JULYE BLOM – Painting It Blue
(Julye Blom Music)
Julia Sjöblom saattaa kantaa eräänlaisena sukurasitteenaan musiikillisia geenejä, jotka hän on saanut verenperintönä The Ronski Gangistä tutulta Harry-isältään. Itsenäistä uraa laulaja-lauluntekijänä artistinimeä Julye Blom käyttäen hän on kuitenkin onnistunut tuomaan suomalaiseen äänitekenttään aidosti raikkaan pirskahduksen traditioista ammentavaa modernia r&b- ja soul-tyyliä omista kappaleistaan koostuvalla esikoisalbumilla. Solistin rinnalla sekä studio- että keikkabändissä soittavat kitaristi Joni Vierre, basisti Juuso Lepistö ja rumpali Antti-Pekka Rissanen. Lisäksi levyllä kuullaan mm. urkuri Antti Ikolaa sekä puhallinsektiota.
1970-lukuisen discosoulahtavasti kiehnäävän ja teemaltaan jäähyväisten jättämisen vaikeuteen pureutuvan Movin’ Onin käynnistämä ”käyntikortti” alkaa pian täyttyä yhä uusilla mennyttä ja nykypäivää terävästi risteyttävillä kerrostumilla, joissa yhtenä tasona – kenties jo levyn nimeen viitaten – sykkivät myös sinisävelet. Esimerkiksi uhmakas Freedom maalaa ”Painting It Bluelle” ilmiselvää 1960-lukuista bluespohjaväriä paljastaen samalla artistin hallitsevan halutessaan moitteetta myös aggressiivisemman laulutyylin.
Omakohtaisempia tuntojaan Blom jakaa mm. hurmaavan pop-kuorrutteisella Summer Breezella sekä tuiman särökitarasoolon tarjoavalla Amy Winehouse’maisesti tulkitulla She’llä. You Got Me For Good tarkentaa katsetta acid jazzmaiseen retropoljentoon, kun taas Searching For The Sun ottaa täysin toisenlaisen kurssin progressiivisen runollisena taide-suvantona. Just Friends kuljettaa etenkin dramaattisen rubato-intronsa siivellä solistin ääntä tietoisesti Billie Holidayn tapaisten klassisten bluesjazz-laulajattarien suuntaan. Sävellyksenä ja jazz-funkahtavalta toteutukseltaan erityisen onnistunut lopetusraita Don’t Forget About Me viimeistään varmistaa, ettei Julye Blomin nimeä toden totta niin vain unohdetakaan.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 1/2025)