BILLY GIBBONS
Tampere-talo, Tampere 12.6.2023
ZZ Topin Billy F. Gibbons on viime vuosina julkaissut kolme soololevyä: ”Perfectamundo” (2015), “The Big Bad Blues” (2018) ja “Hardware” (2021). Mikäli soolouran haluaa nähdä irtiottona ja lomana pääbändistä, niin Gibbonsin voi todeta lomailevan pitkälti kotikulmillaan. ”Perfectamundolla” hän sentään ”reissasi” hieman enemmän ja mukaan tarttui niin lattarivaikutteita kuin hip hopiakin. Muilta osin soololevyt menisivät täydestä myös uusina ZZ Top -julkaisuina. Tokihan tunnistettavat kitara- ja laulusoundit ovat niin määrääviä tekijöitä ZZ Topissa, että ei tämä ihme ole – eikä tietenkään huono asiakaan.
Billy Gibbons and The BFG’s esiintyi Tampere-talon isossa salissa kesäkuun 12. päivänä. Käppäillessäni Sorsapuiston halki pelipaikalle velloi innokkaan odotuksen seurana mielessäni jonkin verran myös epäilyksiä. Kokoonpano oli bassoton trio. Siinähän ei sinällään ole mitään ihmeellistä, mutta Gibbonsin ja Austin Hanksin kitaroissa kerrottiin olevan erikoismikrofonit. Ne erottelevat kitaran alimpien kielten äänet tai vaihtoehtoisesti yhden alimman äänen, joka sitten voidaan ohjata oktaavilla tai kahdella madallettuna bassovahvistimeen. Menetelmä kuulosti mielenkiintoiselta, mutta myös monimutkaiselta ja haastavaltakin saada käytännössä toimimaan – etenkin liveoloissa ja tuplana. Eipä se Tampereella oikein tainnut toimiakaan tai sitten jotain muuta vikaa oli äänentoistolaitteistossa. Keikan aloituksen varttitunnilla myöhästymisen syyksikin huhuttiin kamaongelmia. Arvelin tietolähteideni, noiden asioista perillä olevien tahojen, tarkoittavan soittokamoja ja luuloani vahvisti osaltaan se, että bändi oli hyvässä iskussa, mutta yleissoundi pysyi koko illan suttuisena. Vaikka sitä muutaman kappaleen jälkeen saatiin selkiytettyä, niin minä ainakaan en kovin helpolla erottanut, mitä kumpikin kitaristi kulloinkin soitti – ja mitä mausteita mahdollisesti tarjoiltiin tietokoneelta livesoiton sekaan. Seuraavana iltana Helsingin Kulttuuritalolla olivat soundit kuulemani mukaan olleet paremmalla tolalla. Myös netin kännykkävideoiden perusteella kitaroilla bassottelu on muilla keikoilla ollut huomattavasti selkeäsoundisempaa.
Ennakkomainonnassa mainittua Matt Sorumia ei nähty Euroopan rundilla rumpalina, vaan kannujen takana huhki John Douglas. Minulle entuudestaan tuntematon soittaja osoittautui varsin mainioksi ja eloisaksi kompinpitäjäksi. Hän on myös arvostettu kuvataiteilija, maalannut runsaasti rokkistarojen potretteja ja kustomoinut soittimiakin maailmanluokan artisteille – kuten juurikin ZZ Topille.
Trion keskuudessa näytti vallitsevan hyvä tunnelma läpi keikan. Se myös välittyi katsomon puolelle, mutta ei kuitenkaan tarttunut hillitysti esitystä seuranneeseen yleisöön. Kenties maanantai-ilta ei ole kaikkein otollisin rokkausajankohta ja tokihan konserttitaloympäristökin saattoi osaltaan vaikuttaa asiaan. Soitannollisesti Gibbonsin, Hanksin ja Douglasin kolmikko oli vapautuneempi kuin hyvin pitkälti ennalta nikkaroiduissa raameissa pitäytyvä ZZ Top. Rehellistä jamitteluakin mahtui nyt mukaan. Välillä myös breikin paikkoja rumpalille nyökkäilleen Gibbonsin soitto oli tuttuun tyyliin ällistyttävän vaivattoman näköistä, vähäeleistä ja makoisan kuuloista. Kitara ujahteli ja murisi hänen käsissään tunnistettavasti. Vaikka itseäni ärsyttääkin se, että monista nykystaroista muistetaan aina mainita heidän korkea ikänsä, niin pakko todeta, että 73-vuotiaan Gibbonsin kohdalla ikää ei tarvitse nostaa esiin selityksenä. Työnjälki on edelleen silkkaa asiaa ja priimaa, hänelle ominaisen nokkelin sivujuontein sävytettynä.
Kakkoskitaristi Hanks oli juuri oikea mies toimeensa. Hänen vastuullaan oli pitkälti kompeista huolehtiminen, yleinen tunnelman nostattaminen ja yleisölle hyvien taputuspaikkojen osoittaminen. Mallikkaasti hoitikin hän osuutensa. Kitarakaksikon pukeutuminen korjaamohaalareihin nosti mieleen 80-luvun alun ”El Loco” -ajat, mutta tokihan se toimi suorana viittauksena Gibbonsin viimeisimmän levyn teemoihinkin. Autot ja niiden rakentelu ovat aina olleet ilmeisen lähellä hänen sydäntään. Myös Gibbonsin ja Dusty Hillin aikoinaan huippuunsa hiomiin parikoreografioihin viitattiin jokusen kerran kitaristien toimesta – tosin vain ohimennen.
Keikkasettiin ei uuden laulun (Devil Is Red) lisäksi juurikaan yllätyksiä ripoteltu. Tarjonta oli ZZ Top -painotteista – yli puolet kuulluista kappaleista oli kotoisin Teksasin pienen suuren bändin sylttytehtaalta. Pelin avasi tuttuun tyyliin Got Me Under Pressure, jota sopivan välimatkan päästä seurasivat Beer Drinkers And Hell Raisers sekä Gimme All Your Lovin’. Setin lopussa Sharp Dressed Man, Tubesnake Boogie ja La Grange täydensivät hittitarjonnan. Matkan varrelle ripotellut Blue Jean Blues, Thunderbird, Francine ja Brown Sugar edustivat ZZ Topin juurevampaa osastoa – ja hyvin edustivatkin.
Gibbonsin kahdelta viimeisimmältä soololevyltä kuultiin laskujeni mukaan kolme piisiä kummaltakin ja ”Perfectamundolta” kaksi. Itse olisin mieluusti kuunnellut enemmänkin soolomateriaalia, mutta hyvä näinkin – ja tokihan ZZ Topin jättihitit saivat yleisöltä selkeästi suurimman suosion. Soolopoiminnoista ”Perfectamundolla” todella mainiona salsan makuisena versiona tarjoiltava Treat Her Right jäi nyt ikävästi muhjuisten soundien jalkoihin. Suoremmat runttaukset, kuten Missin’ Yo’ Kissin’ ja More-More-More saivat paremmin sanomansa perille Tampere-talon haastavissa oloissa. Soolotuotannon blueseinta laitaa edustivat klassikot Rollin’ And Tumblin’ ja Got Love If You Want It takuuvarmasti ja mallikkaasti.
Äskettäin silmiini osuneessa tuoreessa haastattelussa kävi ilmi, että rumpali Frank Beard ja pari vuotta sitten kuolleen Dusty Hillin tilalle basistiksi tullut Elwood Francis ovat toivoneet ZZ Topin settiin lisättävän myös Gibbonsin soolomateriaalia. Näin ollen soolobändi ja pääbändi saattavat lähitulevaisuudessa lähentyä toisiaan entisestään. Ehkäpä näissä Billy Gibbonsin soolotöissä ei ole alkujaankaan ollut kyse hänen lomailustaan, vaan kesätöistään toisten ZZ Top -kuomien lomailun aikana. Mukavaa, että mies pääsee tekemään sitä, mikä taittuu parhaiten.
Marko Aho
(julkaistu BN-numerossa 4/2023)
Kuva: Billy Gibbons & The BFG’s konsertoi myös Helsingin Kulttuuritalolla 13.6.2023 (c) Pasi Rytkönen
