eri esittäjiä – A Capella Black Gospel: Look How The World Has Made A Change 1940–1969
(City Hall/Narro Way PN-1605/1606/1607, 3-CD)
Kansakuntamme suhtautuminen säestyksettömään musiikkiin on muuttunut vuosikymmenten saatossa. 1900-luvun ensimmäisen puoliskon ääniteteollisuudessa levyille päässeet, useimmiten kirkollisista yhteyksistä tulleet a capella -ryhmät olivat kuitenkin tanakasti silloisen aaltonsa harjalla. Heidän uraauurtavat, äärimmäisen oivaltavasti soittoinstrumentit korvaamaan pyrkineet laulutekniikkansa pohjustivat kvartettimaaperää kantamaan doo wopin hittivuodet sekä tarjoten siinä sivussa stemmatyökalut myös rock’n’rollin ja popin käyttötarpeisiin. Tälle ruotsalais-englantilais-amerikkalaisena yhteistyönä valmistuneelle cd-boksille on koottu vajaat kuutisenkymmentä näytettä studioissa kolmen vuosikymmenen aikana syntyneiden gospel-kvartettijulkaisujen kiinnostavimmista aarteista. Tietopuolta tukee Ray Templetonin kymmensivuinen historiikki. Materiaalia on valikoitu pääosin parin kappaleen verran per esiintyjä, perustellun poikkeuksen muodostaa The Soul Stirrers kaikkiaan viidellä esityksellään.
Kirkkokuorohistoria totta kai ulottaa siipensä vielä roppakaupalla kauemmas kuin nyt lähtöviivaksi asetettuun 40-luvun alkuun. Evoluutiokaari vaikkapa The Fisk Jubilee Singersin 1800-luvun tyylistä sota-ajan säveliin välittyy silti yhä etenkin antologian varhaisotannilla. Esivaiheet kulkevat mukana myös Fiskin maailmankuulun yliopistoporukan yhden viimeisimmän version Famous Jubilee Singersin nashvilleläiselle Bullet-merkille 1951 levyttämällä Sweet Little Jesus Boylla.
Näiden näytteiden perusteella lienee oikeutettua yleistää, ettei tällä tarkastelujaksolla juuri kukaan mukana olevista kokoonpanoista pyrkinyt suoranaisesti mullistamaan genreään. Sävyeroja, tyylillistä hajontaa ja muutamia reippaita syrjähyppyjäkin on silti havaittavissa läpi rintaman. Tyypillisimmän jamihengessä puuskuttaneen ja bassoäänen juoksutuksiin nojanneen materiaalin ohella lauluporukat uskalsivat paikoittain tarttua sekä selvästi iskelmällisempiin melodioihin että myös eurooppalaistaustaiseen konservatiivisempaan hymnitraditioon.
Hienoja, hetkittäin hyvin tutun kuuloisia ja pop-maailmassakin sittemmin monesti hyödynnettyjä aineksia sisältäviä esityksiä tarjoavat mm. Charming Bells numerollaan Jesus Hits Like The Atom Bomb, Keys Of Heaven 40-luvun lopulta peräisin olevalla Movin’ In’illä tulisieluisesti miesköörin edessä shouttaavine naissolisteineen, Jerry Hemphill Jr:n nimiin merkityn mutta vuosisadan alkuun johtavasta valkoisesta Love Lifted Me -virrestä muunnellun kappaleen Nothin’ Else Can Help jykevän soulahtavalla soundilla 60-luvun alussa esittävä teksasilainen New Salem Harmonizers, uljaan hitaan bluesin One Of These Days King-singlelleen 1949 tehnyt, myöhemmin Peacock-katalogin hittinimenä Sensational-etuliitteen kera menestynyt The Nightingales, Nashboro-yhtiön pitkäikäinen luottojoukkue The Skylarks vuoden 1951 traditionaaliletkeilyllään Something About My Lord Mighty Sweet sekä likimäärin Little Richard’maisella rock’n’roll-intensiteetillä saman vuoden Mercury-äänitteellään Life’s Evening Sun (Heal The Sick) revittelevä floridalainen Spiritual Blind Boys. Jälkimmäisellä soolokärkenä toimivan Otis Wrightin 60-luvun lopun laulutaitoja kuullaan myös kokoelmalle sisältyvällä The Spiritual Harmonizer(s)in The Lord Is Still In Business -paatoksella.
Ennakkoon ilmoitettu aikahaarukka hieman vääristää mielikuvaa albumikokonaisuudesta, sillä levytysten pääpaino on selkeästi 50-luvulla. 60-luvun tuotantoa kuullaankin vain muutaman lauluryhmän toimesta. Tai näin ainakin sopii olettaa, kansitiedoissa ei nimittäin ikävä kyllä muutoin tarkkojen sisältödetaljien lomassa mainita lainkaan kappaleiden äänitys- tai julkaisuvuosia. Myöhäisempää kautta tästä väestä joka tapauksessa edustavat erillisen mainintansa arvoisesti mm. pohjoiscarolinalainen Fantastic Silver-Aires, ohiolainen Knights of Glory, Atlantan seudulta lähtöisin ollut Golden Gospels sekä vuoden 1965 esityksellään I Made It paljonpuhuvasti suurinta osaa tyylilajin suomista tehokeinoista tulkinnassaan hyödyntävä cincinnatilainen Harp Tones. Maantieteellisesti a capella -jengit on poimittu eri puolilta Amerikan mannerta. Musiikkisuurkaupungit Los Angeles ja New York ovat silti ymmärrettävästi tässä suhteessa hallitsevassa asemassa.
On kai sanomattakin selvää, ettei tällaisen pläjäyksen kuuntelu yhdellä tai kahdellakaan istumisella ole tehtävistä helpoimpia, mutta palkitseva se lopulta on. Mikäli a capellaharrastus on nykypäivänä yhä enemmän luokiteltavissa lähinnä historiallisen perinnön vaalimiseksi, oli se vielä 60–80 vuotta sitten kiistatta kilpailualtteinta ja progressiivisinta musiikkia, mitä kirkko pystyi kansalleen tuohon aikaan tarjoamaan.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 2/2021)
