3RD CALL MEN – Introducing…
(omakustanne)
Montakos vuotta vai vuosikymmentä siitä jo onkaan, kun mitä mainioin ragtime-duo Berryman & Bullet kiersi valloittamassa maamme ei-niin-suuren-kokoluokan keikkalavoja? Liian pitkään. Siksi onkin vain ilo ja onni päästä todistamaan samaisen kaksikon, laulaja-kitaristi Petri Bergmanin ja kitaristi Gona Lehtisen uuden kokoonpanon esiinmarssia tuoreen digitaalisen esittelyalbumin merkeissä. Olennaista joka tapauksessa on, etteivät kaverukset ole tulleet pelkästään ratsastamaan villillä menneisyydellään. Kokeneet muusikonplantut ovat tällä kertaa tyylillisesti sangen uuden aluevaltauksen äärellä – ja mikä vielä tärkeintä, he ovat edelleen aidosti vahvassa soitannollisessa vedossa.
Kesällä 2024 perustetun 3rd Call Menin kutsumusala vaikuttaisi olevan sähköinen blues sekä sen lähituntuman genret ilman kiveen hakattua lajisegregaatiota. Edellä mainittujen pelimiesten kanssa yhtyeen hiekkalaatikon jakavat basisti Jan Smedberg sekä rumpali Sauli Karhu.
Juha Takasen Äänistudiolla purkitettu debyyttikiekko on referoitu seitsemän esityksen laajuiseksi käyntikortiksi. Suoratoistoalbumeille valitettavan luonteenomaisesti myöskään tällä julkaisulla kappaleiden tekijöitä eivät nettialustat jaksa tai muista eritellä. Oletusarvoisesti combo kuitenkin tulkitsee tällä kertaa kauttaaltaan lainamateriaalia, joskin ihailtavan omaperäiseen tapaansa.
Eittämättä tunnistettavimman coverin kohtalon bändin ensiannoksella kokee hurjapäisesti jamitteleva That Train Don’t Stop Here, jonka originaalin toimitti 1990-luvun alkupuolella levylle Los Lobos. Sen sijaan viekkaammin syntyperäisiä juuriaan peittelevät mainion bluesshufflekaavun harteilleen saava Oscar Brown Jr:n Mr. Kicks sekä Meat Shakin’ Woman, jonka totaalirempattua macho-sovitusta olisi asiaa tietämättä vaikea yhdistää Blind Boy Fullerin 1930-lukuiseen klassikkoon.
Petri Bergmanin itsevarma mutta samalla realiteettinsa tunnistava taloudellinen laulutapa tuo mieleen kotimaisista vertauskohteista ennen kaikkea Tommi Vikstenin sekä hänen 1980-luvulla luotsaamansa The Hangovers -yhtyeen, mutta tuskin kukaan 3rd Call Menin jäsenistä pistää pahakseen, vaikka orkesterin työstöä rohkenisi paikka paikoin rinnastaa myös vanhaan kunnon The Paladins -trioon.
Rehvakkaasti albumin avaavan vuoden 2003 International Blues Challenge -voittajan Delta Moonin Open All Nightin lisäksi soulblues-taajuuksille kalibroidut korvat poimivat verevän seitsikon seasta myös Rick Estriniltä napatun, teemallisestikin edellisen kanssa oivan vastinparin muodostavan hiipivän mollinumeron Walk All Day sekä Son Sealsin otsikkonsa veroisesti töppöstä toisen eteen pistelevän Funky Bitchin.
Ja kenelleköhän kuninkaalliselle mahtaakaan tehdä Rick Holmstromin jalanjäljissä kunniaa hassunhauskasti nimetty instrumentaaliblues King Freddie? Baaritietovisassa Blues Newsin lukijoilta vastausvuoro on evätty.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 2/2025)
