RICK ESTRIN & THE NIGHTCATS – The Hits Keep Coming
(Alligator ALCD 5019)
On perin vaikea keksiä ilkeää sanottavaa yhtyeestä, joka on pitänyt paitsi kiinni tyylistään, myös käytännössä ylläpitänyt kotikulmiensa, Kalifornian osavaltion pääkaupungin Sacramenton seudun traditionaalisen bluesin mainetta jo pian viidenkymmenen vuoden ajan. Laulaja-harpisti Rick Estrinin helposti tunnistettava ja palkittu (joskin samaan hengenvetoon myös aika ajoin parjattu) vokalismi nousi puheenaiheeksi Suomessakin 1980-luvun lopulla bändin tuotua kiertuekaravaaninsa myös meille saakka. Tasokkaita soittajia aina riveissään pitänyt ryhmä koki suurimman menetyksensä The Nightcatsin alkuperäisen kipparin, kitaristi Little Charlie Batyn osaeläköidyttyä bändistään 2008 ja lopullisesti hänen menehdyttyään 2020. Osaamista Estrinin luotsaamassa nykypesueessakin silti piisaa. Rickin ja yöllisten viiksiniekkojen kuudennen levyn lupaama hittien tulva sen sijaan jääköön vielä nähtäväksi.
Soitto-, laulu- ja showmiestaitojensa ohella Rick Estrinin vahvaa osaamisaluetta on myös alusta pitäen ollut hänen pisteliään leikkisät mutta myös ajankohtaisiin teemoihin pureutuvat riiminsä. Kyky itseironisointiin käy ilmi jo levyn otsikosta. Estrin ei siten kirjoita laulujaan yksinomaan viinasta, naisista, epäonnesta tai bilettämisestä vaan upottaa blueslyriikkaansa myös viiltävämpää sanan säilää. Tarinoissa muistutetaan välillä aremmistakin aiheista, tosin usein piilottaen ne bluesmiehen viekkaudella pikkunäppärien vertauskuvien sekä lennokkaiden sovitusten taakse. Paljon puhuvia esimerkkejä tällaisesta salakavalasta toiminnasta ovat mm. reippaasti groovahtava The Circus Is Still In Town (The Monkey Song) sekä vieläkin notkeammaksi rock’n’rolliksi rytmillisesti äityvä 911.
Kitaristina, tuottajana ja äänittäjänä jälleen kunnostautuva Kid Andersen muodostaa jo korvaamattoman palasen yhtyettä, jossa lisäksi vakiokasvoina operoivat urkuri-basisti Lorenzo Farrell ja rumpali Derrick Martin. Sessiobasistina useimmilla kappaleilla kuullaan kokenutta Jerry Jemmottia ja paikoin myös Andersen hoitaa nelikieliset osuudet.
Tarinankerronnallisella päätöshiturilla Whatever Happened To Dobie Strange? huutelevat perusjoukkueen tukena Charlie Musselwhite, Marty Dodson, Bob Welsh ja Boopsy Callinz, Sons Of The Soul Revivers (eli James, Walter ja Dwayne Morgan) sekä Kidin vaimo Lisa Leuschner Andersen. Samantapainen ”gospel-kööri” kailottaa mukana myös levyn ensimmäisellä coverilla, Leonard Cohenin kirjoittamalla Everybody Knowsilla, jonka Estrin ja kumppanit ovat muovanneet hitaahkoksi swing-sävyiseksi bluesiksi. Toisena lainatyönä klassikoiden nälkää tyydytetään Muddy Watersin Chess-hölkällä Diamonds At Your Feet.
Rick Estrin on perustellut sekä railakasta lavaolemustaan että ylimaneerien kyllästämää lauluilmaisuaan sillä, ”etteivät ihmiset mene ulos katsomaan itseltään näyttäviä tyyppejä vaan he haluavat nähdä jotain erityistä.” Studiossa hän ja The Nightcats ovat olleet jälleen tutussa terässä ja kemiat tuntuvat pelaavan. Kenties arvaamattomuus ja yllätyksellisyys eivät enää ole tämän koplan suurimpia avuja, mutta viihdyttävyytensä ja soitannollisen laatunsa turvin he kyllä edelleen varmistavat sijoituspaikkansa ”erityisten joukossa”.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 2/2024)
