EDDIE KIRKLAND & WENTUS BLUES BAND – One Hundred Years
(Ramasound RAMA2423)
Pyöreä vuosisata sitten sai alkunsa Eddie Kirklandin bluesilla kyllästetty taival Jamaikan Kingstonissa. 12 vuotta sitten karismaattisen artistin elämä vuorostaan päättyi kohtalokkaassa auto-onnettomuudessa Floridassa, kun vastaan tullut Greyhound-bussi törmäsi hänen kulkupeliinsä kesken väärään aikaan ja väärässä paikassa yritettyä u-käännöstä.
Kirklandin ja suomalaisen Wentus Blues Bandin polut kohtasivat kuluvan vuosituhannen alussa kalifornialaismuusikko Rock Bottomin kannustettua amerikkalaisveteraania aloittamaan kumppanuuden keikkailun merkeissä. Yhteistyötä kesti lopulta kymmenisen vuotta. Tällä jaksolla amerikkalais-kokkolalainen seurue jakoi keskenään paitsi tuhansia taitettuja kiertuekilometrejä, myös esiintymislavojen ulkopuolelle ulottuneen ystävyyden ja molemminpuolisen arvostuksen. Kirklandin kerrotaan kokeneen olleensa näinä aikoina yksi Wentus Blues Bandin jäsenistä, ei pelkästään sen vieraileva solisti – ja joka vastavuoroisesti sai yhtyeen muusikot Robban Hagnäsin, Niko Riipan, Juho Kinaretin ja Mikael Axelqvistin imemään maksimaalisen määrän inspiraatiota tärkeältä mentoriltaan ja musiikilliselta ”oppi-isoisältään”.
Vaikka Kirkland ja Wentus Blues Band eivät varsinaisesti koskaan päätyneetkään kimpassa levyntekoon, on ”tien päällä” vuosina 2000–2006 dokumentoiduista äänitteistä joka tapauksessa syntynyt laadukas muistojulkaisu, joka ei juuri kalpene sisällöltään ensiksi mainitun viimeisiksi jääneille 2000-luvun studioalbumeille.
Kiekon materiaali on kauttaaltaan Eddie Kirklandin käsialaa, ja kappaleista vain muutama on näyttäytynyt aiemmin hänen tuotannossaan. Jo 1950-luvulla uransa aloittanut ja erityisesti Detroitin seudulla sikäläiseen blueshistoriaan jalanjälkensä jättänyt tervaskanto ei siten alistunut vain toistamaan vanhaa repertuaariaan edes pitkillä turneilla, vaan hän oli valmis täydentämään ohjelmistoaan kaiken aikaa uusilla, usein ilmeisen spontaanisti syntyneillä kappaleilla, kuten kiihkeä avausblues Story Of My Life kaikessa omakohtaisuudessaan välittömästi tähdentää.
Kitaroinnin ja laulun ohella Kirkland tarttuu paikoin myös huuliharppuun. Vetreästi rullaavalla I Don’t Need A Holidaylla (oletettavasti sama otto oli jo mukana Wentuksen vuoden 2004 julkaisulla ”Family Album”) sekä leppoisaan kävelytempoon taltutetulla 7-minuuttisella What Are You Doing On The Moonshiny Nightilla kitaravastuun kantaakin ainoastaan Niko Riippa. 1960-luvun lopun sähköisempään Chicago-tyyliin nojaavan Meet Me On Sugar Hillin laulaa poikkeuksellisesti Juho Kinaret, Eddien keskittyessä repiviin tavaramerkkikitarasooloihinsa. Tarkat tallennuspaikat ja -tilanteet eivät käy arviokäytössä olleelta digituotteelta seikkaperäisesti ilmi, mutta mikäli kyseessä ovat kokonaisuudessaan livenauhoitteet, on jälki saatu talteen kiitettävän korkeatasoisena.
Osa albumista on pyhitetty Kirklandille yksinään akustisen kitaransa kanssa. Nämä kestoltaan lyhykäiset mutta tunnelmaltaan ainutlaatuiset esitykset todistavat erinomaisesti hänen loppuun saakka terävänä säilyneen soittokuntonsa. Erityistä magiaa riittää näennäisen askeettista yhden soinnun rakennettaan monikerroksellisemmaksi osoittautuvalle Nightgirlille. Improvisoidun oloiset Movin’, Don’t Blame Me ja puoli-instrumentaali Love On The Top, Love On The Bottom taas tarjoillaan tyypillisempinä ”nuotiolauluina”, hieman ohuemmin keikkasoundein ja hienoisen yleisötaustakohinan kera. Ilmiselvä konserttiveto on myös kattauksen huipentava ”Hanky Panky -tyylinen” ronski jamiblues Lamplight, jota varten Eddie on lisännyt vielä varustukseensa slideputken. Hykerryttävän hiomatonta liuttelua piisaakin siihen malliin, että 8,5-minuuttinen pääsee hujahtamaan kuin siivillä.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 4/2023)
