THE KOMETS – Mighty Long Way
(Hiljaiset Levyt HIKI-086, LP)
Hiljaiset Levyt eivät ole viime aikoina olleet mitenkään erityisen vaitonaisia. Osasyyllisyyttä volumetason reippaasta kasvusta voi sisimmässään tuntea myös kouvolalainen The Komets, jonka esikoispitkäsoitto on yksi Jukka Junttilan 1980-luvulta saakka luotsaaman tamperelaismerkin yli kymmenestä vuoden 2024 levyjulkaisusta. Laulaja Tami Rannan, basisti Zugi Vartialan, rumpali Jukka Valtosen sekä niin nimiensä kuin soittotyyliensäkin puolesta kivasti yhteen rimmaavien kitaristien Timo Pälvisalon ja Pasi Vanhatalon muodostama kokoonpano on pysytellyt kovaäänisyydestään huolimatta toistaiseksi lähinnä Kymenlaakson seudun pikkusalaisuutena.
Vaikuttimensa ensipolven rock’n’rollista ja rhythm’n’bluesista, The Sonicsin tapaisista 1960-luvun garage-pumpuista sekä etenkin 1970- ja 1980-lukuisesta pubrockista ja autotalliräimeestä poimiva orkesteri ehätti jo tehdä muutaman CD-painotuotteen uransa varhaisina hetkinä noin viitisentoista vuotta sitten, mutta varovaisin etapein edistetty matka kuitenkin tyssäsi alkuperäismiehitykseen kuuluneen kitaristi-laulajan Jussi ”Voude” Voutilaisen (mm. Loose Prick ja Going Public) kuolemaan 2017. Vanhan moottorin elvyttänyttä menovettä The Komets löysi rattaisiinsa 2020-luvun alussa uuden kitaristin, mm. Blue Yodle -orkesterissa menneinä vuosina soittaneen Pasi Vanhatalon hypättyä pyrstötähtien kyytiin.
Keväällä 2023 ilmestyneen Hiljaiset Levyt -sinkun (ks. BN 3/2023) jatkeeksi on nyt paketoitu lisää Kouvostolandian kellareissa vuosien 2022–24 välillä ääniteknikko-tuottaja-muusikko Richard Hilesin (a.k.a. Richard Dangerin) toimesta taltioitua materiaalia.
14 raidan laajuisen albumin avaa edellä viitatulta vinyylisinkulta peräisin oleva Loner, Voutilaisen ja Rannan aikoinaan kirjoittama seiniä tärisyttävä garagerevittely, jolla jälkimmäinen silminnähden hehkuu solistina. Kelpo varannon omia kappaleita aikaiseksi saaneen kaksikon keskinäisiä tekosia ovat myös levyn ainoa balladi, haikean oloinen Breaks Me Down sekä LP:n nimikkovedoksi valittu Mighty Long Way, jonka mollisoinnutettua tummanpuhuvuutta klassisen rock’n’rollahtavat kitarasoolot hivuttavat takaisin kohti päivänvaloa.
Rokkaavia raipaniskuja peräjälkeen satelee myös 1970-luvun puolivälin Eddie & The Hot Rods -mielentiloja nykynuorison tietoisuuteen tuovalla Teenage Depressionilla, Mickey Juppin käsialaa oleva ja Dr. Feelgoodin suosioon nostama Cheque Book on vastavuoroisesti taivutettu rennoksi rhythm’n’bluesiksi, jollaisena sanoittaja itsekin on tavannut numeroaan esittää. Hiljaisten Levyjen tuotekatalogiin on sisältynyt myös molempien mainittujen alkuperäissankarien musiikkia. Sattumaako?
Johnny Burnetten giganttista rockabillyjulistusta Lonesome Train rökitetään rahtusen verran kohti sekä The Piratesin sovitusta että Link Wrayn kitaransoitannollista henkeä, mutta toisaalta taas ei sinne päinkään. Bo Diddleyn Pills pokkailee ymmärrettävästi New York Dollsille ja polleasti pokkaileekin. Huuliharppua tarttuvalla potilaskertomuksella tuuttaa rehvastelevin elkein Ismo Haavisto. Brittituottaja Harold ”Big H” Burgonin ja Ile Kallion Pera & The Dogsin esikoiselle ”Dogfood” vuonna 1979 kynäilemä I’ve Been Breaking The Law päättää vauhtipainotteisen vinyylin a-kyljen uhmakkaissa yhteislaulutunnelmissa.
1970- ja 1980-luvun taitteen Suomirock-esikuville nostaa kättä lippaan myös brittiläisen Ducks Deluxe -yhtyeen Don’t Mind Rockin’ Tonite, jolla kuullaan toisena vokalistina ja kolmantena kitaristina laulun näillä kulmilla aikoinaan tutuksi tehneen oululaisen The Ramblersin Köpi Kurikkaa. Vierailevana harpistina uurastaa jälleen Haavisto, joka on äänessä myös Big Joe Turnerin Teenage Letterillä. Sitä ovat The Kometsin garagebluesahtavaan tapaan raivonneet aiemmin mm. The Count Bishops ja The Nomads.
Paikoin odottamattomatkin lainat seuraavat toinen toistaan. Miten esimerkiksi istuu jytäseurakunnan penkkiin Randy Newmanin 1970-luvun alun Have You Seen My Baby? Lokoisasti, kelpasihan se vastaaviin käyttötarkoituksiin myös mm. The Flamin’ Grooviesille. Elvis Costellon Mystery Dance rokkaa kuin Hurriganes versioidessaan Fabianin Tigeria, mutta niinpä teki Costellokin originaalitulkinnallaan etunimikaimansa hiippakunnanvaihtovuonna 1977. Sinkulla jo paljastettu David Bowien Suffragette City ei näissä talkoissa jaksa enää edes juuri yllättää. Albumilla se on joka tapauksessa löytänyt luontevan soppensa, eikä vähiten Rannan ilmeikkään laulutulkinnan ansiosta. Ian Hunterin ja Mott The Hoople -bändin Walking With A Mountain viimeistään jumittaa ajallisen matkanteon syvälle 1970-luvulle.
The Kometsin ylpeydellä edustama ”perusrock” on yhtä kuin peruskivi. Se ei katso kelloa eikä kysele erikseen motiiveja olemassaololleen, sitä yksinkertaisesti tarvitaan. Eikä se todellakaan ole kirosana – arvonimi pikemminkin.
Pete Hoppula
