NURMI & NIINIVAARA KONSERNI – Tää Ei Pääty Hyvin
(Twins Got To Go! TWIN-GO 006)
Voiko yhtälö, jonka osatekijöinä huseeraavat kaksi eräänlaiseen ”yritystoimintaan” ajautunutta pitkän linjan roots-muusikkoa, mitenkään päättyä hyvin? Koitetaanpa selvittää.
Konsernin herroista toinen, Mikki Niinivaara ennätti vaikuttaa heti 1980-luvun alussa mm. rockabilly-yhtyeissä Rock-A-Teds ja Hillbilly Cats. Sittemmin musiikillista kehäänsä countryn kautta takaisin rock’n’rolliin ennen kaikkea Rockin’ Paradox -kokoonpanonsa kipparina kaartanut laulava basisti ja kitaristi on ahkeroinut viime vuosina myös Rebound-bändin jäsenenä. Jälkimmäisen keulahahmona taas palasi 2010-luvulla aktiivisemmille rokkikentille Melrosessakin aikoinaan kontrabassoa skulannut Repa Nurmi.
Jo muutaman vuoden ajan artistisia kynsiään hionut duo on saanut lisäksi tietynlaiseksi kolmanneksi pyöräkseen laulaja-kitaristin ja äänitysalan osaajan Bobby Niemisen, joka on puolestaan huolehtinut Konsernin levytysten nauhoittamisesta ja miksauksesta sekä vielä Nurmen ja Niinivaaran rinnalla kappaleiden sovituksista ja tuotannosta.
Suomenkielisistä esityksistä koostuva esikoisalbumi näyttäytyy velikultien kirjaimellisena hiekkalaatikkona. Enimmäkseen omia sävellyksiään ja sanoituksiaan suurin piirtein vuorovedoin soolovokalisoivat Nurmi ja Niinivaara myös soittavat lähes kaikki levynsä instrumentit – ”paitsi ne mitä ei osattu vetää”, kuten kanteen painettu tuoteseloste leikkisästi tunnustaa. Puuttuvaa ”know-howta” ovatkin olleet studiossa paikkaamassa kaikkiaan kymmenkunta musikanttia ja vierailevaa solistia.
Aukeaviin gatefold-kansipahveihin pakattuun vinyyliälppäriin on myös saatu sullottua väriä, vilskettä ja yksityiskohtia säästelemättä uskomattoman paljon graafisia elementtejä. Itse levy on puristettu läpinäkyvälle limen sävyiselle vinyylille ja kyytipoikana paketissa seuraa vielä sarjakuvaa, noppapeliä ynnä muuta hassunhauskaa krumeluuria. Lätty on olemassa myös CD-painoksena, tosin pykälää pienimittakaavaisemmilla höysteillä varustettuna. Mikä silti olennaisinta, musiikki raikaa iloisesti snadimmassakin formaatissa.
Vaikka duosta puhutaan, kyse on silti täysipainoisesta bändilevystä. Vaihtelevia instrumentteja ja soitannollista ilotulitusta julkaisulla totta vie riittää.
Elämää suurempia arvoituksia pohdiskeleva Jos joet virtais väärään suuntaan lähtee purkamaan sumaa musiikillisesti itsestään selvimmästä päästä, jykeväotteisen joskin hienokseltaan popahtavan modernin rockabillyn tahdittamana. Ilmaisussa on luonnollisesti paljon samaa kuin aikaisemmin ilmestyneissä suomenkielisissä Rebound-äänitteissä.
Country-iskelmällisellä Pitkät päivät pitkät yöt -numerolla kaksikko saa laulukaverikseen Hanna Hushin. Myöhemmin älppärillä Ria Korhola piipahtaa duettotehtävissä puoliakustiseksi ”slaavilaiskantriksi” sovitetulla kappaleella Joe ja Susanna. ”Matka yhdistää, ei määränpää” -tyylisiä hienoja kielikuvia sisältävä haikea parisuhdetarina on Konsernin omaa käsialaa, vaikka sävellys tuokin sointurakenteeltaan piinaavan paljon mieleen 1990-luvun jälkipuolen ison hitin, teksasilaisen Fastballin The Wayn.
Terävää tekstiä suoltavat myös monet muut albumin raidat, kuten joutuisan rockabillahtavasti nykyhetken työterveyskäytäntöihin ja duunissa jaksamisen haasteisiin kantaa ottava Takaisin työelämään sekä Bo Diddley -kompin kyyditsemänä arkirealismissa muuten vain rypevä Tää menee tänään näin.
Jo Rebound-yhteyksistä tuttu tehokeino ”mariachi”-trumpetti tekee niin ikään paluun Konsernin käpälissä. Sitä mm. melankolisella Pahan voimalla sekä vahvasti Fatboy-bändin tekemisiä muistuttavalla uhmakkaalla Aune-tädillä soittaa Antero Priha. Köpi Kurikan puhaltamaa huuliharppua taas kuullaan möreästi ”mattieskona” lauletulla rekkakuskikantrilla Tuuri tuo, tuuli vie, jonka kolmanneksi säveltäjäksi on ilmoitettu Jiri Nikkinen. Tyylillisesti etäämmäs juurimusiikin ydinmailta karkaavat ”Huuhaa Innasen hengessä” toteutettu kurvikas lattari-tangosovitus Minne menisin ilman sua sekä bossanova-sävyjä hivenen kaukoröyhkämäisen kujeileviin teksteihin ja tulkintapaan yhteensovittava Huuliharppukostaja.
Huiman loppukliimaksin suo kuulijalleen mollikierteinen neobillykaahaus Tää ei pääty hyvin. Platan syntyprosessia kertaavalla luomuksella tekijät päätyvät lopulta ”säestämään Lucaa Sisilian saarelle”, mistä todisteeksi teokseen on vielä liimattu pätkä yhteislaulettua Volarea. Mainittu Luca Cannavò itse saa luikauttaa bonukseksi kirjatun finaaliviisun Dimme Almeno Si, La Testa è Tua. Kyseessä on tämän komeaäänisen italialaisen sarjakuvataiteilijan omatoimisesti kääntämä tango-näkemys edellä esitellystä nimikkosävelmästä.
Vai että enää ei muka osata tehdä albumimittaisia teemakokonaisuuksia? Katin kontit, ainakin Konsernin leirissä tämä taito on yhä esimerkillisesti tallessa!
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 4/2026)
