JARI KORKKI – Manserock jäi soimaan
(Docendo, 2022, 272 s.)
Jääkö Manserock soimaan? Tätä kirjoittaessa lööpit raikuvat Paten päättävän Popedan päivät. 45 vuotta baanalla lienee kuitenkin riittävästi sisukkaasti manserockin perinnön ylläpitämistä – ja Jari Korkin kauan odotettu kronikka aiheesta on sopiva tarina jälkipolville jätettäväksi. Työ jäi Korkille, kun Waldemar ja kumppanit eivät uskaltaneet/kerinneet hommaan lähteä. Korkki on koonnut tämän kirjasen haastattelemalla osaa avainpelureista ja sitten haravoinut ajatuksista sopivia kokonaisuuksia kronologisesti, journalistin ammattitaidolla kyhättyjen otsikoiden alle.
Teosta tulee luettua pitkälle omasta perspektiivistäni: vietinhän koko 1970-luvun Tampereen lähikunnassa innokkaana rockin kuluttajana ja maailmankuvani muodostui aika lailla samoista sokkeleista, joita tämän kirjan tarinoissa kertaillaan. Suurin osa jutuista on tuttuja musalehtien sivuilta ja aiemmista muisteloista Suomi-rockin historiankirjoista. Silloin tuli oltua myös sisäpiireissä punkin alkuhetkillä ja tämä antaa minulle muutamassa kohdassa kriittisemmänkin näkökulman aiheeseen.
Itse asiassa aloitin elävän rockmusiikin kuuntelemisen maaliskuussa 1971 Tampereen yliopiston juhlasalissa, jossa Tapio Korjus järjesti rock-konsertin. Siellä kuulin jo Velton ja Moogin Wolfgang-yhtyettä, myös armeijasta palannut Rale Koivisto viritteli uudestaan Matthews-yhtyettään. Kirjassa on myös hyvin annettu Rale Koiviston tuoda esiin persoonaansa pre-Manserockissa ja Hair-musikaalissa. Tämä onkin ehkä sitä tarinaa, jota on kaivattu saada esille. Myös Moogin ja Velton merkitys saa osansa. Juuri Virtanen oli se Manserockbändi, joka oli tärkeä punkin edelläkävijä arvaamattomine lava-akteineen ja energisine asenteineen. Myös Alwari Tuohitorvet, Tabula Rasat ja Juicet tuli nähtyä Rockadillon järjestämissä konserteissa Tampereen Tekun auditoriossa muiden nimibändien ohella. Näissä karkeloissa syntyi palava halu pureutua kaikenlaiseen musiikkiin, mutta vasta punk naulasi todellisen kiihkon vuosina 1976–1980.
Korkki ei anna haastateltaviensa kertoa paljonkaan tamperelaisen punkin vaiheista, vaikka sillä oli kasarilla vahva edustus tällä seudulla. Toisaalta aiheelle löytyvät kyllä omatkin historiikkinsa. Kaiken kaikkiaan Korkki on lähtenyt haastattelupöytiin melko ohkaisella kysymyspatteristolla. Hän haluaa välittää tarinaa ”innocent bystanderina”, mikä pistää mietityttämään, kuinka kertomuksia on validoitu. Joka tapauksessa Korkin teksti toimii jouhevasti ja asia etenee mukavien muistikuvien kannattamana. Kirjaan on kuitenkin poimittu myös muita lähteitä ja niihin on asianmukaiseti viitattu.
Itse musiikkiin ei mennä sen syvemmin sisälle, mikä sopii kirjan luonteeseen esitellä Manserockia ilmiönä ihmisten ja heidän muistojensa avulla. Laajaan kattaukseen on luettu levykaupat, musaklubit, anniskeluravintolat, radiokanavat ja musiikkilehdet toimittajineen. Blues News tietysti mainitaan Waldemar Wallenius -osuuden sisällä. Omaa maailmaani rikastuttivat tuolloin I-klubi, Yo-talo, Tullikamarin klubi sekä illat Laternassa ja Tillikassa. Erilaisia keikkakokemuksia Tampereen seudulta ja vähän muualtakin on poimittu mukaan. On hyvä muistaa, että Manserockin aseman sementoivat 1980-luvulla Juice, Popeda ja Eppu Normaali raskaalla työllä ja taakan kannolla läpi koko Suomen. Sillä panoksella rakennettiin se stadionluokan suosio, mitä yhtyeiden fanit ovat sitten kasvattaneet jälkipolviinsakin. Onneksi tätä jälkipolvea on syntynyt kiitettävästi ja varmaan tässä on maan perusteellinen peruspläjäys heille.
Tarinoiden huojuvuudesta kertoo se, että oma nimenikin mainitaan eräässä luvussa. Kirjan selailuarvoa nostaa edelleen se, että loppuun on liitetty henkilöhakemisto – jokaiselle henkilömaininnalle.
Jari Korkki on Tampereen yliopiston kasvatteja samoin kuin osa tarinan kertojistakin. Hän on ymmärtänyt pitää homman “keep it simple, stupid” -akselilla. Itse jäin kaipaamaan hieman syvempää analyysiä ja enemmän vaikkapa lähteitä Manserockista laadittuihin aikalaiskirjoituksiin. Niitä tosin voi kaivaa tarvittaessa esiin netistä, suosittelen esimerkiksi Arnold Witgensteinin vuoden 1985 esseetä Art Pate sekä Tampereen yliopiston sivuilta ladattavissa olevia graduja, kuten:
– Maankuulu manserock: Vuonna 85 -elokuvan arvostelut tamperelaisen ilmiön määrittelijöinä. Lehtonen, Jenna (2015)
– Juice Leskisen poliittinen toimijuus 1980-luvun Suomessa esteettisen politiikan näkökulmasta. Luoto, Aki (2015)
– Punkkarin Tampere: paikallisuus punkkareiden muistelukerronnassa.Karisaari, Juho (2017)
Jorma Riihikoski
(julkaistu BN-numerossa 6/2022)
