eri esittäjiä – Goldwax Records: Memphis Soul Rarities 1964–1969
(Kent Soul LTDBOX 022, 7 x 7″ single)
Kun uusintajulkaisumarkkinat kiertävät jo ties kuinka monennetta rundiaan tekijänoikeusrajoitusten sallittua yhä laajemman musiikkiarsenaalin hyödyntämisen ilman sen kummoisempia sopimus- tai korvauskiemuroita, on myös kauppojen tuotevalikoimat suorastaan räjähtäneet jälleen käsiin erilaisten ”halpatuotantoyhtiöiden” suoltaessa levyä toisensa perään saataville. Valitettavasti suurin osa tällaisista ”uutuuksista” eivät varsinaista tuoretta kuultavaa tai erityistä jälkituotannollista laatua himoharrastajille tarjoa, vaikka siististi pakatut ”complete”-setit kyllä muutoin ajavatkin tässä kokoavassa tarkoituksessaan asiansa. Huomattavan monet uusintajulkaisuista myös ilmestyvät yhä CD:nä, mikä kieltämättä kuulostaa ideaalilta juuri tälle konseptille. Mikäli tästä massasta on halua erottautua (kuten mm. alan suurilla toimijoilla Ace/Kentillä ja Bear Familyllä on), tulee hieman vaativammalle kuluttajalle pystyä tarjoamaan jotakin aidosti spesiaalia – jotakin, mikä ei tarkoita pelkästään esimerkiksi eksoottisen väristä värivinyylipainosta. Brittiläisten vakiintunut ässäkortti on tässä mielessä jo pidempään ollut ajatuksella ja visuaalisella silmällä 7-tuumaisia sinkkuja yhteen niputtavat ”deluxe”-boksit, joita täydentävät informatiiviset liitevihkoset ja jotka lupaavat silloin tällöin kuultaville myös entuudestaan julkaisematonta studiomateriaalia.
Quinton Claunchin ja Rudolph ”Doc” Russellin Memphisissä vuonna 1963 perustama ja hallinnoima Goldwax Records on päätynyt usein kokoelmantekijöiden kynsiin. Syystäkin. Pienehkön itsenäisen yhtiön julkaisukatalogi ei tuottanut 1960-luvulla monia valtaisia listahittejä, mutta arvostus sitä kohtaan on kasvanut myöhemmin huimiin mittoihin. Kent-laatikko antaa nyt 14 aikoinaan pääosin varastohyllylle jääneelle esitykselle uuden mahdollisuuden paistatella päivänvalossa alkuperäiseksi tarkoitetussa formaatissaan.
Tuntuu kummalliselta, ettei James Carrin sykkivä tanssigroove vuoden 1969 kappaleella Your Love Made A U-Turn kelvannut julkaistavaksi sen enempää tämän Goldwaxin kultapojan kuin kenenkään muunkaan samasta O.B. McClintonin laulusta tekemänä versiona (mm. Jimmy Hughes). Edellisen tavoin vasta 1990-luvulla julkaistiin ensi kertaa myös Mack Vickeryn kirjoittama kaksimielisen rietas puhaltimien ja kuoron voimistama soulblues Who’s Been Warming My Oven?, jonka Carr levytti samoin 1960-luvun lopulla. 1970-lukuisilla LP:eillä puolestaan pääsi tutustumaan The Ovationsin ja ryhmässä ajoittain sooloja laulaneen Sam Cooke -vaikutteisen Louis Williamsin kappaleisiin I Miss You ja What Did I Do Wrong. Sam Phillipsin Madison Avenuen studiolla Memphisissä 1965 äänitetyt r&b-numerot oli osakirjoittanut bändin managerina tuolloin toiminut Ivory Joe Hunter.
Lauluntekijäkaksikko George Jackson ja Dan Greer suoriutuivat hienosti myös yhteislaulamisesta, vaikkei heiltä Goldwaxilla ilmestynytkään kuin yksi duosinkku. Kakkoskiekolle kaavailtu To Me It’s Storming vuodelta 1967 oli imenyt sovitukseensa ja sävelkulkuihinsa suoria vaikutteita The Temptationsin My Girlistä. Sooloartistinakin mm. Fame- ja Hi-merkeillä sittemmin nimeä saanut Jackson esittelee Kent-seiskan kääntöpuolella varhaisen versionsa omasta laulustaan Let The Best Man Win.
Barbara Perry tuo koosteelle naisenergiaa vuonna 1965 Fame-studioilla Muscle Shoalsissa tallennettujen country soul -balladin Welcome Home Baby ja hektisen vauhtipalan A Man Is A Mean Thing välityksellä. Rauma Bluesissakin kesällä 2016 esiintymässä käyneelle mississippiläiselle (Wee) Willie Walkerille tarjottiin paikkaa Goldwaxin artistina niin ikään jo 1960-luvun puolivälissä, mutta debyyttijulkaisun hän sai merkillä tililleen vasta vuonna 1967. Tuolloin syntyi myös hieno soul-tunnelmointi A Lucky Loser, jonka hieman myöhäisempi ja funkahtavampi otto lisensoitiin Chicagoon Checker Recordsin käyttöön. Originaali versio on kuultavissa ensimmäistä kertaa vasta tällä boksilla.
Vielä kehnommin kävi chicagolaiselle ja jo valmiiksi nimeä saaneelle Lee ”Shot” Williamsille, jolle luvatun kolmen sinkun laajuinen Goldwax-diili kaatui vuonna 1967 siihen, että yhtiö oli päättänytkin satsata kaikki resurssinsa hyvässä nosteessa olleeseen James Carriin. Myös Williamsin levyttämästä You Gotta Have Soulista julkaistiin 1960-luvulla ainoastaan Carrin versio.
Goldwaxin lauluyhtyeet vaikuttavat olevan kattauksessa mukana lähinnä kappaleidensa kirjoittajien ansiosta. The Lyricsin popcorn-tyylisen balladin So Hard To Get Along (1964) oli rustannut James Carrin luottolauluntekijä Roosevelt Jamison, lattarihakuisella akustisella kitaralla somistettu The Vel Tonesin viihteellisempi I Do (1966) taas antoi syyn sisällyttää paketille siivun verran myös Goldwaxille erityisen arvokkaan kaksikon ”Spooner” Oldhamin ja Dan Pennin säveltuotantoa. Kuulasta harmoniavokalismia sisältyy vielä seitsemännellekin sinkulle The Righteous Brothers -hengessä herkistelevän Phillip & The Faithfulsin If You Love Her -balladin myötä. Viimeiseksi säästetty piano-vetoinen It’s Really Alright omaa selvää northern soul -potentiaalia, vaikkei edes demoäänitteen esittäjää ole onnistuttu tähän päivään mennessä selvittämään.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 1/2025)
