Levyarvio: Boppin’ By The Bayou


eri esittäjiä – Boppin’ By The Bayou: Feel So Good
(Ace CDCHD 1567)

Onpa ilahduttavaa, että pienen tauon jälkeen suosikkiuusintajulkaisusarjani ”By The Bayou” on saanut jälleen jatkoa, tällä kertaa 22. osassaan louisianalaiseen 50- ja 60-lukujen taitteen rock’n’rolliin, rockabillyyn ja rokahtavaan kantriin keskittyen.

Jim Millerin hieman rutiininomaisella näkemyksellä Chuck Berry -klassikosta Carol käynnistyvä kiekko petraa otteitaan raita raidalta. 17-vuotiaan teksasilaisen näyte on peräisin Floyd Badeauxin vetämältä pieneltä Spindletop-yhtiöltä, jonka tallenteisiin lukeutuu myös levyllä kuultava Dwight James & The Rockin’ Bandits -yhtyeen creole-rock’n’roll -hengessä Red River Valley -melodiaa nasevasti mukaileva Walkin’ Out. Nämä kaksi vuosien 1961–62 esitystä muodostavatkin koosteen suurimmat poikkeukset jo edellisjaksoja hallinneiden seudun silmäätekevimpien levykihojen Eddie Shulerin (Goldband), J.D. Millerin (Excello), Mira Smithin (Ram) ja Floyd Soilaun (Jin) tuotannolliseen rintamaan.

Ääneen cd:llä pääsevät totutusti sekä useat aihepiirin merkkihahmot että paikallistason kaartilaiset. Valikoimaan mahtuu kaikkiaan tusinan verran joko kokonaan ennen kuulemattomia numeroita tai vaihtoehtoisia ottoja levyille jo tekoaikoinaan tiensä selvittäneistä kappaleista. Eksoottisimpiin 50-luvun laatuäänitteisiin kuuluvat muun muassa swamp pop -teoksestaan Let Me Walk With You tunnetun Sidney Esterin Carl Perkinsmäisesti boppaileva Goldband-arkistoaarre Every Hour On The Hour sekä hyvinkin leimallisella Memphisin Sun-soundilla taltioitu Terry Clementin johtaman The Tune Tones -perheryhmän balladi My Baby’s Gone.

Louisianan rockabillykunkkuliigassa koko ikänsä kamppaillut Al Ferrier on saanut albumille neljä J.D. Miller/Eddie Shuler -studionauhoitettaan, mm. tyylikkään, 70-luvulla ensi kertaa julkaistun coverin Rocket Morganin kestosuosikista You’re Humbuggin’ Me sekä jo 1957 Excellolle levyttämänsä I’m The Manin myöhäisemmän Johnny Cash -sovitteisen version. Aavistuksen verran kantrirokahtavimmissa tunnelmissa jatkaa Ferrierin kanssa samoilta asuinkulmilta tullut kilpatoveri Johnny Jano, jonka Jador-pienyhtiölle työstämä That Beat Keeps Going On kuulostaa jossain määrin tekovuottaan 1962 nuorekkaammalta, kun taas suokantripoppari Johnnie Allanin shufflerokkailu Let’s Do It vastaavasti huomattavasti julkaisuhetkeään 1964 varhaisemmalta aikaansannokselta. Julkisuusmittarilla heistä kukaan ei silti koskaan pärjännyt vielä oman uransa nousukaskaudella olleelle George ”Thumper” Jonesille, joka honkytonkailikin jo vakuuttavasti vuoden 1957 Johnny Horton -lainallaan I’m A One Woman Man teksasilaisen Starday Recordsin jäljitelmälevytyksiin erikoistuneen Dixie-alamerkin artistina.

Viimeistään 80-luvulta lähtien autenttisen rockabillyn kulttikappaleiden kunniakastiin arvostettu Ray Victin ja tämän Bop Rockersin vuoden 1956 Goldband-rökitys We Gonna Bop, Stop, Rock on tällä kertaa esillä harvemmin uudelleenjulkaistuna alkuperäisenä sinkkumiksauksena. Hyvältä kuulostaa myös pitkälti arvoitukseksi jääneen Huey (Sims) & Marge -duon alkujaan julkaisematon rokkaava J.D. Miller -tekele Follow Me.

Tuntemattomampaa seuruetta vahvistavat edelleen mm. terävää jump-instrumentaaliboogieta lasketteleva Goldband-studioakti Amos Como & His Tune Toppers sekä ”By The Bayou” -levyillä ennenkin vieraillut alabamalainen kantrirokkari Frankie Lowery. Sittemmin lähinnä lauluntekijänä ansioitunut Margaret Lewis rokkaa vanhasta luudanheilutusshufflesta eteläisen mukaelman nimellä Dust My Blues. Lisää 50-luvun bluessävyistä naisosaamista tarjoavat kaksi muuta Shreveportin asukkia, sikäläisen Louisiana Hayride -radio/tv-shown vakioesiintyjää ja Ram-merkin solistikumppania, Charlotte Hunter sekä swamp pop -numerolla Just Another Lie pienen alueellisen hitinkin (ennen Jackie De Shannonia ja Brenda Leetä) saalistanut sulavaääninen Linda Brannon. Raspisen instrumentaalikitarabluesin Cat Walk kiekolle vuorostaan laskettelee rumpalina ja yhtyejohtajana Goldbandille levyttänyt Charles Page. Mielenkiintoista ja odottamattoman vaihtelevaakin materaalia.

Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 5/2020)

Share