RORY GALLAGHER – Check Shirt Wizard (Live In ’77)
(Chess 0836846)
Eipä tainnut kunnolla muste ehtiä kuivumaan edellisestä Rory Gallagher -arviostani, kun jo seuraavaa pukkaa. Nyt arvioinnissa on livemateriaalia sisältävä tupla-cd, jonka äänityspaikkoina ovat olleet The Hammersmith Odeon, The Brighton Dome, Sheffield City Hall sekä Newcastle City Hall. En ole tällaisten useasta keikasta kasattujen livejulkaisujen ystävä, koska ne lähes poikkeuksetta on onnistuttu pilaamaan feidauksilla, tyhjillä kohdilla, tarpeettomilla editoinneilla ja ties millä. Tällä kertaa kaikki sudenkuopat on vältetty ja levystä on tehty ehta paketti, juuri sellainen kuin livelevyn pitääkin olla, jolloin keikkatunnelma välittyy kuulijalle 100-prosenttisesti. Kokoonpanona on ehkä se kaikista klassisin eli Rory Gallagher, Lou Marin, Gerry McAvoy ja Rod De’Ath.
Pikaisen tarkistuksen perusteella todettakoon, että päällekkäisyyksiä ei löydy ”Blues”-kokoelman kanssa. Ykköslevyllä on sellaisia menopaloja kuten I Take What I Want, joka on todennäköisesti se kaikkein hurjin versio mitä aiheesta on julkaistu. Gallagher oli myös varsinainen peto slidekitaristina, mistä hyvän esimerkin tarjoaa Secret Agent. Bought And Sold pidennettyine sooloineen ja improvisaatioineen on erittäin tiukka. Calling Card on varsinainen tunnelataus, jossa Martin irrottelee kosketinsoittimellaan hienosti ja Gallagher sekä McAvoy intoutuvat tiukkaan jamitteluun. En ole aivan varma, onko A Million Miles Away -sävellyksestä valittu se kaikista paras mahdollinen versio, sillä levylle päätynyt versio laahaa pahasti, eikä studioversion herkkyydestä ole tietoakaan.
Toisen levyn alkuun on laitettu viiden kappaleen akustinen ”välipala”. Akustiset esitykset olivat varsin olennainen osa Gallagherin keikkoja ja hyvä, että niitä ei ole karsittu pois. Suosikkiraitani Out In The Western Plain on vallan mainio, dobrolla ryyditetty Too Much Alcohol toimii jälleen kerran ja mandoliinilla soitettu Going To My Hometown saa tuekseen koko bändin. Niin artisti kuin yleisökin tuntuvat nauttivan akustisesta menosta todella paljon. Vanha sotaratsu Bullfrog Blues kirmaa kuin villi varsa kevätlaitumella ja slide soi jälleen komeasti. Lopetuksena oleva slidekitaran siivittämä Country Mile lienee yksi parhaista versioista, ellei peräti paras versio mitä kappaleesta on tehty.
Sen verran tiukkaa tavaraa on nyt tarjolla, että lienee syytä unohtaa Gallagherin muut livejulkaisut (ainakin hetkeksi), sillä tämä on parempi kuin ne muut yhteensä! Mikäli tulit hankkineeksi Rory Gallagherin tuoreen ”Best Of” -kokoelman, kannattaa tämä ostaa ehdottomasti sen kaveriksi. Toivottavasti saamme jatkossa vielä lisää vastaavanlaista herkkua.
Riku Metelinen
(julkaistu BN-numerossa 6/2020)
