Levyarvio: L.R. Phoenix – If The Devil Sang The Blues


L.R. PHOENIX – If The Devil Sang The Blues
(omakustanne)

18 esitystä sisältävä livetaltiointi Upton Blues Festivalista Englannista 2016 palauttaa mieliin Suomessa pitkään asuneen brittiläisen blues-artistin Leighton Phoenixin, josta ei ollakaan näissä merkeissä muutamaan vuoteen kuulo- tai näköhavaintoja saatu. Alkujaan tyystin toisenlaisten musiikinlajien äärellä kasvanut L.R. on tunnustanut löytäneensä bluesin vasta parisenkymmentä vuotta sitten Suomeen muutettuaan. Koronan jälkeen hän ei tosin ole juuri keikkaillut ja koska levyn materiaalikin on pian vuosikymmenen vanhaa, voisi uutuusjulkaisun tavallaan vihjailevan vähitellen yltyneistä haluista palata takaisin tositoimiin.

Pohjois-Mississippin ja Deltan seudun perinnesoundit erityisellä pieteetillä haltuunsa ottanut taiteilija julkaisi kiitettävällä tahdilla omakustanteista musiikkiaan vuosina 2007–2015. Tuottoisaa yhteistyötä kehittyi myös virolaiskollegoiden, kuten Andres Rootsin ja Alar Kriisan kanssa. Sitten into valitettavasti hiipui. L.R.:n edellinen omissa nimissään syntynyt musiikillinen näyttö lienee vuonna 2015 ilmestynyt albumi ”Quietly Into The Night”.

Hieman tarpeettoman pitkän alkuesittelyn jälkeen sykähdyttävä Son Housen maallikkosaarna Grinnin’ In Your Face korkkaa Upton upon Severnin konsertin julistavassa peltolauluhengessä. Kitaralla itseään säestävä Phoenix pääsee näyttämään persoonallista ja samalla pohjimmiltaan äärirustiikkista Delta blues -osaamistaan Fred McDowellin ja kumppanien jalanjäljillä. Hänen rosoisen muhkea bassovoittoinen äänensä on luonnollista ja kaikessa hiomattomuudessaan pysäyttävää. Vähäistäkään teeskentelyn tuntua siitä ei erota. Myös L.R.:n slidella ja ”paljaaltaan” soittama akustinen kitara mukautuu täyteläisesti haastavaan genreensä.

Siitä huolimatta, että numerot ovat enimmäkseen aihepiirin järkäleitä (mm. Smokestack Lightnin’, Cross Road Blues, Shake ’Em On Down, Po’ Boy, Death Letter, Levee Camp Blues sekä encorena esitetty gospelblues John The Revelator), on ”Suomen Charley Patton” lavamateriaalinsa parissa täysin omillaan.

Tulkinnan voimasta kertonee jotain sekin, että klassikko-ohjelmisto onnistuu maagisella tavalla hengittämään myös nykypäivän ilmaa. Mm. Leadbellyä ja Tommy Johnsonin Big Road Bluesia sovituksellisesti sekoitteleva Red Cross Store, Jack Owensin tekstiä lainaava hyinen The Devil sekä R.L. Burnsiden Skinny Woman saavat unohtamaan kappaleiden historialliset juuret ja uskomaan niiden kumpuavan vain ja ainoastaan lauluja hypnoottisen vangitsevalla äänellään toisintavan L.R. Phoenixin itsenäisen mielen sopukoista.

Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 5/2024)

Share