SON DEMON AND HIS HOLY BOYS
(Bluelight BLR451762 [7” EP]/BLR451767 [CD-EP])
When My Baby Passes By / Blues Stop Knockin’ (At My Door) / Too Hot To Handle / Wait For Me Virginia
Tampere, tuo ”Suomen Austin, Teksas” vaikuttaa pitävän kiinni perinteistään kulmakuntien tuottoisimpana uuden juurimusiikin hautomona. Sikäläisiin tulokasyhtyeisiin lukeutuu myös 1950-lukuisilla ravinneaineilla ruokitun pohjakasvillisuuden seasta itsensä vasta hiljattain ihmisten ilmoille riehtaissut rummuton rockabillykokoonpano.
Tai tulokas ja tulokas, uhmakkaan diabolisella nimellä varustetussa triossa riittää oikeasti jo vuosikymmenten mitalla aikaisempaa näyttöä sekä synnin- että hyvänteosta. Kotimaiselle rock’n’roll-yhteisölle sen jäsenistä vääjäämättä tunnistettavin hahmo on kontrabasisti Iikku Riepponen, joka on paitsi uurastanut ikänsä The Roadracersin ja Mike Bell & The Belltonesin tapaisissa suosikkibändeissä, myös kantanut omalla merkittävällä panoksellaan vastuunsa alan tapahtumatoiminnan aktiivisuudesta etenkin Hämeen seudulla. Aivan niin tuttu tapaus juuri tässä viitekehyksessä sen sijaan ei vielä taida olla salaperäinen mutta soitannollisilta otteiltaan piristävän ronskikätinen kitaristi ”Brother William” (mm. James Raven’s Rocking Playground -orkesterissa pitkään vaikuttanut Viljami Kujansivu). Tuskinpa kaikki muistavat rehdisti omalla nimellään levyllä esiintyvää solisti Vellu Lehtostakaan, vaikka hänenkin menneisyyteensä on monentyylistä työkokemusta karttunut, mm. psychopunkbillyä The Garbagemenissä sekä ska’ta Voimaryhmässä.
Esikois-EP koostuu lainakappaleista, mutta valintoina ne eivät ole kaikkein arkipäiväisimmästä päästä. Nostalgiaan ne ovat silti omiaan johdattamaan etenkin sellaiset aihepiirin syvän päädyn sukeltajat, jotka ovat saaneet perehdytyksensä rockabillyn saloihin etupäässä 1970- ja 1980-luvuilla julkaistujen eurooppalaisten kokoelma-albumien välityksellä. Esimerkiksi kiekon avausraita When My Baby Passes By kuului saksalaisen Bison Bop -levymerkin ”The Bop That Never Stopped ” -julkaisusarjan esittelemiin harvinaisuuksiin. Manselaiset tarjoavat teksasilaisen Glenn Blandin vuoden 1959 originaalista rauhattoman oloisen mutta spontaaniudessaan sitäkin vakuuttavamman primitiivipäivityksen. Uskottavuuden korostamiseksi remakka myös käynnistyy lystikkäästi ”Take one!” -huudahduksella.
Louisianan rockabillyvyöhykkeelle kolmikon kuljettaa hölkötikölkötikyydillä edelleen kaoottisuuden raja-alueilla ansiokkaasti kurvaillen Vince Anthony -nimisen laulajan vuoden 1958 Too Hot To Handle sekä puristeen lähtökohtaisesti maineikkain teos, Al Ferrierin rouheiden sinisävelten myötä tahtilajia hieman hidastava Blues Stop Knockin’ (At My Door). Pysäyttävämmin Son Demon ja kumppanit kuitenkin onnistuvat naulitsemaan kuulijansa vasta session päätteeksi. Sen he myös pääsevät tekemään pitkälti ilman itseään kuuluisampia vertailukohtia. Ben Wasson & The Hardtimersin kolkon mollisävyistä, suomalaisten toimesta nyt Johnny Cash -henkeen taiten johdettua 1970-luvun alun Nashville-kantrihölkkää Wait For Me Virginia kun ei edes vanhoille kokoelmaälppäreille huomattu aikoinaan sisällyttää.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 2/2022)
