LADYBUG ROCK’N’ROLL WEEKENDER
Vesileppis, Leppävirta 31.1.–1.2.2025
Nyt jo 14. kertaa järjestetty rockabillyn, bluesin, rhythm & bluesin, rock’n’rollin ja kantrinkin erikoistapahtuma Ladybug Rock’n’Roll Weekender Leppävirran Sport & Spa Hotel Vesileppiksessä kokosi jälleen koolle kelpo joukon alan kansaa soittamaan, laulamaan, tanssimaan, syömään, juomaan ja uimaan hyvin ja huolella. Bändikattauksessa oli tällä kerta huomioitu erityisesti Jerry Lee Lewisin musiikillinen perintö, joten kosketinsoittimia kuultiin varsinkin perjantaina tavallista enemmän.
Silver Fox Trio Lappeenrannasta avasi perjantaina tapahtuman svengaavasti ja parketille houkutellen. Kokeneet pelimannit eli kitaristi-laulaja Jari Ylätalo, kitaristi Lasse Koivumäki ja basisti Vesa Valtonen osoittivat havainnollisesti, että ilman rumpaliakin rytmi voi olla tanssikansaan vetoavaa. Pääosin tutuista takuurokeista (Slow Downilla startattiin ja So Long Goodbyehin lopetettiin) koostunut setti lämmitti salin ilman turhia alkujäykistelyjä.
Digman & Vilep on todellinen tehokaksikko, joka muodostuu brittipianisti Louie Digmanista ja virolaisesta rumpalilegendasta Heiki ”Bruce” Vilepistä. Leppävirralla kuultiin runsaasti keikkailevan duon vauhdikas tribuutti Jerry Lee Lewisille, mutta myös Little Richardin ja muiden kantarokkarien parhaita paloja. Duon yhteistyö oli lukemattomien keikkojen hiomaa ja kun Vilep istui cajon-tyylisen pienen rumpusettinsä kanssa suoraan vastapäätä Digmania, ei kartalta päässyt tipahtamaan.
Mr. Breathless oli tällä kertaa liikkeellä trio-kokoonpanolla, missä vankka kokemus yhdistyi nuoremman polven osaajien rokkaukseen. Mr. Breathlessin eli Marko Julkusen kanssa vauhtia lantioihin nimittäin laittoivat pohjoisen miehet eli kitaristi Erno Puurunen Oulusta ja rumpali Oscar Suovaniemi Rovaniemeltä. Trion setti oli takuuvarmaa tykitystä alusta loppuun ja sisälsi rokkia ja boogieta kahdella kotimaisella. Setin päätteeksi nousi jo jalkakin koskettimille tuttuun tapaan, kun Rokaten tieni meen soi. Mr. Breathless on hänkin varsinainen parketille pakottaja, joten tanssiväen paidat eivät päässeet vieläkään kuivumaan.
Vuodet ovat kohdelleet kuopiolais-siilinjärveläistä, jo 70-luvulla soittohommat aloittanutta Brandy Rockersia hyvin. Keikkoja on tehty säännöllisesti – niin omin nokkineen kuin myös mm. Matchboxin kiertuekamuina. Tämä näkyi ja kuului bändin tekemisissä: turhaan arpomiseen ei aikaa tuhlata vaan alusta lähtien mennään vauhdilla. Bändin vikkeläsorminen kitaristi Jake Kämäräinen osasi myös leukavat välipuheet, rumpusettiä hyväili Jukka Väänänen, kontrabassoa koplotteli Jussi Jokinen ja akkarin kera lauloi Pertti Ahvenniemi.
Bändin energia oli hämmästyttävä. Hengästyttävät menopalat seurasivat toisiaan ja vaikka showtime olikin jo yli tunnin seuraavan päivän puolella, ei haukottelulle tilaa annettu. Setin alussa järjestäjät muistivat polvileikkaukseen valmistautuvaa Kämäräistä rollaattorilla, mutta Rockabilly Kids osoitti sen turhaksi laitteeksi. Myös Rockabilly Johnny, Please Don’t Touch ja muut menopalat näyttivät, mihin nurkkaan alkuperäiset Suomi-rokkarit jytäkaapin määräävät.
Lauantain aamupalan tyylikkään levymusan jälkeen livekeikat alkoivat tuttuun tapaan jo puolen päivän jälkeen allasosastolta. Veden varassa oli mitä mukavinta kuunnella, kun SaraLee & TeeTee Jumpin’ Duo soittivat juurevaa rhythm’n’bluesia neobilly- ja jazz-vivahtein rennon rokkaavalla ja rouhealla asenteella, kitara/foni -varustuksella.
lltapäivä jatkui burleskityöpajalla sekä Archie Hämäläisen sikarilaatikko- ja slidekitara-workshopilla, joissa molemmissa olisi suonut osanottajia olevan hieman enemmänkin. Jälleen kerran kyläkeskustan pubin bingo ja karaoke saivat verotettua osansa myös yleensä niin valistuneesta roots-kansasta. Siitä huolimatta tunnelma oli korkealla ja saattoipa jokunen vinkki jäädä muistiinkin.
Illan soitannot starttasi Brickyard Trio, joka soittaa perinnehenkistä rockabilly-, country- ja honkytonk-musiikkia verrattoman tyylitajuisesti. Soitosta välittyi kunnioitus vanhoja legendoja ja heidän soundejaan kohtaan, silti sortumatta matkimiseen. Setissä kuultiin Cashin, Hortonin ja monen muun tutun nimen lisäksi myös mm. Bob Segeriä, jonka Turn The Page sai osakseen napakan rockabilly-versioinnin.
Rummuton kolmikko sai lisäpisteet linjan pitävyydestä myös visuaalisen ilmeen luomisessa. Laulaja Tatu Waloranta soitti akustista kitaraansa wanhaan malliin kopan päästä kompaten, sähkökitaristi Jani Minkkinen luotti tietenkin aitoihin Tele-soundeihin ja kontrabasisti Tomi Valoranta oli hänkin stetsoneineen tyylinmukainen ilmestys.
B. Cupp Combo on tuttu bändi jo aikaisemmilta vuosilta, edellisen kerran kokoonpano nähtiin Leppävirralla talvella 2018. Pertti ”B. Cupp” Nissisen johdolla rokattiin myös nyt tutun tanakasti, vaikka keikka kärsikin hieman ohimenevistä teknisistä ongelmista: Eikka Rastaan Jazzmaster hiljeni hiljenemistään vaieten lopulta kokonaan. Syyksi paljastui kaikulaitteen patteri, se kuntoon ja rokkaaminen saattoi jatkua. Bändin vakiofonisti Timo Tarkela oli estynyt, niinpä muutamaan keikan alkubiisiin sävelet puhalteli SaraLee eli Saara Mustonen. Rudy Ryynänen on rumpusetin takana luottomies jos kuka ja tanakat sähköbassotaajuudet annosteli Timo Uimonen.
Tämänvuotisen tapahtuman pääesiintyjä oli britti John Lewis, joka yhdistelee sujuvasti rockabillyä ja kantria. Jo setin kakkosbiisin aikana nähtiin varma todiste siitä, että nyt on lauteilla todellinen ammattilainen ja huikea pelimanni. Lewisin kitarasta katkesi D-kieli, eikä varakitaraa ollut. Silti kappaletta ei keskeytetty, vaan pianisti Stuart McIlroyn soolon aikana Lewis aloitti kielenvaihdon ja jatkoi sitä muina miehinä laulaessaan. Toisen pianosoolon aikana nopsasti kielen viritys ja sitten olikin jo sävelpuhtaan kitarasoolon paikka, uudella kielellä kerettiin vetää vielä varmaan kokonainen säkeistö.
Rumpali William Roberts eläytyi hommiinsa takarivissä täysillä eikä pekkaa pahemmaksi jäänyt pystybassonsa kanssa hikoillut kotimaan vahvistus Iikku Riepponenkaan. Tunnin setissä kuultiin tietenkin Lewisin omia biisejä, mutta myös vähemmän loppuunajettuja iskusävelmiä mm. Billy Lee Rileyltä ja Crazy Cavanilta.
Sunnuntain puolella yhdeltä alkaneen loppusetin hoiteli mallikkaasti Shoebox Revue, joka on tehokas sekoitus rhythm’n’bluesia ja rock’n’rollia sekä rockabillyllä maustettua jazzia. Kitaristi Henri Pirttimäki ja basisti Ari Sjöblom ovat tuttuja kasvoja Flatbroke Triosta, Olli Kokkinen hoiteli rumpaloinnit. Laulaja Elli Maplen vauhdikkaassa lavaliikehdinnässä oli rahtunen Marjo Leinosen intensiivisyyttä, mutta kokonaisilme oli aivan omanlaisensa. Äänenväri sopi esitettävään materiaaliin täydellisesti ja vimmaista kyytiä saivat Paladins, Bo Diddley ja monet muut klassikkorokkarit. Tämän kirjoittajalle viikonlopun iloisin yllätys ja uuden fanituksen paikka.
DJ:t RokkiPekka ja Mac Hovilainen pitivät huolen, että kuolleita kulmia ei äänimaisemaan päässyt syntymään missään vaiheessa. Rokki-Pekan Kuopion Keinovalo vastasi myös tapahtuman visuaalisesta ilmeestä, johon jälleen kerran oli panostettu työtunteja säästämättä ja yksityiskohdissa oikaisematta. Rokki-Pekan arkistoista löytyi myös aitoja 50-luvun Elviksen keikkafilmejä kaitafilmimuodossa, joita oli settien välissä mukava ihastella, kuten lisäksi muutakin viikonlopun hienon Elvis-näyttelyn aineistoa.
Juontourakan hoiteli tällä kertaa Archie Hämäläinen joviaaliin tyyliinsä ja piipahtipa lavalla myös Jari Lehtomäki, joka sai ansaitut aplodit tapahtuman kokoamisesta kokenein ja varmoin ottein. Äänimies Juho Hämäläinen onnistui vaativassa haasteessaan eikä hotellin henkilökunnankaan hymy ehtinyt hyytyä. Viikonlopun tapahtumista ei valittamista jäänyt, ellei sellaiseksi lasketa molempien iltojen puolen tunnin mittaiseksi jääneitä jatkoklubeja. Ensi vuonna neljään asti, jäi nuorekas bileväki kainosti toivomaan.
Olavi Rytkönen
(julkaistu BN-numerossa 1/2025)
Kuva: John Lewis (c) Olavi Rytkönen
