VILLE LEPPÄNEN & KÄYTETYT MIEHET – Mekastustie
(Emsalö Music EMCD038)
Ville Leppänen (Keystone Cops, Lena & The Slide Brothers, Micke & Lefty, Micke Björklöf & BlueStrip jne.) ei kohtuuttoman usein uutta soolomateriaalia levytä, mutta kun hän niin tekee, tapahtuu asioita isolla A:lla. Ja kuten otsikko kuuluu, silloin ilman muuta mekastetaan – nyt siis hänen urallaan kolmannen kerran kotimaan kielellä. Julkaisun kanteen kirjatusta yhtyenimestä ja osaavasta säestysryhmästä huolimatta kyse on leimallisesti ”Käytetyn miehen” soolotyöstä, sillä Leppänen on multi-instrumentalistina ja lauluntekijänä vastannut huomattavilta osin itse albumillaan kuultavasta musiikista.
Soitannollisesta moniulotteisuudestaan ison siivun mestaripelimanni vuolee lautaselle heti useampaan rakenteelliseen osaan jakautuvalla instrumentaaliavauksella Nousukiito. Louisianalaista bailuvaihdetta ylläpitävät funksoul-biitit keinuttavat puhallinsektion tukemana Lehdenheittäjää, slaavilaisella extrakierteellä viritetyn ska’n tahtiin taas muistellaan rakasta menetettyä mööpeliä raidalla Vanha sohva takas. Kupletin juoni alkaa hahmottua – ainakin tavallaan: Leppänen näet ei taida olla aikeissakaan pitäytyä levyllään missään tietyssä genressä vaan on tarkoituksella valinnut kiertolaisen taktiikan, reissaamalla kappaleelta toiselle mitä erilaisimpia juurimusiikin tyylilajeja keskenään sekoitellen. Jos jokin hänen tuotantoaan silti yhdistää, se on esitysten lämminhenkisyys. Leppänen ei vaikeroi, purnaa tai kieri itsesäälissä – vaikka toki joskus mieskin voi näyttää haikeutensa ja uppoutua syviin mietteisiinsä. Niin tekee myös Lefty, mutta positiivisesta yleisvireestään hän ei tingi. Syntymäpäivä herkistelee country soul -sävyisenä balladina, melodisen folk-popin kaavoja puolestaan sovitetaan Sanoja, sanoja -pohdinnalle.
Telen takamikissä on rock’n’rollin sydän -revittelyä äimistellessä on todettava, ettei tämän enempää J. Karjalaiseksi voisi muuntautua edes suosittua ”Tehdään biisi niin kuin…” -tube-blogiaan pyörittävä nuorisolahjakkuus Heikki Ranta. Klassisen jousikvintetin rinnalleen saava Lämpöä ja energiaa kuljettaa kuulijan seuraavaksi äänilevyristeilyn kaukaisimmalle ulapalle, 1960- ja 1970-lukujen barokkivaikutteisen taidepopin pyörteissä soutaen ja huovaten. Jussi Syren piipahtaa Groundbreakerseineen bluegrassnumerolla Ihmisyyden lailla. Jatkuvat käännökset alkavat jo vähitellen pökerryttää, eikä levyllä olla vielä kuin hitusen yli puolivälin krouvissa. Mitä vielä onkaan edessä?
Kiinni unelmiin runoilee hieman Anssi Kelamaisesti, mutta vieden äänimaisemallisen tarkkailupisteen Veera Railion viulun, Raimo Korhosen trumpetin ja Iiro Kauton kontrabasson myötävaikutuksella kenties jonnekin cumbian syntyseuduille. Viihteellistä hieman Aki Sirkesalo -soundin sukuista Suomi-soulia tuo keitokseen Vakuumipakattua elämää, kuitenkin vain vaihtuakseen lennosta Vapaitako ollaan -kappaleen keskitielle johdattelevaksi popiksi sekä Koskenlaskijalla vielä juurevaksi rockabillyhölkäksi Scotty Moore -henkisine pikkauskitaroineen, jolla luulen kuulevani elämäni ensimmäisen kerran Iiro Kauton soittavan viimeisen päälle autenttisen oloista Bill Black -släppibassoa. Tekijäkavereista on moneksi.
Omaan sävel- ja sanoitustuotantoonsa vankoin perustein luottava Ville Leppänen jaksaa yllättää. Käytettyjen miesten kenties liian vähälle huomiolle jäänyt edellisjulkaisu ”Pikainen tusina” (2020) on nyt saanut seuraajakseen kiinnostavan ja sanalla sanoen useamman pureskelukierroksen vaativan teoskokonaisuuden, joka ansaitsee kaiken medianäkyvyytensä ja -kuuluvuutensa siinä missä esimerkiksi tyylikirjoltaan tietynlainen hengenheimolaisensa, albumilistakärjessä keväällä 2022 pidemmän tovin notkunut J. Karjalaisen ”Soulavaris”-kiekkokin.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 6/2022)
