PK KERÄNEN – Serobi Songs
(Playground PMF162)
Olen tuntenut Keräsen veljekset jo ennen kuin heillä oli 22-Pistepirkkonsa. Olen käynyt aika monella yhtyeen keikalla vuosien saatossa. Ja sitten he menivät epämääräiselle ”tauolle”. Se oli vähän kuin silloin, kun The Beatles hajosi, vaikken heitä ollut lavalla elävänä nähnytkään. Viime syksynä PK, Asko ja Espe palasivat yhteen. Paluuta pääsin todistamaan kahdesti: elokuussa Torppis Picnic Partyssa ja sitten G Labin konsertissa, joka julkaistiin YLEn Teemalla Timanttinen keikka -sarjassa timanttisena keikkana. Ehdin myös nähdä PK:n ja Valtteri Pöyhösen duokeikan Krapin Pajalla syksyllä. Sitten auringon lisäksi idästä tuli korona ja kaikki pysähtyi. Nyt on jo elämä hiukan palaillut uomiinsa – minä vaan olen pysynyt enimmäkseen karanteenin oloisissa oloissa.
Mutta onhan meillä tämä PK Keräsen ensimmäinen soololevy, ”Serobi Songs” – mikä lie tuo Serobi? Onko yhden Pirkon mahdollista päästä irti pisteistään? Tuskin on tarviskaan, sillä onhan PK:n ääni myös Pirkkojen ääni. Levy on toteutettu duona jazzmuusikko Valtteri Laurell Pöyhösen (Dalindéo ja Ricky-Tick Big Band) kanssa. Mukana teossa ovat olleet myös tuottaja-äänittäjä Tobias Fröberg sekä tuottaja Johnny Lee Michaels.
Levy alkaa kappaleella Borderline Blue, joka on hidas majesteetillinen tunnelmapala. Täyteläinen Let Go on yksi monista albumin hyvistä sävellyksistä ja se voisi olla yhtyeen omaa tekoa. Tämä on kuitenkin tunnusmusiikkina norjalais-tanskalaisessa tv-sarjassa Mellan Oss. Say You’re Mine on miettely-osastoa, hidas syntikka-täytteinen ketkuttelu, jossa ääntä on muunneltu enemmänkin. Out Tonight on nopeatempoinen rytistys. Lost Together -kappaleen sanoin kadotaan yhdessä syntikoiden äänimaisemaan. Bad Dreams voisi olla Pirkkojen riffivetoinen rutistus, ehkä hiukan pehmennettynä. Too Much Time on aluksi pelkistetyn kitaravetoinen, mutta muuntuu täyteläiseksi hidasteltuun tunnelmointiin.
Tämän yleisilmeeltään seesteisen levyn rämeisintä antia on kappale We’re Going Fishing. Levyn viimeinen esitys Sad Girl on hidas viipyily aloituksen tapaan. Sopivan hyvä päätös tasokkaita, pääosin PK Keräsen sävellyksiä sisältävälle julkaisulle. Tiedä vaikka seuraava olisi koko yhtyeen levy?
Yleinen korvatuntuma (bukee) on pehmeähkön elektroninen, kitaraa ja sopivasti maustavaa rujoutta unohtamatta. Tämän äänimaiseman yllä leijuu PK Keräsen jo etäältä tunnistettava erityisen hieno tenori – vaikkei olekaan klassista bel cantoa, mutta kuitenkin.
Aimo Ollikainen
(julkaistu BN-numerossa 5/2020)
