POPA CHUBBY – Emotional Gangster
(Dixie Frog 8831)
Nuori Bronxista lähtöisin oleva ”rumpalipoika” Theodore Horowitz päätti vaihtaa kolistelun vingutteluun, kun hän oli kuullut Rollareiden jälkeen erityisesti Hendrixin ja Claptonin soittoa. Kaikkitietävä wiki kertoo Popa Chubbyn, jolla nimellä Tediä alettiin pian kutsua rokkaripiireissä, olevan ”American blues singer, songwriter and guitarist”. Miehen reilun 30 oman levyn ja muutaman DVD tuoma näyttö tukee toki tätäkin mainintaa, vaikka itse miellän hänen heiluvan vahvasti rokin monien (metal, heavy, punk) tyylien sekamelskalla enemmän kuin ”aidon” bluesin.
Aloitusstyke Tonight I’m Gonna Be The Man on slidella liuteltua vauhdikasta rokkia. Seuraavalla raidalla New Way Of Walking on tyyliksi vaihtunut bluesrock, joka etenee ja soi hienosti miehen kitarasoolojen lennättäessä kappaletta vauhdilla eteenpäin, vierailevan harpistin Jason Riccin hienoa tyylittelyä unohtamatta. Lisää vahvasti murisevaa Riccia kuullaan kappaleella Save The Best For Last, joka liikkuu Jimmy Reedin maisemissa, 2000-luvulle päivitettynä. Equal Opportunity on naurettava tai siis humoristinen soitanta, lähes runo. Tuntuu kuin Popa vain lukisi sanoja peränjälkeen paperilta, muiden ”runoillessa” sitten soittimillaan omia värssyjään sekaan.
Erikoisuutena on slidekitaroinnilla esitetty Why You Wanna Make War ja sama kappale kuullaan myös ranskankielisenä versiona. Lisää ränttätänttämeinigillä etenevää bluesrockia edustaa I’m The Dog. Sillä Popa Chubby tekee sitä, mistä hänet parhaiten tunnetaan eli antaa kitaran laulaa. Samaa ”laulua” seuraa myös Doing OK:lla.
Parasta antia tälläkin levyllä ovat silti jälleen kerran siinä esitetyt coverit, Dixonin Hoochie Coochie Man sekä Elmoren Dust My Broom. Molemmat tulkitaan alkuperäisiä kunnioittaen, mutta tietysti taitavan muusikon tavoin tehden niistä omat versionsa. Albumin päättävä bonuskappale – Master IP on ilmiselvästi artistin kunnianosoitus suosikilleen Hendrixille, ainakin päätellen siinä kuultavasta kuusiminuuttisesta wow-wow -painotteisesta kitarasoolosta.
Itselleni ”Emotional Gangster” on hiukan liian raskas kokonaisuus, mutta slidekitaravetoisesta rockpohjaisesta musiikista pitäville tämäkin uppoaa varmasti aivan hyvin.
Jari Kolari
(julkaistu BN-numerossa 2/2022)
