Tekijä: bluesnews.fi

Eugene Hideaway Bridgesin uutuuskiekko herättää soidessaan vain positiivisia mielikuvia, siksi onkin suorastaan nolo myöntää, kuinka huonosti on tullut seurattua miehen vaiheita. Oikeastaan tämän levyn voisi heti kättelyssä nimetä perinteiseksi vanhan koulukunnan r&b:ksi, puhaltimet ovat vahvasti kuviossa mukana, biisimateriaali on jäntevää, Eugene on erinomainen laulaja, ja kaikki repiminen ja raasto tuntuu olevan hänelle aivan vierasta toimintaa. LUE LISÄÄ

Hyvällä lykyllä tätä lukiessanne Helsingissä parhaillaan debyyttikonserttiaan suorittava (tai huonolla, miten vain, koska teidänhän pitäisi siinä tapauksessa olla juuri kyseisellä keikalla eikä kotona lehteä pläräämässä!) Toronzo Cannon on noussut kohinalla ylöspäin Chicagon klubiscenen nokkimisjärjestyksessä. ”Chicagon tie” ei ole helppo reitti talsia – vaan armoa antamaton taistelutanner, josta elävinä ja ylpeinä voittajina selviävät vain kentän sisukkaimmat LUE LISÄÄ

Hammond-taituri Kalle Salosen järjestyksessä toinen sooloalbumi groovaa mehevästi, sovitukset ovat ilmavia ja suorastaan koukuttavan hypnoottisia. Muutama vuosi sitten ilmestyneestä ”Cat Slidestä” Salonen on jatkanut matkaansa toisaalta syvemmälle jazzin ja funkin olemukseen, mutta myös siirtänyt rytmistä painopistettä hivenen 70-luvun discon suuntaan. Pää-äänenpaino annetaan toki ”Barracuda Manillakin” instrumentaaleille, mutta nyt mukana on myös laulukappaleita, joita tulkitsee Salosen LUE LISÄÄ

Oregonin soulblues-ylpeys Curtis Salgado vaikuttaisi olevan elämänsä vedossa toisella Alligator-tulosteellaan. Monissa yhteyksissä palkittujen ”Clean Getawayn” (Shanachie, 2010) ja ”Soul Shotin” (Alligator, 2012) jälkeen tämä jo tuonelankin porteilla 2000-luvun ensivuosikymmenellä käväissyt mutta maksasyöpänsä onneksi siltä erää selättänyt vahvaääninen laulaja ja huuliharpisti jakaa yhä leimallisesti 60- ja 70-lukujen vaihteen eteläistä Stax-tyyliä henkivää, itsevarman oloista ja täyteläistä sielunhoitoaan LUE LISÄÄ

Dusty Springfield teki Atlanticille kaikkiaan kolme albumia. ”Dusty In Memphis” on klassikko, joka on saanut useita uusintajulkaisuja sekä vinyyli- että cd-aikana. Kakkoslevy ”From Dusty With Love” levytettiin Philadelphiassa Gamble-Huffin huomassa. Myös tämä levy on hyvässä maineessa. Kolmannelle albumille kävi huonommin. Sitä ei nimittäin julkaistu aikanaan ollenkaan. Levylle annettiin nimi ”Faithful”, mutta levyltä lohkaistut singlet myivät LUE LISÄÄ

Näitä huippubluesartistien liveäänityksiä ilmaantuu säännöllisesti ja vaihtelevalla äänenlaadulla. Tällä Freddie Kingin tupla-cd:llä soundit ovat kohdallaan ja kuultavana on yli 152 minuuttia musiikkia. Saksalainen Onkel Pö oli Eppendorfissa sijainnut jazzklubi, jossa nämä tallennukset tehtiin 70-luvulla. Teksasilainen Freddie oli kuuluisista Kingeistä nuorin ja myös soittotyyliltään ehkä nuorekkain. Meneillään oli hänen funk-kautensa, joka kuuluu levyllä selvästi. Koossa on LUE LISÄÄ

Biharin perhe ajoi RPM- ja Modern-merkkinsä alas vuoden 1957 lopussa. Biharit eivät kuitenkaan luopuneet musiikkibisneksestä vaan jatkoivat heti seuraavan vuoden alkupuolella Kent-merkillä, jonka he olivat ostaneet Lee Silveriltä. Osa artisteista jatkoi uudella merkillä, jotkut hyvin lyhyen jakson, jotkut pidempään kuten B.B. King. King aloitti väkevästi vääntämällä Roy Hawkinsin klassikon muotoon Why Do Everything Happen To LUE LISÄÄ

Seinäjokelainen allstars-kokoonpano päätti pistää levylle tukun biisejä, jotka ovat seuranneet miehistöä jo pitkään. Ja hyvä olikin, sillä bändin meno on kovaa ja hyvät fiilikset tarttuvaisia. Jos etsit soittolistallesi vauhdikasta tavaraa niin useasta yhteydestä tuttu Boogie Woogie Country Girl släppää mennessään spittarit oikeaan asentoon, eli kannat kattoon. Juna-laulu Here Comes The Train kulkee vimmalla ja voimalla, LUE LISÄÄ

Groundbreakers-yhtyeensä 20. toimintavuotta juhliva laulaja-mandolinisti Jussi Syren on nähnyt ja kokenut muusikontaipaleellaan asioita, joista epäilemättä riittää lauluja kerrottavaksi. Solistin itsensä käsialaa olevan kymmenen uuden kappaleen, Kari Kuuvan alkujaan 70-luvun kynnyksellä Jarno Sarjaselle kirjoittaman sydämellisen Pienen pojan haaveet -käännöksen (My Dreams Of Yesterday) sekä kahden amerikkalaislähtöisen coverin muodostama albumi on silti jopa hämmästyttävän vahva elinvoimaisuuden osoitus LUE LISÄÄ

Pauli Halme on niittänyt huomiota erinomaisena countrykitaristina ja lempimusiikkinsa lipunkantajana. Yhtyelevyjen jatkoksi Pauli julkaisi tämän akustisen soololevyn jo 2014. Jos Paulin bändituotoksillaan soittama Telecaster on osoittanut hänen plektrasoittotaitonsa huikeaksi, todistaa ”This Time It’s Personal” saman sormipikkauksen suhteen. LP:n kappaleet ovat Paulin omaa käsialaa, mutta vaikutteet kuuluvat selvästi. Merkittävimmäksi sormipikkauksen esikuvakseen Pauli on maininnut Chet Atkinsin LUE LISÄÄ

Pirulaisen parin vuoden takainen debyyttialbumi ”Hurja hehku” valikoitui peräti Vuoden kansanmusiikki -albumiksi. Siinä missä edeltäjä oli kansanmusiikkia rock-maustein niin nyt painopiste on selvästi edennyt rockiin, joskin runsain kansanmusiikillisin vivahtein höystettynä. Minä viehätyin jo ensijulkaisun myötä yhtyeen suorastaan kissanpoikamaiseen leikillisyyteen, jolla he sekoittelevat erilaisia musiikillisia ainesosia iloisesti ja ennakkoluulottomasti keskenään. Itse materiaalia tarkasteltaessa ei esim. iskelmällisyyskään LUE LISÄÄ

Helge Tallqvist on kokemuksellaan ja soitto-osaamisellaan varmasti Suomen ykkösblueshuuliharpisti, etenkin kun Pepe Ahlqvist lopetti harpun soiton ja keskittyi kitarointiin. Nyt julkaistu cd koostuu instrumentaaleista ja on vahva näyttö Helgen taidoista. Tallqvistin uran merkittävin vaikuttaja on ollut George Smith, jolle hän teki kansainvälisestikin mainetta saaneen tribuuttilevyn. Tuosta on menty vielä askel eteenpäin ja luotu täysin omilla LUE LISÄÄ

En ole tullut tarkistaneeksi, mutta sikäli kun suomenkieliseen Wikipediaan sattuisi sisältymään adjektiivi päämäärätietoinen, olisi sitä ilmentävän valokuvan syytä esittää Ina Forsmania. Parin edellisen vuoden aikana tämä poikkeuksellisen lahjakas ja uralleen linjakkaita suuntaviivoja omatoimisesti piirrellyt nuori vokalisti on näet noussut erääksi koko roots-musiikkiteollisuuden valovoimaisimmista uusista tähdistä, jolla toden totta on nyt kaikki kansainväliseen menestykseen tarvittavat aseet LUE LISÄÄ

Saksalainen B.B. & The Blues Shacks on ollut aktiivinen levyttävä ja keikkaileva kokoonpano yli 20 vuoden ajan. Aika ajoin mukaan on eksynyt vieraileva artisti, muiden muassa Tad Robinson vuonna 1998. Nyt on vuorossa eteläafrikkalainen laulaja Bonita Niessen. Hän on pohjimmiltaan soul-laulajatar, joka taipuu tarvittaessa bluesinkin puolelle. Esikuvia ovat varmaankin Aretha Franklin, Koko Taylor ja Ruth LUE LISÄÄ

Tuossa viime vuoden parhaita miettiessäni (siinä sitä pohtimista riittikin) huomasin järkytyksekseni, että vuoden parasta (Rhiannon Giddensin ja Dom Flemonsin ohella) levyä ei ole lehdessämme noteerattu lainkaan. Kyseessähän on tietenkin mainion – ei kun loistavan veljesparin, Dave ja Phil Alvinin toinen levy ”Lost Time”. Kun nämä 70-luvulla The Blasters -yhtyeen perustaneet veljekset runsas vuosi sitten piipahtivat LUE LISÄÄ

Tuoreimman pitkäsoittonsa Pokey LaFarge teki Rounderille, joka on edellisen julkaissutta Third Man Recordsia askeleen suurempi ja vakiintuneempi riippumaton yhtiö. Tämä on merkki kasvavasta suosiosta ja luotosta artistina. Levyn tuottajana toimi retromusiikin tuottajana ja studiovelhona tunnettu ja erityisesti basistina laakereita niittänyt Jimmy Sutton. Pokeyn yhtye on sama kuin edellisellä pitkäsoitolla, mutta vierailijoina levyllä on Suttonin lisäksi LUE LISÄÄ

Joskus täytyy esittää itselleen kysymys, kuka tässä on vankina? Onko muusikko musiikin vanki vai musiikki muusikon vanki? Kuka laatii säännöt? Bluesissa musiikki on kohta 40 vuoden ajan yhdenmukaistanut muusikot toimimaan tiettyjen rajojen ja sääntöjen mukaan, jotka määrittelevät, mitä voit ilmaista ja mitä et. Se on johtanut staattiseen näkemykseen. Jos astuu blueskenttään, tietää mikä on homman LUE LISÄÄ

Sandra Williams ja Starr Duncan Lowe muodostavat lukemattomilla Daptone-sessioilla esiintyneen The Dapettes -taustalauluduon. New Yorkin Bronxissa varttuneen parivaljakon ystävyys on peruja jo 80-luvulta. Seuraavalla vuosikymmenellä he esiintyivät yhdessä silloin vielä tuntemattoman Sharon Jonesin kanssa paikallisissa ympyröissä. Myöhemmin Jonesin vakiinnutettua asemansa Saun ja Starr ovat toimineet artistin kiertueilla ja levytyksillä taustalaulajina. Töiden määrän tasaisesti lisääntyessä ja LUE LISÄÄ

Ennen tätä levyä O.B. on julkaissut 12 cd:tä Eckolle. Hän on siis yksi yhtiön luotettavimmista artisteista – ja hänen julkaisunsa myyvät. Tämä levy, joka on nyt korkealla Etelävaltioiden listoilla, muistuttaa paljon 60- ja 70-lukua sekoittelemalla eri bluespohjaisia tyylejä. Albumi alkaa kuitenkin puhtaalla 70-luvun funkilla, kappaleella Ghetto Funk. Sitä seuraa R&B-tyylinen Tasty Girl, jonka jälkeen kuullaan LUE LISÄÄ

Maaliskuussa Suomeen saapuvan Laurence Jonesin uutuus-cd on ilmestynyt markkinoille sopivasti ennen hänen kiertuettaan. Kolmas levy on yleensä se, jolla artisti tai bändi todistaa kykynsä. Tämä julkaisu ei lunasta kakkosalbumin lupauksia, se on enemmän rock kuin blues tai edes bluesrock. Edelliskiekolla bluesia oli sopivasti mausteena, mutta nyt se loistaa poissaolollaan. Jotenkin tuntuu, että Laurence on saanut LUE LISÄÄ

Vuonna 1943 syntyneeltä James ”Boo Boo” Davisilta on vuosien mittaan arvioitu Blues Newsissä kaikkiaan kuusi cd-levyä. Kaksi niistä on esitellyt Mikke Nöjd ja kuusi Pertti Nurmi. Mitään erityisen laajoja kehuja ei heistä kumpikaan ole tälle harpisti-laulajalle suonut, vaikka hänen luomuksistaan onkin löytynyt myös tunnustuksen arvoisia piirteitä. Kommentaattorin vaihtumisesta huolimatta on syytä jo aivan alkajaisiksi korostaa, LUE LISÄÄ

Shemekia Copeland voidaan hyvällä syyllä lukea nykybluesin kärkisolistien kastiin. Vuosien saatossa Johnny Copelandin tyttären ura on edennyt tasaisen varmasti. Samoin tyyli ja ilmaisu ovat koko ajan vankistuneet. Nainen tekee uusimmalla albumillaan paluun Alligator-levymerkille. Oliver Woodin tuottama ”Outskirts Of Love” saattaa hyvinkin olla laulajan paras levytys tähän mennessä. Tyylillisesti cd:llä liikutaan monipuolisesti roots-musiikin kentällä. Albumilta löytyy LUE LISÄÄ

Suomireggae on tänään suhteellisen suosittua, eikä Jukka Poika suinkaan ole ainoa artisti alalla, vaikka ehkä onkin eniten julkisuutta saanut. Reilut 30 vuotta kuvioissa mukana ollut Levitators julkaisi ”juhlavuotensa” kunniaksi tämän levyn jo vuonna 2014, mutta sain sen käsiini vasta äskettäin, joten muutama sana lienee paikallaan. Reggae ei tosiaan ole enää pitkään aikaan ollut jamaikalaisten yksityisomistuksessa LUE LISÄÄ

Levy starttaa pörisevällä tremolokitaralla. Morten Lunnin laulettua toteavaan tyyliinsä ensimmäisen säkeistön liittyy sopivasti häröinen soolokitara mukaan – Thomas Foldberg, otaksun. Kohta jo ilmaantuvat Thomas Crawfurdin rummutkin, joten joukkue on täysilukuinen! Soitto rullaa heti startissa hyvin. Fried Okra Bandin on mainostettu soittavan eräänlaista (tasamaan?) hill country bluesia. Flatland Groove lienee kannanotto siihen aiheeseen. Avausraidan ainekset on LUE LISÄÄ

Kesän korvilla radiosoittoon ujuttautunut, kulmakuppiloiden täsmäisku Kantapöytä sai aavistelemaan, että Niko Ahvosen uutukaista kannattaa odottaa mielenkiinnolla. Levyn nimikappale, Pohjoinen Soul murtautui sitten jo voimalla tajuntaan: tämähän on mitä hersyvin veijaritarina, hikisen norttisoulin härmäläistetty oodi ja Lappi-eksotiikkaa parhaaseen ahvostyyliin. Yllätys olikin melkoinen, kun teksti ei ollutkaan totuttuun tapaan Ahvosen omaa venkoilua vaan kohteensa tajuntaan poppakonstein porautuneen LUE LISÄÄ

Ihmeiden aika ei ole ohi. Kun Rounder julkaisi 25 vuotta sitten kehnon ja puutteellisen 14-uraisen kokoelman Johnny Adamsin varhaistuotannosta niin oletin, että tuskin kukaan muu alan toimija tarttuu haasteeseen sen jälkeen. Epäilin, että alkuperäisiä nauhoja ei ole enää tallella. Tässä ne kuitenkin ovat: kaikki 11 singleä molemmin puolin hyvälaatuisina äänitteinä. Kiitokset Acen tiimille pienimuotoisesta kulttuuriteosta. LUE LISÄÄ