THE HORRIBLY ONES – Oh’ The Horror
(RealResonance HOEP01)
Miltei 7 000 kuuntelu- ja katselukertaa yhdelle tietylle Youtube-videosarjalle (“Horror Surf In The House Of Dracula I–III“) ei voi antaa täysin väärin tulkittavissa olevaa viestiä: riihimäkeläinen vuoden 2022 paikkeilla kuin taikaiskusta Halloween-teemaisine ”kauhuohjelmistoineen” kotimaisen instrumentaalirockin bändikeskiöön ilmaantunut The Horribly Ones tekee tiettyjä asioita harvinaisen oikein. Tai ainakin sopivasti kilpailijoistaan poiketen.
Esikois-EP:llään yhtye on kiteyttänyt vahvuutensa neljään tasokkaaseen omaan kappaleeseen sekä yhteen lainanumeroon. Viritettyään ensin pitkähköllä puheintrolla kuulijat 1960-lukuisen horror-estetiikkansa äärelle se päästää heti koneestaan höyryt irti spiidipäisellä tempolla liihottavalla Batman-O-Ramalla. Oh’ The Horror kallistaa lentosuuntaa hieman tavanomaisemmaksi moderniksi surfiksi. Lieneekin heti paikallaan korostaa, ettei pelottelutaipumuksistaan huolimatta The Horribly Ones pyri risteyttämään musiikkiaan väen väkisin esimerkiksi psychobillyn kanssa, vaan kyse on nimenomaan surfista ja sen lähimmistä sukulaistyyleistä.
Jälkimmäisestä lajikirjosta on noukkinut esikuvansa erikoistehosteiden usvassa lilluva Silent Night, Monster Night, josta on tunnistettavissa ennen kaikkea Joe Meek’mäisiä kerrostumia. Pienieleinen teos myös onnistuu monelta instrumentaaliyhtyeeltä haaveeksi jäävässä missiossa: esityksessä on oma tunnusomainen melodiansa, joka jää aidosti mieleen.
Suoritustasoa ei oikeastaan ole edes tarve ihmetellä: koko yhtye koostuu kokeneista eri musiikin- ja taiteenalojen osaajista. Ryhmän enimmäkseen alter egojensa takana piileskelevät jäsenet ovat kitaristit Susanna ”Scary Lou” Airaksinen, Johanna ”Luci Ferrari” Puuperä, basisti Tuomas “Klint Beastwood” Timonen ja rumpali Esa ”Zompiri” Mattila.
Pahaenteisen tunnelman rakennustoimet jatkuvat monia jouhevia sovituksellisia tehokeinoja viljelevällä No Regrets -slovarilla. Edvard Griegin extrakaikuvaan peikkoluolaan suunnataan vielä lopuksi In The Hall Of The Reverb King -nimen saaneella, tempovaihdoksin raikkaasti uusiosovitetulla standardilla, jota on populaarikulttuurissa toki hyödynnetty kerran jos toisen aiemminkin.
Vaikka CD-formaatissa taika kieltämättä hieman laimentuu (vinyyliversion on luvattu ilmestyvän myöhemmin), ei EP:n kansiakaan ole syytä jättää noteeraamatta. Tarkoitushakuisen kliseiset kalmagrafiikat on näet taiteillut levypahveihin kukapa muu kuin alansa ehdoton guru Vilunki 3000.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 2/2025)
