Levyarvio: Memphis Slim


MEMPHIS SLIM – Live 1964
(RnB RANDB 070)

Vuonna 1964 John L. Chatmanin alias Memphis Slimin (1915–88) elämä oli hyvällä mallilla. Hän oli pari vuotta aikaisemmin muuttanut pysyvästi Pariisiin, ollut mukana kahdella ensimmäisellä AFBF-kiertueella sekä tehnyt suuren määrän erilaisia levytyksiä. Ja jos keikkarintamalla oli joskus pieniä taukoja, elatuksesta pitivät huolen hänen nimiinsä merkityn suurklassikon Everyday I Have The Blues mittavat tekijänoikeustulot.

Tämän mestarismiehen runsaasta äänitetuotannosta huolimatta tällainen hyvätasoi-nen live-tuotos on tervetullut julkaisu. Mukana on yhteensä 17 äänitettä, mitkä jostakin kummasta syystä on asetettu käänteiseen ikäjärjestykseen. Toisin sanoen tuoreimmat tallenteet ovat ensimmäisinä ja vanhimmat viimeisinä. Kuultavan aineiston pääosa on peräisin kahdesta vuonna 1964 pidetystä konsertista, joista ensimmäisellä häntä myö-täilivät englantilaisen jazzmuusikon Humphrey Lytteltonin yhtyeen basisti ja rumpali sekä toisella tutut soittokaverit Matt Murphy ja Billy Stepney. Kappale n:o 15 on alun perin esitetty eräässä ranskalaisessa TV-ohjelmassa ja kaksi viimeistä palasta edustavat vuosien 1962–63 AFBF-tuotantoa.

Etenkin eurooppalaisen blues-harrastuksen alkuaikoina 1960-luvulla ja hieman myöhemminkin eräät kriitikot suhtautuivat Memphis Slimiin jokseenkin nuivasti. Asiantilan syinä olivat luultavasti ainakin hänen etäisenoloinen persoonansa, ylenmääräinen levyttämisensä sekä mahdollisesti myös kansantaiteilijan identiteettiin huonosti soveltuva varakkuutensa. Tuotteen ytimekkäät ja samalla kaiken olennaisen kertovat liitetekstit on laatinut Blues & Rhythm -lehden toimittaja Ray Templeton. Hän pitää erinomaisena asiana sitä, että Memphis Slimin maineen palauttaminen ja taiteen uudelleen arviointi ovat vihdoinkin tapahtumassa. Olen samaa mieltä.

Vesa Walamies
(julkaistu BN-numerossa 6/2022)

Share