THE MYSTERY TRAIN FEAT. KITTY LEE – Zilli Studio, Vol. 3
(Talsti EDLP 2016, 10” LP)
ROCK-OLA WITH THE BLUE CATS – Almost Twelve O’Clock
(Talsti EDLP 2018, 10” LP)
TEDDY & THE TIGERS – Tiger Street
(Talsti EDLP 2122, 10” LP)
Kuopiolainen Talsti Records on Bluelightin ohella vastannut käytännössä kaikista suomalaisen 1970- ja 1980-lukujen taitteeseen osuneen rockabilly-buumiajan äänitteiden uusinta- tai postuumijulkaisuista viime vuosina. Hatunnoston arvoisesti missiolleen omistautunut Talsti-dirika Erik Dahlström on kuitenkin saanut työssään verratonta apua myös Jungle-levy-yhtiöltä, jonka hallussa teemaan olennaisesti liittyvät Kari ”Johnny Flight” Heimosen ”Tiger Music”- ja Rebel-levytysjäämistöt tätä nykyä ovat.
Päivän sana vinyylimarkkinoilla vaikuttaa olevan 10-tuumaiset ”minialbumit”, joiden sopivan rajallisiin noin 10 esityksen kerta-annoksiin myös Talsti on saanut sovitettua esimerkillisiä yhteenvetoja aikakauden merkittävimpien yhtyeiden sekä virallisesti ilmestyneestä tuotannosta että arkistojen kätköissä iät ajat maatuneesta demo- ja livemateriaalista.
Rebel-tallin pilttuut tulivat erityisen tutuiksi pääkaupunkiseutulaiselle Mystery Trainille. Harvinaisen autenttisella purennalla rockabilly-pohjaiseen musiikkiinsa tarrannut yhtye jätti itsestään kunniakkaasti aikaa kestäneen kuulojäljen. Bändin levytyssaagan käynnistivät loppukesällä 1980 kontrabasistin Ari Hannisen ”Zilli”-kotistudiossa syntyneet harjoitusnauhoitteet, jotka on nyt niputettu kokonaisuudessaan Talsti-älppärille. Aineistosta neljä kappaletta eteni sellaisenaan bändin debyyttinä toimineelle EP-levylle. Niistä Hardrock Gunterin alun perin tekemää raitaa Jukebox Help Find My Baby lukuun ottamatta muut olivat nuorukaisten omaa käsialaa, mikä sekin pantiin aikoinaan ilolla merkille aiheeseen hartaammin perehtyneen harrastajakunnan keskuudessa. Vielä hieman enemmän intoa kuin pian myös teknisesti omalle tasolleen kypsynyttä yhteissoittoa esitelleisiin hillbilly-painotteisiin taidonnäytteisiin sisältyi jo muutamia viitteitä Mystery Trainin sittemmin yhdeksi tavaramerkiksi jalostuneesta ”jump”-tyylistä. Varhaissessioiden lainapaloista tätä rhythm’n’bluesimpaa kaistaa edustaa Rosco Gordonin T-Model Boogie, jolla huomio kiinnittyy etenkin pianisti Kimmo Rostin varmanoloiseen instrumentinkäsittelyyn. Iältäänhän kaverit eivät tässä vaiheessa olleet hädin tuskin kahdeksaatoista vanhempia, jos sitäkään.
Lisää mielenkiintoa levylle tuo myös maamme oloissa harvinaislaatuinen naisrockabillysolisti Kirsi ”Kitty Lee” Riikonen, jonka topakat esitykset You’re Driving Me Mad ja Everybody’s Rockin’ saavat nyt julkisen ensisoittonsa. Samoin entuudestaan kuulematon näyte on edellä mainituista poiketen vasta elokuussa 1981 taltioitu laulun kirjoittajan Jere Laukkasen vangitsevasti vokalisoima Bill Haley & His Comets -vaikutteinen Her Lovin’ Is Gone. Historia havisee, mutta näin jälkikäteen vinyyliltä kuunneltaessa soundillisesti nämä enimmäkseen c-kaseteilta peräisin olevat tallenteet jättävät kyllä lievähkön tunkkaisuutensa johdosta hitusen toivomisenkin varaa.
Heimosen Rebel-nauhakokoelmasta ovat löytyneet myös erityisen hedelmälliseksi osoittautuneen studiopäivän 16.5.1981 tuotokset. Tuolloin Helsingin Studio 303:n tiloihin sai kutsun suomalainen Lonestars/Falcons -yhtyeen jäsen Rock-Ola. Paikan päällä häntä odottivat brittiläisen neobillykomeetan Blue Catsin musikantit, kitaristi Carlo Edwards, basisti Mitch Caws ja rumpali Stef Edwards. Lisäksi mukaan akustista kitaraa soittamaan ilmaantui Olan bändikollega Aikka ”Teddy Guitar” Hakala. Ja työjälki, se oli ”Fin-A-Billyn” aatelia.
Kelalle ikuistui kaikkiaan kahdeksan kappaletta, mutta Rebel-merkki sai niistä julkaistuksi vuonna 1981 ainoastaan kaksi singleraitaa, Gene Summersin Almost 12 O’Clockin sekä Blue Cats -solisti Clint Bradleyn rustaaman Slap That Bass -nimisen jykevän oodin bändinsä musiikissa keskiössä soineelle kontrabassolle. Bradleyn aikaansaannoksia olivat myös edellisten tapaan Olan vantterasti tulkitsemat kiihkeärytmiset kantribillyjolkottelut I Got No Time ja Rock The Barn, jotka julkaistiin vuonna 1984 ruotsalaisen Wild Cat -merkin toimesta. Bill Haleyn Cometsia edeltäneen ”jodlauskauden” repertuaarista sessioihin oli napattu versioitavaksi jump-numero My Rovin’ Eyes sekä hivenen holtittomasti paahtava Rose Of My Heart.
Jälkimmäisen kompensaationa kokoonpano on läytänyt mitä ihailtavimman tasapainon shufflena rullaavalle Sid Kingin Gonna Shake This Shackille sekä Tommy Sandsin Capitol-kaudelta lainatulle Blue Ribbon Babylle, josta Ola levytti muutamia vuosia myöhemmin myös uuden version Butterfingers-ryhmän säestyksellä.
”Almost Twelve O’Clock” on kokonaisuudeltaan kiistatta Talstin tähänastisista Rebel-paketeista ehjin, vaikkei se ainuttakaan täysin ennenjulkaisematonta esitystä sisälläkään (Rock-Olan 1980-luvun alun soolokappaleet löytyvät kattavasti My Way Recordsin vuoden 1996 cd:ltä ”Slap That Bass”). Pilkunviilaajan pitää kuitenkin kirjata pienet miinukset kannen tekijätietoihin lipsahtaneista parista ladontavirheestä (Mary Tarverista on tullut ”Taver” ja Louis Menakerista ”Menekar”). Vaan sattuuhan noita.
Teddy & The Tigers oli vasta matkansa ensitaipaleella kultalevyihin ja miltei teinihysteriaan lopulta yltäneellä urallaan varatessaan studioajan Lahden Microvoxilta lokakuun alussa 1977. Kaikki äänitystilaisuuden materiaalista ei toukokuussa 1978 ilmestyneelle ja Poko-yhtiön katalogin avanneelle debyytti-LP:lle ”Boppin’” arvatenkaan kelvannut. Talstin kulttuuritekopalkinnon ansaitsevalle uutuusjulkaisulle sitä vastoin kappalevarannosta on johdatettu päivänvaloon viisi kiintoisaa ja yhtyeen tyylillistä kasvutarinaa uusiltakin kulmilta hahmottavaa tallennetta.
Nuoret keravalaiset ilmiselvästi vasta hakivat uomiaan tulevaa varten siinä American Graffiti -elokuvan eloon herättämässä nostalgiarämeikössä, johon he olivat parin edeltäneen noviisivuotensa aikana onnistuneet saamaan omatoimisesti tuntumaa Fancy Dan -bändinimen takaa. Fiftarielementtien ohella Teddy & The Tigersin ohjelmistossa vilahtelivat yhä vaikutteet niin sen ajan punk- ja pubrock-kentiltä kuin 1960-luvun kitarayhtye- ja r&b-levyiltäkin. Esimerkiksi The Contoursin Do You Love Me irtoaa triolta kuin tykin suusta, kun taas Eddie Cochranin överihikkailuun sortuvan (niin, eihän Eddie itse tavannut edes nikotella kappaleillaan!) rockabillynumeron Cotton Pickerin kohdalla herää väkisin kysymys, mahtoivatko veijarit edes olla aivan tosissaan? Vaikka Tiikerien soitannollinen ylivertaisuus kävi seuraavien muutaman vuoden varrella harvinaisen selväksi myös ”oikeaoppisen” 1950-luvun rock’n’rollin tulkitsijoina, ei näitä teoksia kuunnellessa voi olla salaa arvuuttelematta, mitä kaikkea nämä ideoita ja tulkinnallista rämäpäisyyttä jo heti kättelyssä pursunneet muusikot olisivatkaan saaneet aikaiseksi, mikäli he eivät olisi koskaan hypänneet Kari Heimosen ohjastamiin ja Suosikin osaltaan parhaansa mukaan pönkittämiin rockabillyrattaisiin?
Selvästi uusia kerrostumia trion tyylilliseen perimään tuovat Sonny Curtisin Everly Brothersille 1960-luvun alussa kirjoittama viihteellinen valssi Walk Right Back sekä bändin keskeisiin esikuviin lukeutuneen Flash Cadillac & The Continental Kidsin teinipop-balladihenkeä jäljittelevä You Sat Right There. Ainoa basisti A.P. Niemen ikinä soololaulama Tigers-levytys All I Have To Do Is Dream taas päätyi vinyylille jo 34 vuoden takaisella ”Poko Klassikot” -maxikiekolla demo-otsakkeen alla.
Loput Talsti-julkaisun seitsemästä esityksestä ovat vuoden 1978 keikkaotoksia kaikkiaan viideltä eri estradilta bändin ensimmäisen ja toisen ”Burn It Up” -pitkäsoiton ilmestymisten väliltä. Äänentoistollisesti materiaali ei aivan hifiä luonnollisestikaan ole. Kasettisurinoihin kuitenkin tottuu nopeasti livetunnelman viedessä kuulijan mennessään – ja nauhoitusten dokumentaarinen arvohan on ilman muuta huomattava. Ennen kaikkea konserttivedot jatkavat muistuttelua Aikan ja kumppanien avarakatseisuudesta. Hakalan ja Heimosen oma paljolti brittiläiselle revival-traditiolle kumartava Tiger Street soi kahlitsemattomissa live-oloissa jopa studioversiota itsevarmemmin ja ryhmä vaikuttaa olevan hyvin leikissä mukana myös boppaillessaan Baby I Don’t Caren, I Don’t Care If The Sun Don’t Shinen sekä Stockings And Shoesin tapaisia rockabillybravuureita, mutta niitäkin voimallisempaa kolmikon yhteispeli on siirryttäessä 1960-luvun äänimaisemien pariin: Cliff & The Shadows’mainen sovitus Jerry Lee Lewisin It’ll Be Me’stä, Heinzilta lainattu rehentelevä Hush A Bye sekä Johnny Kidd & The Piratesin tapaan vaikuttavasti Mick Green -kitaroiden kera hurjasteltu Fats Domino -originaali It Keeps Raining ovat kaikki jo yksinään riittäviä perusteita levyn julkaisemiselle – sekä tietenkin myös suosituksia sen hankinnalle.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 3/2021)
