RICK HOLMSTROM – Get It!
(LuEllie)
Kitaristi-laulaja, myöhemmin bändinjohtaja ja sanoittaja Rick Holmstrom on kotoisin, voisi hyvinkin sanoa, ”hevon kuusesta, keskeltä ei mitään”, sillä miehen syntymäkaupunki, kultaryntäyksen jälkimainingeissa syntynyt Fairbanks sijaitsee valtavan Alaskan osavaltion ytimessä. Pojan mieltymys rytmimusiikin saloihin juontuu hänen isältään, joka oli dj paikallisella radioasemalla.
Tulevan bluusikon ura sai vahvan buustin Rickin muutettua opiskelemaan Etelä-Kaliforniaan, päästen heti kohta mukaan kitaroimaan paikalliseen bluesryhmään. Alueen bluesklubit tulivat nopeasti tutuiksi ja sitä kautta Holmstrom ystävystyi ja pääsi lavallekin Smokey Wilsonin ja Junior Watsonin kanssa. Nuorukaisen kasvanut maine loistavana blueskitaristina toi lisää keikkaa ja äänityksiä alan johtavien bluesharpistien, kuten William Clarken, Rod Piazzan ja John Dyerin seurassa. Miehen tyylikästä blueskitarointia saadaan nauttia mm. Jimmy Rogersin, Billy Boy Arnoldin, Jody Williamsin ja Booker T. Jonesin levyillä, vain muutamia mainitakseni.
The Mighty Flyersin aikoihin 1995 Holmstrom julkaisi ensimmäisen oman sooloalbuminsa ”Lookout!”. Omia levyjä hänelle ehti kertyä puolen tusinaa ennen siirtymistä gospel-soul-kansalaisoikeuslegenda Mavis Staplesin kokoonpanoon 2007. 15 vuoden pestin jälkeen ja monta kokemusta ja keikkaa rikkaampana Holmstrom päätti palata tavallaan juurilleen pitkäaikaisten muusikkokavereidensa rumpali Steve Mugalianin ja basisti Gregory Boazin kanssa. Miehen sanoin ”I like the challenge of trying to say something without words” eli suunnitteilla oli instrumentaalilevy suosikkiensa, kuten T-Bone Walkerin, Bill Doggettin, Freddie Kingin, Albert Collinsin äänijälkiä kunnioittaen.
Tätä ”Get It!” -levyä voi luonnehtia osuvasti ”garage-rockiksi”, sillä suurin osa siitä on äänitetty Steven autotallissa! Äänimaailma levyllä on väliin outo ja kummallinen, johtuen osaksi erikoisista studioratkaisuista. Rickin itsensä mukaan esimerkiksi rummut ajettiin äänittäessä kitaravahvistimen läpi. Siitä varmaan itselleni tuli mieleen yhtäläisyys Charlie Batyn ja Organ Grinder Swing -yhtyeen ”Skronky Tonk” -CD:n sekä Rusty Zinnin ”ReggaeBlue” -albumin vastaaviin kokeiluihin, joissa miehet poikkesivat sivuraiteille meille tutusta wanhakantaisesta ja perinteisestä Chi-West Coast -bluesistaan.
Bluespohjaisen kitaroinnin lisäksi levyllä kuullaan rautalankaa, surfia, funkya, flamencoa ja lievästi jopa hip hopia. FunkE3 on nimensä mukaisesti funkypohjaista vauhdikkaasti soljuvaa kitarasoitantaa. Eräänlaista rautalankaa edustaa Weeping Tana ja Surfer’s Chuck taas rokahtavaa Chuck Berrya(ko?) funkymaisesti. Walking With Diane puolestaan menisi hyvin illan viimeisestä valssista.
Kyllä niitä sinisäveliäkin kuuluu yllättävän paljon. Vaikkapa Roby’s Romb on swing-tyylillä esitetty Okie Dokie Stomp -mukaelma. G Like Junior on Rickin tyylikäs kunnianosoitus kaverilleen Junior Watsonille. Samaan kastiin kuuluu myös T-Bone Walkerin suuntaan kumartava All About My Girls.
Holmstrom on tunnettu vintagekamoistaan, ja kun kitaroista on kyse niin useimmin miehen käteen kerrotaan tarttuvan hänen 1953 Fender Telecasterinsa. Halutessaan hiukan rupisemman soundin soitin vaihtuu 1955 Gibson Les Paul Specialiin, jota kuullaan levyn Hollywood Fats -tyylisellä Pour One Out -raidalla sekä kappaleella King Freddie, jotka kahden edellä mainitun ohella kiekon parasta antia.
”Get It!” on valtavirtaan mukavan poikkeava levy, vaikka omaan makuuni tyylillisesti liian sekava. Ainakin kitaristien uskon silti saavan siitä itseäni enemmän irti.
Jari Kolari
(julkaistu BN-numerossa 4/2022)
