HOUND DOG TAYLOR & THE HOUSEROCKERS WITH BREWER PHILLIPS – Tearing The Roof Off
(JSP 2505, 2-CD)
Moni varmaan hieraisee silmiään ja toteaa, ettei tiennyt näistä levytyksistä mitään. JSP-merkki on uudelleenmasteroinut vanhoja vinyylijulkaisujaan ja nauhojaan. Chicagon South Sidessa sijainneen Hound Dog Taylorin ja muiden paikallisten kuten Magic Slimin suosikkiklubin 1960- ja 1970-lukujen liveäänitykset ovat vaatineet levy-yhtiöltä tässä työssä verta, hikeä ja kyyneliä. JSP:n Stedman vertaa prosessia tämän levyn kanssa Charley Patton -boxin masterointiin, jossa ei säästelty rahaa eikä vaivaa tyydyttävään tulokseen pääsemiseksi.
Arvellaan, että tämän tupla-CD:n äänitykset on tehty kelamankalla Florence’s Loungessa vuonna 1969 ja Joe’s Place -nimisessä paikassa Cambridgessä, Massachusettsissa vuonna 1971. Erona muutamaa vuotta myöhemmin aloittaneen Alligator-merkin julkaisuihin on tietty jamihenkisyys, boogieta koko rahalla. Laulukappaleita on vähemmän ja myös Brewer Phillips pääsee näyttämään kykyjään mm. numeroissa Walking The Ceiling, Stingin’ The Blues ja Rockin’ Boogie, jotka yllättävät rajuudellaan. Myös Funky (Let’s Get Funky) ja You Can’t Sit Down ovat nopeampia ja aggressiivisempia kuin Alligatorilla.
I Held My Baby Last Night esitetään hitaana bluesina. Kappaleesta on CD:llä myös Australian-kiertueelta peräisin oleva liveversio, jota Levi’s jakoi singlellä farkkujensa ostajille. Florencessa äänitetyillä raidoilla oli myös mukana kitaristi-laulaja Lefty Dizzy jammaamassa Houserockersien kanssa. Dizzyä kuullaan kaikkiaan neljällä kappaleella, joista kaksi, Ships On The Ocean ja Rockin’ With The Dog, ovat Junior Wells -vaikutteisia. Lefty oli 1960-luvulla pitkään Juniorin bändissä.
Florence’s Loungen livenauhoja voidaan kuvailla rokkaavaksi boogieksi ja bluesiksi, joissa kitara soi slidellä ja ilman Delta-bluesin hengessä hienostelematta. Florencen sunnuntaijamit saattoivat kestää tuntikausia ja soittajat ja solistit vuorottelivat talon bändin kanssa. Hound Dog itse laulaa vakuuttavasti mm. Mother In Law Bluesin. Hänen tremolon käyttönsä sopii hyvin myös Brewer Phillipsin sooloinstrumentaaleihin. Florencen nauhoilla kuuluu yleisön mylvintää ja kannustusta bändille, Joe’s Placen taltioinneilla ei niinkään, vaikka meno on paikoin uskomaton. Alligator-merkin ”Beware Of The Dog” -livelevy on hyvä esimerkki välipuheineen esiintyvästä nimibändistä. Florencen jamit ovat ehkä vielä hienostelemattomammat boogie- ja slidekitarajuhlat paikallisessa South Siden klubissa. Näitä äänityksiä ei ole muualla julkaistu.
CD 1 alkaa Brewer Phillipsin JSP-soololevyllä ”Whole Lotta Blues” vuodelta 1982. Mukana on Ted Harvey rummuissa, Steve Plair kitarassa ja Tear Drop -levymerkin omistaja Frank Bandy bassossa. Yksitoista kappaletta raakaa Memphis-tyylistä kitaraa ja laulua. Sekaan mahtuu instrumentaaleja kuten Watermelon Man, Okee Dokee Stomp, Cleo ja Just Pickin’. Laulukappaleista Whiskey Headed Woman toimii parhaiten. Brewer teki tämän jälkeen muutaman muunkin soololevyn mm. Wolf- ja Delmark-merkeille.
Seuraavaksi tarjoillaan Hound Dog Taylorin 1960-luvun singlejä CJ- ja Firma-merkeiltä sekä yksi Colt-merkille levytetty ennenjulkaisematon Elmore Jamesin kappale I Know You Don’t Love Me No More, joka oli merkitty Homesick Jamesin nimiin. Vuonna 1962 ei meno ollut vielä kivunnut myöhempien aikojen tasolle, mutta viitteitä omasta linjasta voi jo havaita. Christine on mukana laulu- ja instrumentaaliversioina. Nykytekniikalla vanhat nauhat on saatu kuulostamaan uskomattoman hyviltä, joten vuosina 1980–81 julkaistut vinyylit voi siis unohtaa. Bassoahan tämä ryhmä ei käyttänyt elinaikanaan, vaan Phillips soitti usein bassokaapin kautta saaden aikaan tuon tunnusomaisen soundin. Jos et ole tutustunut tähän kaksois-CD:hen ja boogiejalka vipattaa tai kaipaat muuten vain raakaa menoa, suosittelen tätä levyä.
Kari Kempas
(julkaistu BN-numerossa 5/2022)
