NINNI POIJÄRVI – 2024
(Bluelight BLR 33247 2, 5-CD)
Yksi kotimaisista suosikkilaulajattaristani on Ninni Poijärvi. Häneltä on aikaisemmin ilmestynyt viisi sooloalbumia ja yksi levy yhdessä Tommi Kaleniuksen kanssa. Hoedownista lähdön ja ”pakollisen” keikkatauon (= korona) aikana Poijärvi vietti hiljaiseloa ainakin julkaisujen suhteen, muttei kuitenkaan ollut aivan toimeton. Hän sävelsi uutta musiikkia ja levytti sitä myös.
Poijärvi täytti lokakuun 2024 alkupuolella 50 vuotta, ja juhlan kunniaksi hän julkaisi kerralla neljä levyllistä uutta musiikkia, jotka kaikki ovat toisistaan täysin erilaisia ja joiden kannet hän on yhtä lukuun ottamatta maalannut itse. Massiivinen paketti ilmestyi mukavasti loppusyksystä joulusesonkia ajatellen. Otetaan levyt kuunteluun siinä järjestyksessä, kun ne paketissa ovat.
Ääriviivat
Poijärven omia uusia sävellyksiä ja sanoituksia sisältävän albumin asetelma on jotakuinkin sama kuin edellisellä, hienolla ”Tie”-kiekolla. Pääosassa ovat Poijärven laulu ja piano. Kuten edeltäjällään, on levyllä mukana myös viuluja ja tällä kertaa kiitettävän runsaasti, olisiko peräti kvartetin verran. Viulujen lisäksi Poijärvi soittaa saksofonia ja haitaria. Pienimuotoinen on kaunista, kuten tapana on sanoa. Kaunis nimikappale alkaa haikealla pianointrolla ja kasvaa loppua kohden majesteetillisiin mittoihin. Kun alku oli sanoin kuvaamattoman lumoava, niin sitä on jatkokin. Aina-sävellyksen ajoittainen dynamiikan nosto saa aikaan kylmiä väreitä. Levyn ehkä viehättävin elementti on edelleen Poijärven omintakeinen laulutapa. Kaikki sovitukset ovat vain muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta riisuttuja ja tukeutuvat lähinnä pianon varaan. Paikoin laulu- ja pianokaikuja olisi voinut käyttää säästeliäämmin.
Levyä ei ole pilattu turhilla kitararaidoilla. Olli Haaviston soittama pedal steel ja dobro toimivat mausteina, eivät soolosoittimina. Jos pitäisi lyhyesti sanoa, millainen ”Ääriviivat” on, niin sanoisin, että herkkä sekä kaunis ja samalla syvällisen vahva kokonaisuus. Bonuslevyllä kuullaan Ääriviivat-, Aina– ja Kadonnut matkalla -kappaleiden ensimmäiset äänitetyt versiot sekä albumilta ylijäänyt raita Epilogi.
Wild Is The Wind
Seuraavana on vuorossa ”Wild Is The Wind”, jonka kohdalla odotukset olivat todella korkealla. Kyseessä on Poijärven ensimmäinen englanninkielinen soololevy, jolla kuullaan persoonallisia tulkintoja artistille rakkaiden ja merkityksellisten lauluntekijöiden kappaleista. Materiaalia on valittu mm. Bob Dylanin, John Denverin ja JJ Calen ohjelmistosta.
JJ Calen Sensitive Kind kuului Hoedownin ohjelmistoon, mutta he eivät sitä jostain syystä levyttäneet. Sovitus kulkee hyvin sellaisena kuin sen Hoedownin keikoilta muistan. Levyn yllättävin veto on Depeche Moden ”Exiter”-kiekolta peräisin oleva Freelove. Voisin kuvitella, että Poijärven versio on lähellä Martin L. Goren tekemää demoa. Hyvin elektroninen musiikki taittuu americanaksi oikein toteutettuna. Dylanin I’ll Be Your Baby Tonight on väännetty letkeäksi kantriksi. En tiedä, onko kappale kuulunut Hoedownin ohjelmistoon, mutta siltä se kovasti kuulostaa ja toteutus on oikein hauska. Jim Pembroke Bandin ”Flat Broke” -levyltä poimittu Long Lost Cousin on puolestaan saanut hyvin Dylan-henkisen sovituksen.
Johnny Mathisin samannimiseen elokuvaan levyttämä kappale Wild Is The Wind on minulle levyn mieluisin sävelmä, vaikka se on itselleni tutumpi David Bowien ja Joanne Shaw Taylorin versioina. En sano, että valtakunnassa olisi hallitsija vaihtunut, mutta aika kovan haastajan Poijärvi on tehnyt. Pikkuisen sovitusten samankaltaisuus häiritsee, etenkin kun vastaavanlaista musiikkia on kuunnellut jo levyllisen. Mielestäni yksi vähän rajumpi veto olisi piristänyt kokonaisuutta.
Kultamarja ja metsän salaisuudet
Edesmenneen kirjailija Leena Laulajaisen tarinaan ja taidemaalari Anna-Liisa Hakkaraisen kuvitukseen perustuva Ninni Poijärven säveltämä herkkä musiikkisatu vie kuulijan lumottuun siniseen kylään. Musiikista vastaa kuusi harpunsoittajaa, joiden soitto on kuulaan kaunista ja niin rauhoittavaa, että levyä voi kuka vain kuunnella hyvin vaikkapa iltasatuna.
Tarinan kertoja on suomenkielisten satujen legendaarinen ääni, Inkeri Wallenius. Vaikka teistä saattaa tuntua, että voin kenties olla liian vanha kuuntelemaan satuja, eikä harppumusiikki ole mitenkään merkityksellistä minulle, niin kaikesta huolimatta työpäivän jälkeen kuunneltuna musiikki ja tarinat olivat mukavan rentouttavia.
Ikimetsä
Juurimusiikin ystävän kannalta paketin viimeinen levy ”Ikimetsä” on aika vaikea pala pureskella ilman lisukkeita. Kyseessä nimittäin on albumillinen sävellyksiä jousiorkesterille ja harpulle. Levylle valittiin viisitoista kaunista pientä helmeä, joista monessa on teemana luonto, meri ja metsä. Ninnin rakkaus orkesterimusiikkiin kuuluu kappaleista: niissä soi haikeus, suru ja ilo. Poijärvi soittaa orkesterissa viulua ja kapellimestarina levyllä toimii Tapio von Boehm.
Koska en ole klassisen musiikin ystävä missään mielessä, niin jouduin nauttimaan muutaman kupillisen teetä levyä kuunnellessani. Sävellykset ovat omalla tavallaan kiehtovia. En sano, että levy olisi huono, koska se ei sitä ole, tai etten pitäisi siitä, mutta ”Wild Is The Wind” sekä ”Ääriviivat” aukeavat paljon paremmin.
Tarina Alkaa voisi olla vaikkapa keskiaikaan sijoittuvasta elokuvasta. Tango vapaudelle tuo mieleen Marion Rungin levyttämän El Bimbo -sävelmän. Muutamassa muussakin kappaleessa olen kuulevinani jotain kovin tutunkuuloista. Kyse on todennäköisesti sattumasta, eikä sovituksiin ole tarkoituksella lainattu osia muista sävellyksistä.
Mikäli joku ei aivan kaikkia halua tai tarvitse, niin levyt saa ostaa myös yksitellen. Ainakin ”Ääriviivat” ja/tai ”Wild Is The Wind” kannattaa joka tapauksessa hankkia.
Riku Metelinen
(julkaistu BN-numerossa 5/2024)
