BLUES NEWS 4/2015 (#274)

BLUES NEWS 4/2015 (#274)

LEHDEN SISÄLTÖ:

– Dr. Helander (kirj. Pete Hoppula)
– Sven Zetterberg (kirj. Kari Kempas)
– Tuomari Nurmio (kirj. Riku Metelinen)
– Louise Hoffsten (kirj. Mikko Peltola)
– Joensuu Riihimäki (kirj. Riku Metelinen)
– Katsaus syksyn blues- ja rootstapahtumiin (kirj. Pete Hoppula)
– Kaikuja kadunkulmsta, osa 10: The Ad Libs (kirj. Pekka Talvenmäki)
– Johnny Dyer (kirj. Jari Kolari & Pete Hoppula)
– Pohjolan R&B-lumottaret, osa 3 (kirj. Pete Hoppula)
– Konserttialbumien klassikoita, osa 1: Star-Club (kirj. Pete Hoppula)
– Teinipopin aatelisia, osa 14: Tommy Roe (kirj. Pekka Talvenmäki)
– R&B-tenoristit, osa 24: Jesse Powell (kirj. Juha Jaakola)
– Stoney Curtis Band (kirj. Kai Leivo)
– The One-Derful! Collection -arviokatsaus (kirj. Aarno Alén)
– Seitsemän tuuman taivas! (kirj. Pete Hoppula)
– Reggae-artisteja, osa 2: Larry Marshall (kirj. Kai Leivo)
– Muddy Lee Makkonen (Ville Pirinen – Pauli Kallio)
– BN-arkistojen helmiä: Stevie Ray Vaughan (1983) (kirj. Tapani Taka; toim. P. Hoppula)
– BN lukee kirjallisuutta (kirj. Pete Hoppula & Honey Aaltonen)
– BN käy tapahtumissa (useita kirjoittajia)
– Levytutkailut (useita kirjoittajia)

Tämän numeron toteuttamiseen osallistuivat:

Honey Aaltonen
Aarno Alén
JB Berg
Harri Haka
Timo Happonen
Mikael Huhtamäki
J.M. Izquierdo
Juha Jaakola
Eija Jauhiainen
Arto Junttila
Jyrki Kallio
Pauli Kallio
Timo Kauppinen
Kari Kempas
Kake Kiirikki
Dile Kolanen
Jari Kolari
Kai Leivo
Riku Metelinen
Pertti Nurmi
Mikke Nöjd
Aulis Nylund
Aimo Ollikainen
Mikko Peltola
Ville Pirinen
Jussi Ronkainen
Olavi Rytkönen
Pasi Rytkönen
VeePee Salmi
Pirjo Salminen
Pekka Talvenmäki
TT Tarkiainen
Vesa Walamies

Vastaava päätoimittaja:
Maiju Lasola

Toimituspäällikkö, taitto:
Pete Hoppula

Painopaikka:
Lönnberg Painot Oy, Helsinki

Lehden pääkirjoitus

Elokuussa 2015

Suven aikana on käyty jälleen vilkasta keskustelua eräästä musiikkielämän perusprinsiipistä: ihmisten aktivoimisesta. On kai selvää, ettei mikään populaarikulttuuriin kytkeytyvä toiminta – oli sitten kyse aatteellisesta tai kaupallisesta sellaisesta – kanna loputtomiin ilman polttoaineen virkaa ajavia kuluttajia, vaikka taustalla paiskisikin töitä laumoittain asiaansa uskovia sekä sille henkeen ja vereen omistautuneita tekijöitä.

Kesän repostelluin lööppinosto oli luonnollisesti Puistobluesorganisaation pääkonserttinsa jälkeen ilmoittama noin 100 000 euron tulostappio, jonka syitä ja seurauksia on sittemmin vatvottu uuvuksiin asti etenkin sosiaalisen median välityksellä. Vuosi 2014 oli festarille vielä fataalimpi: muuttuneiden alkoholin holhoussäännösten, laman puristuksessa ohentuneiden lompakoiden, epävakaiden kelien sekä ehkei sittenkään niin suuresti bluesväen syviä rivejä puhuttaneen pääesiintyjän myötä yhdistyksen kokonaistappioiden laskettiin silloin nousseen peräti 150 000 euroon.

Mutta mikä sitten meni Järvenpäässä tällä kertaa hutiin ja mitä sattuneesta voisi kenties ottaa opiksi? Onko esim. rajoitetulla viinaksien hallussapidolla todella edelleen näin ratkaiseva vaikutus perinteisen piknik-festivaalin houkuttelevuuteen – verrattuna vaikkapa tapahtuman kaikesta huolimatta korkeatasoiseen musiikilliseen antiin? Tätä kirjoittaessani juuri päättynyt Rauma Blues 2015 mitä ilmeisimmin saavutti itselleen asettamansa, sangen maltillisen n. 2000 hengen kävijätavoitteen. Määrätietoisesti harkitun ohjelmistorakenteen turvin 30-vuotias RB onkin löytänyt miltei poikkeuksetta hakemansa kohderyhmät ja taannut sitä kautta jatkuvuutensa.

Yleisesti ottaen aktivointiongelman ydin lienee pitkälti siinä, ettei minkään tapahtuman kohtaamaan yleisökatoon tai toisaalta -suosioon ole taatusti koskaan nimettävissä vain yhtä ilmeistä syntipukkia. Harrastekentällä asioilla on tapana ketjuuntua yhtälöksi, joissa kuitenkin konkreettisten vaikuttajien lisäksi valtaisaa roolia näyttelee aina myös silkka sattumankauppa.

Länsiväylälehden nettiartikkelissa 7.7. Järvenpään Blues-Jazz Diggarit ry:n puheenjohtaja Miikka Porkka lupaa Puistobluesin kyllä selviävän parista heikomminkin menneestä vuodesta, mutta uudistuksiin sen on joka tapauksessa taivuttava – kolmisen tuhatta maksanutta pääkonserttivierasta kun eivät vielä riitä kattamaan koko festivaaliviikon tarjontaan uppoavia kuluja. Mikäli korjausliikkeet eivät tässä tapauksessa (toivottavasti) tarkoita Puistobluesin oheisohjelman kuten katu- ja klubikeikkojen karsimista, jäänee ensisijaiseksi päätöksenteon kohteeksi se, tulisiko tapahtuman esiintyjäkirjoa laajentaa entisestään kohti valtavirtaisempia, kaikkien tuntemia crossover-tähtiä – vaiko päinvastoin tiivistää Rauma Bluesin tavoin sekä artistirakennetta että kävijätavoitetta lähemmäs sitä “marginaalia”, mistä koko menestystarina on aikanaan saanut alkunsakin?

Myönnettävä on, että Finnish Blues Societyn perskohtaiset viime vuosien kokemukset Stompin’-festivaalin osalta ovat kertoneet omaa korutonta kieltään siitä, että ainakaan pääkaupunkiseudulla tarkoituksellisen sekoitettu “monijuurimusiikillinen” ohjelmistokattaus ei ole kertaakaan täysin saavuttanut toivomaansa yleisösukseeta. Tietynlaisia “karsinoita” näemmä tarvitaan edelleen, jotta mahdollisimman monet potentiaaliset tapahtumakävijät lopulta rohkaistuisivat mukaan rientoihin. Tuskinpa kannattaa ehdoin tahdoin väheksyä myöskään markkinoinnin tai lipun hintojen, tapahtumapaikan ja ajankohdan valinnan tapaisten itsestäänselvyyksien merkitystä.

Tietty painoarvonsa tässä kaikessa taitaa olla myös popmusiikin levymyynnin muutoksilla, joiden tendenssi on tuntunut olevan vähintään yhtä ailahtelevaa hissiliikettä. Musiikkituottajat IFPI Finland ry:n virallisten tilastojen mukaan perinteiset uudet äänitteet eivät ole käyneet kuluvan vuoden ensimmäisten 6 kuukauden aikana kaupaksi kuin noin puoliksi niin hyvin kuin edellisvuonna ja tässä rytäkässä eivät tulosta ole juuri parantaneet edes renessanssia kokeneet mutta yhä suhteellisen pieniä kokonaismyyntimääriä saavuttavat vinyyli-LP:t, joiden lukemat niin ikään painuivat kevään 2015 kuluessa hieman aikaisemmasta. Helsingin Sanomien kolumnissaan 22.7. toimittaja Ilkka Mattila kytkee tähän ilmiöön myös Teoston kirjanpidosta poimitut elävän musiikin tapahtumia koskevat madonluvut, joiden osalta ollaan myös käännytty hienoiseen 6 prosentin alamäkeen. Tavanomainen uskomushan on ollut, että sillä sektorilla ainakin pyyhkisi vähintään kohtuullisesti, kyllähän Suomi joka tapauksessa tunnetaaan myös maailmalla väkilukuunsa peilattuna esimerkillisen vahvana keikkamaana, jossa esim. laadukasta live-juurimusiikkia on pienemmilläkin paikkakunnilla tarjolla säännöllisesti jopa arkipäivisin.

Konserttien väheneminen eli suoraan kääntäen yleisön puute selittynee pitkälti talouden matalasuhdanteilla, mutta Teoston tutkimusraportin mukaan myös mm. tunnetuimpien artistien kohtuuttomiksi paisuneilla palkkiopyynnöillä sekä keikkamarkkinoiden ylikuumenemisella. Viimeksi mainittuun onkin helsinkiläisenä helppo takertua. Erityisesti jatkuvasta tarjontaähkystä “kärsivissä” suurkaupungeissa väkeä on entistä työläämpää maanitella kisapaikoille edes huippuluokan musiikkia lupaamalla, eikä poissaolon perusteluksi välttämättä tarvita edes päällekkäisiä tilaisuuksia: jos kaiken aikaa tapahtuu kaikkialla, ei sitä vain tule aina itsekään yksinkertaisesti lähdettyä liikkeelle. Kun innokkaimmatkin aktiivit ajautuvat tämänkaltaisiin valintatilanteisiin, nousee avainasemaan nimenomaan arpaonni – ja sillähän on valitettavasti tapana suosia vain yhtä yrittäjää kerrallaan.

Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 4/2015)

Share