DOCTOR’S ORDER – On Stage
(PED PDLP6702, 10” LP)
Noin 18 vuotta sitä riemua kesti. Tuolla ”aikuistumisen” jaksolla Teppo Nättilän ylläpitämän räyhätrion onnistui saada kasaan peräti kymmenkunta pitkäsoittoa. Niiden lisäksi armottoman keikkamaineen omannut pubikansan lemmikki levytti useampia kehuttuja albumeita yhdessä brittiveteraanien Mick Greenin, Johnny Spencen ja Pete Gagen kanssa. Yhä 2020-luvullakin kokoonpanon arkistomateriaalia on julkaistu etupäässä CD-formaatissa – ja moneen otteeseen. Yhdelle vinyyliselle muistokiekolle vaikutti silti olevan yhä tilausta.
Studiossa ja äänilevyiltä käsin kansan kriittisimmät rivit vaikuttivat olleen helpoiten sulatettavissa Doctor’s Orderin toimiessa säestysorkesterina. Vakiintuneimmassa rivistössään kitaristi Arto ”Grande-Archie” Hämäläinen, rumpali Kimmo ”Mighty Man” Oikarinen ja basisti Nättilä olivatkin tappavan varma yhdistelmä kenen tahansa rock’n’rollin päälle ymmärtäneen solistin taustalle. Sitä vastoin kolmikkona operoidessaan Tepon omat, kiltistikin sanoen teknisesti harmittavan rajalliset mutta kieltämättä maan rehvakkaimmin hyödynnetyt lauluvarat pääsivät parhaiten oikeuksiinsa nimenomaan livetilanteissa. Ja juhlittuja esiintymisiä, niitä seurueella riitti. Ennen vuonna 2016 tapahtunutta vetäytymistä estradeilta ja Mighty Manin vakavaa (poismenoon vuonna 2020 johtanutta) sairastumista ”toisenlaisten tohtorien” eliksiiriä oltiin jaettu keikkayleisöille ympäri valtakuntaa satoja ja taas satoja annoksia. Siksi on luontevaa, että rikospaikalle palataan nyt kenties viimeisen kerran juuri konserttidokumentointien merkeissä.
Eräs Doctor’s Orderin henkisistä kotipesistä sijaitsi Järvenpäässä. Nyttemmin maan tasalle jyrätty Swengi oli paikallisväestön keskuudessa pidetty ja erityisen kulttuurimyönteinen mutta puitteiltaan jo loppuaikoina perin rapistunut ravintola kaupungin keskustassa. Siellä yhtye tuntui yltyvän aina poikkeukselliseen kiihkoon, ja klubikansa tietenkin heidän mukanaan.
Talsti Recordsin PED-sisarbrändin kymppituuma tarjoaa vielä yhden mahdollisuuden tempautua osaksi rasavilliä menoa sekä palautella Swengissä joulukuussa 2007 ja maaliskuussa 2009 taltioitujen keikkanauhojen äärellä mieliin, miltä kulttimaineiset DO-bravuurit, kuten esimerkiksi heidän omat pitelemättömät kappaleensa So It Is, Big Bad Doc, When The Shit Hits The Fan ja Los Mas Rapidos Muchachos, Dr. Feelgoodin She Does It Right, Ronski Gangin Baby Baby tai vakiintuneesti seurueen show’t huipentanut Great Balls Of Fire/Tequila -sikermä oikein tämän päivän korvin ja kotioloissa annosteltuna soundaavat. Makuasiat jäävätköön makuasioiksi, mutta holy moly, kylläpä nämä ”nuoret miehet” siihen aikaan ainakin rokata jaksoivat! Ja ei – lälläriballadeihin he eivät kajonneet silloinkaan.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 1/2025)