, mutta jäsentäen tekstinsä kauniin proosallisin lauseenkääntein sekä epäilemättä myös kätkien pieniä arvoituksia rivien lomaan.
Vaikkei Alligator Records totisesti voikaan väittää yhtä ainutta JJ Greyn ja Mofron suosimista genreistä leipälajikseen, on yhtiö muistanut silti aina antaa tälle ”mustalle lampaalleen” kunniaa visionäärisyydestään ja juurimusiikillisesta luovuudestaan. Toivon mukaan se poikii levymerkille vastavuoroisesti kaivattua huomiota myös amerikkalaisilla pop-listoilla.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 5/2023)
