Levyarvio: Ronnie Earl & The Broadcasters


RONNIE EARL AND THE BROADCASTERS – Rise Up
(Stony Plain SPCD1418)

Jos tehtäisiin lista nykyajan ”tyylikkäimmistä blueskitaristeista” niin yksi nimi olisi varmasti aika monen valinnoissa mukana: Ronald Hovarth eli tutummin Ronnie Earl. Mieshän on ihastuttanut meitä jo lähes puolen vuosisadan ajan omaperäisillä, niillä ihanilla pitkillä sinisillä ja hyvinkin tunnistettavilla sooloillaan!

Tietysti joku voi sanoa, ettei kai vaan taas niitä samoja vanhoja iänikuisia venytettyjä sooloja, joita kelataan kitarankaula savuten ylös alas jopa minuuttikaupalla – niitäpä juuri! Sitähän se on ollut siitä lähtien, kun päästiin eroon jukeboxien ”3 minuutin vallasta” viimeistään Creamin Spoonful-esityksen myötä vuonna 1968. Juuri niihin pitkiin ihaniin B.B. Kingin ja Otis Rushin tyylejä henkiviin sooloihin ihastuin itsekin aikanaan, ja niitä kuullaan myös tällä levyllä suhteellisen mukavasti.

Levy on kahden eri äänityssession tuotos. Ensimmäinen on taltioitu tammikuussa 2019 Daryl’s House Clubilla (Pawling, NY) ja toinen on ns. ”The Living Room Session” Ronnien kotoa juuri ennen korona-pandemian puhkeamista maaliskuulta 2020. Tyyliltään albumin musiikki muistuttaa monin tavoin Mississippi Heatia (hienot taustat, kirkkourut, solistina gospel-taustainen nainen ja tietysti edustalla ”hän”, kitaristi Ronnie Earl) – sillä erotuksella, ettei mukana ole harpistia.

Monen nykytaitelijan tavoin Mr. Earl ottaa kantaa myös yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Tästä esimerkkinä tarjotaan levyn aloitusraitana vahvaa tunnelatausta sisältävä, akustisella kitaralla esitetty traditionaalinen kansanlaulu I Shall Not Be Moved. Black Lives Matter korostaa merkittävästi ajankohtaisuutta. Tunteikkuus on pinnassa myös instrumentaaleissa Blues For George Floyd sekä keväällä menehtynyttä hyvää ystävää muisteleva Blues For Lucky Peterson. Earl on tehnyt ennenkin paljon tribute-esityksiä suosikeilleen. Hänen aikaisemmilla julkaisuillaan niitä ovat edustaneet mm. Blues For Otis Rush, Blues For The West Side, In Memory Of T-Bone, Robert Nighthawk Stomp, The Magic Of Sam ja Rush Hour. Tällä uutuuslevyllä taas Blues For J. on Jimmy Smithin kunniaksi esitetty jatsahtava kappale, johon Dave Liminan B3-soolot kuuluvat tiukasti mukaan. Myös basisti Paul Kochanski ja rumpali Forrest Padgett saavat siinä oman tilansa. Tavallaan hyvinkin raaka ja ”terävä” Albert’s Stomp istuu onnistuneesti esikuvansa Albert Collinsin laariin.

Higher Love on perustyypillinen Ronnien maalailevan hidas kitarablues ja hengästyttävän nopeatempoinen Ahmet Ertegunin Mess Around esitetään mukavan rullaavan ragtime-pianon rytmein. Niin upeita kuin Fenton Robinsonin You Don’t Know What Love Is sekä Otis Rushin All Your Love ovatkin ja vaikka solisti Diane Blue’lla on aivan hyvä ja vahva ääni, niin kyllä haikailen näihin klassikoihin miesmäistä otetta, esimerkiksi Darrell Nulischin tai Sugar Ray Norcian tapaan tulkittuna. Lillian Greenin In The Dark sitä vastoin on sellainen numero, johon Dianen ”soft” laulu sekä Dave Liminan kirkkourut sopivat hyvin. Kappaleen teemahan on ilmiselvästi siirretty Ray Charlesin elokuvahittiin In The Heat Of The Night?

Levyn päätösraidalla kitaristit Fenton Robinson ja Lurrie Bell esittävät laulun Navajo Blues… no ei vaines, vaan sitä tähdittävät kaverukset Ronnie ja vieraileva Peter Ward kaunisäänisesti kitarakilpasilla.

”Rise Up” on hieno ja tyylikäs levy, kuunnelkaa ja nauttikaa!

Jari Kolari
(julkaistu BN-numerossa 1/2021)

Share